• pääsivu
  • sisällys

  •  
    Toiminnanjohtaja Eeva Rantala
    Toiminnanjohtaja Eeva Rantala:

    Tieteentekijöiden edunvalvonta kutsumustyönä

    Eeva Rantala on ollut Tieteentekijöiden liitossa töissä 14 vuotta. Marraskuun alusta alkoi uusi vaihe liiton toiminnanjohtajana. Eeva Rantala pitää liiton jäsenten edunvalvontaa kutsumustyönä – halu tehdä enemmän tieteentekijöiden aseman parantamiseksi innosti hakemaan toiminnanjohtajan paikkaa.
    Toiminnanjohtaja Rantalan mielestä uusi palkkausjärjestelmä avaa mahdollisuuksia nostaa yliopistojen asiantuntijoiden palkkakilpailukykyä.


    Filosofian maisteri Eeva Rantala on toiminut Tieteentekijöiden liiton palveluksessa järjestösihteerinä ja asiamiehenä vuodesta 1990. Voikin sanoa kulunutta, mutta tässä tapauksessa harvinaiseen oikeaan osuvaa vertausta käyttäen, että Eeva tuntee jäsenten ongelmat kuin omat taskunsa.
    - Olen tuntenut aina, että olen liitossa palvelutehtävässä. 14 vuoden aikana on käynyt selväksi, että jäsenten asioiden ajaminen ja heidän asemansa parantaminen on erityisen haasteellinen tehtävä. Tunnen, että minulla on kutsumus tehdä heidän eteensä vielä enemmän.
    -
    Myös se, että liiton toiminnanjohtajuus on erinomainen näköalapaikka koko yliopistosektorille, innosti Eevaa viime keväänä jättämään hakemuksensa, kun toiminnanjohtajan paikka laitettiin auki. Liiton toiminnanjohtajana vuodesta 1991 toiminut Klaus Sundbäck jää eläkkeelle vuoden lopussa.

    - Myös se, että järjestön organisaatio on kunnossa, helpotti hakupäätöksen tekoa. Paikallisorganisaatio – rekisteröidyt paikallisyhdistykset – toimii hyvin, meillä on aktiivisia luottamushenkilöitä, fiksu jäsenistö sekä osaava ja mukava henkilöstö. Kaiken kaikkiaan tunnen, että minun on helppo jatkaa.
    -
    Yhtenä pontimena järjestöuralla etenemiseen oli vielä se, että naisia on edelleen liian vähän ammattijärjestöjen johtotehtävissä – myös akavalaisissa liitoissa.


    Lisärahoitus upj:n onnistumisen edellytys

    Uusi toiminnanjohtaja astuu remmiin suuren muutoksen aattona: yliopistoissa ollaan siirtymässä A-palkkaluokista uuteen palkkausjärjestelmään. Vaativuustasokartat oli tarkoitus postittaa marraskuun puolivälissä yliopistoille ja vähitellen niissä on alkamassa suuri savotta, kun kaikki tehtävät sijoitellaan eri vaativuustasoille.

    Eeva on toiminut tämän vuoden alusta liiton neuvottelijana, kun JUKOn yliopistosektorin järjestöt ovat vääntäneet kättä aluksi uuden palkkausjärjestelmän vaativuustasoista ja tänä syksynä henkilökohtaisen suoriutumisen osuudesta.
    - Keskeisin lähiaikojen haaste on se, miten uuden palkkausjärjestelmän myötä saadaan kohennettua jäsenistön palkkausta ja miten yleensä korjataan yliopistojen johto- ja asiantuntijatehtävissä olevien kehnoa palkkakilpailukykyä.
    Valtiotyönantaja on omissa selvityksissään selkeästi, pariinkin otteeseen todennut, että valtiolla huonoin palkkakilpailukyky on nimenomaan yliopistojen johto- ja asiantuntijatehtävissä toimivilla.
    - Yliopistojen omalla rahoituksella tätä tilannetta ei korjata – uusien palkkausjärjestelmien onnistumiselle on elintärkeää, että yliopistoihin saadaan tuntuvaa lisärahoitusta suoraan valtiovarainministeriöltä. Yliopistot toimivat jo nyt liian niukalla perusrahoituksella.

    Kaikista uhista huolimatta Eeva näkee upj:n kuitenkin mahdollisuutena. Sen avulla voitaisiin vihdoinkin tunnustaa, että osaajille pitää maksaa tehtävän vaativuuden mukaan eikä yksi palkkakehityksen määräävimmistä tekijöistä olisi enää esimerkiksi ikälisät.


    Yhteistyössä on voimaa

    Liitossa upj:n valmistelu on aiheuttanut ja aiheuttaa jatkossa yhä enemmän lisätöitä. Nyt pitää panostaa mm. luottamusmiesten koulutukseen ja jäsentiedotukseen. Eeva mielestä upj-koulutusta olisi hyvä järjestää kentällä myös muiden yliopistojärjestöjen kanssa yhdessä. Muutenkin hän haluaisi edistää akavalaisten yliopistoalan järjestöjen yhteistyötä.

    Valtiosektorin ja sen isoimman osan eli yliopistosektorin painoarvo AKAVAssa on aina välillä huolen aiheena. Yliopistoalan jäsenistö edustaa 42 prosenttia akavalaisesta valtiosektorista, mutta nykyinen painoarvo ja näkyvyys eivät vastaa tätä lukua.
    - Yliopistojen johto- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevien henkilöiden järjestäytyminen moniin liittoihin haittaa koko yliopistosektorin painoarvon näkymistä AKAVAssa ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestössä JUKOssa.
    - Uusiin palkkausjärjestelmiin siirtymisessäkin on toki eri liitoilla erilaisia näkemyksiä, mutta kokonaisedun kannalta yhteiseen hiileen puhaltaminen on juuri nyt erityisen tärkeää.


    Hyvä henkilöstöpolitiikka kilpailutekijäksi

    Yliopistojen määräaikaisten pätkätyöntekijöiden aseman parantaminen on upj:n jälkeen toinen mittava lähiaikojen haaste. Uusimman jäsenkyselyn mukaan liiton jäsenistöstä 74 prosenttia on määräaikaisissa palvelussuhteissa.
    - Tällaisella työnantajapolitiikalla yliopistot eivät jatkossa pysty kilpailemaan osaavasta työvoimasta.

    Valtiovarainministeriö lähetti lokakuussa 2003 virastoille ohjeistuksen määräaikaisuuksien vähentämisestä, mutta yliopistoissa tilanteen korjaaminen on vielä alkutekijöissään.
    - Nyt yliopistot ovat lähteneet etsimään syitä, miksi niissä on paljon määräaikaisia. Monet laativat omia “laillisten määräaikaisuuksien” määritelmiä, kartoitetaan ns. aitoja määräaikaisia rajaamalla muun muassa kaikki jatko-opiskelijat ulkopuolelle. Jatko-opiskelijan statuksella on paljon projektitutkijoita ja työskentely projektissa saattaa sinällään olla luonteeltaan pysyvää.

    Yliopistojen henkilöstöpolitiikka voisi Eevan mielestä nousta opetusministeriön kanssa käytävissä tulosneuvotteluissa nykyistä tärkeämpään rooliin.
    - Niitä yliopistoja voitaisiin palkita, jotka ovat kunnostautuneet määräaikaisuuksien vähentämisessä tai ainakin lyhyiden pätkien pidentämisessä.
    Yksi avaintekijä määräaikaisten aseman parantamiseksi olisi yliopistojen virkarakenteen uudistus enemmän uralla etenemistä tukevaksi, mm. perustamalla pysyviä väliasteen virkoja.
    - Lokakuun alussa nimetylle tutkijan uraa pohtivalle työryhmälle onkin ladattu riittävästi haastetta myös virkarakenteen järkeistämisessä.


    Tohtoreitten työllistyminen vaatii lobbausta

    Yliopistojen pätkätyöläisten aseman korjaamisen ja tutkijanuran houkuttelevuuden lisäämisen ohella tohtoreitten työllistyminen on asia, joka vaatii Eevan mielestä erityistä lobbaamista.
    - Liiton tehtävä on myötävaikuttaa tohtoreitten nykyistä parempaan työllistymiseen. Jokainen työtön tohtori on valtava koulutuksellinen tappio.
    Syyskuussa tohtoreita oli työttöminä lähes 300 – tieteenalakohtaiset erot ovat suuria.

    Eevan mielestä filosofian tohtori Kalle Korhonen sanoi erityisen hyvin Tiede-lehden (7/2004) haastattelussa, kun hän kertoi päätöksestään siirtyä epävarmoista pätkätöistä muille vakaammille työmarkkinoille: “Väitöskirjan teossa on ollut hirveästi ongelmanratkaisutyötä. Tämän taidon voi siirtää mihin työhön hyvänsä”.
    - Ei voi kuin ihmetellä, miksei yrityselämässä arvosteta nykyistä enemmän tohtoreitten pätevyyttä, mm. juuri tätä ongelmanratkaisutaitoa.

    Yritysten halukkuus palkata tohtoreita on edelleen kovin vähäistä. Teollisuuden ja Työnantajien (TT) vuosittain julkaisemassa osaamistarveluotaimessa kartoitetaan firmojen rekrytointitarvetta, mm. innokkuutta palkata tohtoreita. TT:n jäsenyritysten tarve ottaa palkkalistoilleen jatkotutkinnon suorittaneita jopa laski vuodesta 2002 vuoteen 2003. Tänä vuonna ne ennakoivat palkkaavansa 200 tohtoria tai lisensiaattia. Ja vuosi vuodelta tohtorin tutkinnon suorittaneita valmistuu enemmän ja enemmän…


    Metsässä irti töistä

    Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen on vaikea yhtälö, jota Eeva joutuu miettimään työssä sekä arjessaan. Eevan perheeseen kuuluvat aviomiehen lisäksi 19-vuotias, parhaillaan armeijan harmaissa oleva poika sekä 16- ja 12-vuotiaat tyttäret. Lapset alkavat olla siinä iässä, että äidin pidemmät työpäivät ja töiden kotiin kuljettaminen eivät enää niin haittaa.

    Töitä on viety kotiin ajatuksissa ja papereilla toki jo aiemminkin: Ville-poika olleessaan ala-asteen kolmannella luokalla piti luokassa esitelmän yliopiston virkarakenteesta – aihe oli liitossa ja äidin työssä hyvin ajankohtainen siis jo kymmenen vuotta sitten.

    Arkisesta jäsenten asioiden parissa puurtamisesta ja järjestöelämän kokousrumbasta Eeva pääsee parhaiten irrottautumaan Kiikalan mökillä ja sienimetsällä. Joka syksy työkaverit kuuntelevat kateellisina kertomuksia ämpärikaupalla kerätyistä kantarelli-, suppilovahvero-, mustatorvisieni- yms. herkkusaaliista.


    Kirsti Sintonen



    (painetun lehden s. 24-26)