Tieteentekijät - yliopistojen tiskirätit?

Suomirockin ikonin Ismo Alangon bändi Sielun Veljet lauloi vuonna 1985 ilmestyneellä pitkäsoitollaan L’amourha tiskirätistä – ihmisestä jota väännellään ja käännellään, mutta lopuksi kuitenkin “kyynel rievulta vierähtää, vesi valuu, mut’ rätti jää”. Tieteentekijöiden liiton keväällä 2004 suoritetun kolmannen koko jäsenistöä koskevan kyselyn tulokset eivät jää kauaksi Sielun Veljien lähes 20 vuotta sitten lanseeraamasta tiskirätistä.
Jäsenkyselyssä selvitettiin muun muassa jäsenistön koulutusta, palvelussuhteita, palkkausta, työllisyyttä, työaikoja ja työhyvinvointia huhtikuun 2004 tilanteen perusteella.
Tutkimuksen tekivät YTT Antero Puhakka ja KL Juhani Rautopuro Joensuun yliopistosta.

Tutkimuksen tarkasteluajankohta oli huhtikuu 2004. Kysely postitettiin toukokuussa Tieteentekijöiden liiton Suomessa asuville jäsenille. Lomakkeita postitettiin kaikkiaan 5928 (kokonaisjäsenmäärä 6310). Lomakkeen ruotsinkielinen versio postitettiin liiton ruotsinkielisille yhdistyksille. Kyselyyn vastasi 36,6 % jäsenistä (2277). Katoanalyysia ei voitu luotettavasti suorittaa, koska kysely suoritettiin nimettömänä. Tulokset kuvaavat siten kyselyyn vastanneita, eivätkä ole välttämättä täysin yleistettävissä koko jäsenistöön.

Naisten osuus kasvussa

Naisten osuus liiton jäsenistöstä on ollut selvässä nousussa jo pitemmän aikaa, mikä näkyy myös vastaajien määrässä. Kyselyyn vastanneista 37,3 % oli miehiä ja 62,7 % naisia. Koko jäsenistöstä naisia on 57 %, joten naiset ovat “yliedustettuina” kyselyyn vastanneista. Arkisemmin voidaan todeta, että miehet vastasivat laiskemmin. Koko jäsenistön keski-ikään (41,1 vuotta) verrattuna kyselyyn vastanneet olivat jonkin verran nuorempia (39,9 vuotta). Naiset ovat jonkin verran nuorempia kuin miehet (39,3 v vs. 41 v). Joka kuudes naisjäsenistä on alle 30-vuotias, kun miehistä vastaavanikäisiä on joka kymmenes.

Suurin osa jatkokoulutettuja

Tieteentekijöiden liiton jäsenistö on korkeasti koulutettua jopa yleiseen akavalaiseen tasoon verrattuna. Kaikista akavalaisista työvoimaan kuuluvista joka viidestoista on suorittanut tieteellisen jatkotutkinnon (kaikista työvoimaan kuuluvista joka sadasseitsemäskymmenes). Tieteentekijöiden liiton jäsenistä tieteellisen jatkotutkinnon on suorittanut lähes joka toinen (ks. kuvio 1).


Kuvio 1. Tieteentekijöiden, akavalaisten ja koko työvoiman koulutusasteet

Jäsenistön koulutustaso on noussut edelliseen jäsenkyselyyn verrattuna. Selvin ero kolmen vuoden takaiseen tilanteeseen on siinä, että nyt jatkotutkinnon suorittaneista yhä suurempi osa on suorittanut tohtorin tutkinnon (36,6 % vs. 31,6 %). Miehet suorittavat selvästi useammin jatkotutkintoja kuin naiset ja tämä ero säilyy samana kaikilla koulutusaloilla (kuvio 2). Miehistä peräti 61,5 % on suorittanut tieteellisen jatkotutkinnon ja tohtorin tutkinnon suorittaneitakin on lähes puolet (47,6 %).
Vaikka naiset ovat suorittaneet vähemmän jatkotutkintoja kuin miehet, ovat hekin erittäin korkeasti koulutettuja. Yli 40 %:lla on tieteellinen jatkotutkinto ja melkein joka kolmannella naisella (30,3 %) on tohtorin tutkinto. Tieteentekijöiden liiton naisjäsenillä on tieteellinen jatkotutkinto kuusi kertaa useammin kuin kaikilla akavalaisilla.

Kuvio 2. Ylin suoritettu tutkinto sukupuolittain (prosenttiosuudet)

Tieteentekijät töissä

Kyselyyn vastanneista tieteentekijöistä 83,8 % oli huhtikuussa 2004 palkkatyössä. Ei- ammatissa toimivia oli 16,2 %. Tärkein työllistäjä oli yliopistosektori, joka sisältää käytetyssä luokittelussa myös Suomen Akatemian. Peräti 85 % työssä olevista on yliopistosektorin palveluksessa, jatkotutkinnon suorittaneiden osalta yliopistojen osuus on vielä pari prosenttiyksikköä suurempi. Yleisimmät nimikkeet olivat Virka- tai työsopimussuhteinen tutkija (20 %), assistentti (9,7 %) sekä tutkijakoulutettava (9,0 %). Liiton jäsenten heterogenisoitumisesta kertoo se, että vuonna 1998 näillä nimikkeillä toimivia oli 46,9 % ja vuonna 2001 vielä 40,9 %. Assistenttien määrä on ollut selvässä laskussa. Vuonna 1998 joka kuudes tieteentekijä oli assistentti, vuonna 2001 joka kymmenes, kun vuonna 2004 enää joka kymmenes vastaaja on assistentti. Assistenttien määrä on valitettavasti ollut laskussa yliopistomaailmassa laajemminkin, sillä vuosien 1998 ja 2003 välisenä aikana assistenttien lukumäärä väheni Kota-tietokannan tietojen mukaan 14 %.

Vastanneista 39 % on tutkijoita, kolmasosa opettajia ja neljäsosa muita asiantuntijoita. Opettajista 68 % on suorittanut tieteellisen jatkotutkinnon, kun tutkijoista joka toisella ja muista asiantuntijoista joka neljännellä on tieteellinen jatkotutkinto. Kaikki ammattiryhmät ovat naisvoittoisia. Muista asiantuntijoista kolme neljästä, tutkijoista 60 % ja opettajista 55 % on naisia.

Määräaikaisuudet edelleen ongelma

Tieteentekijöiden liiton jäsenistön palvelussuhteet ovat varsin erikoislaatuisia. Akavan työmarkkinatutkimuksen mukaan lokakuussa 2003 pysyvässä palvelusuhteessa työskenteli 82 % akavalaisista. Liiton jäsenkyselyyn vastanneista ammatissa toimivista tieteentekijöistä ainoastaan 25,9 % työskenteli vakituisessa ja 74,1 % määräaikaisissa työsuhteissa. Kolme vuotta aiemmin tehdyssä tutkimuksessa määräaikaisten osuus oli 76,5 %. Työsuhteen laji riippuu merkitsevästi työnantajasta (kuvio 3).

Kuvio 3. Määräaikaisuudet työnantajittain vuosina 2001 ja 2004

Tutkijankoulutus ei näytä parantavan pysyvään palvelussuhteeseen pääsyä. Liiton jäsenistä tutkijakoulutuksen suorittaneista miehistä 76,4 % ja naisista 78,7 % työskentelee määräaikaisen sopimuksen turvin. Eräänä yksityiskohtana kyselyssä huomattiin, että naistohtorit (78,7 %) sijoittuvat useammin määräaikaisiin palvelussuhteisiin kuin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet naiset (68,4 %).

“Yliopistojen laitostasolla pidetään meritoituneita, osaavia ihmisiä laittomissa, määräaikaisissa työsuhteissa. Laitosjohto syyttää keskushallintoa eikä ole uskallusta tehdä vakituisia virkasuhteita vaikka tutkijarahoitus ja työt ovat olleet samalla tasolla jo 10 vuotta. Yksilötasolla ei enää voi sitoutua työnantajaan, joka tuntuu ainoastaan ottavan hyödyt: maine, kunnia, rahat valmistuvista tohtoreista. Tohtorit itse saavat hakea ulkopuolisesta rahoituksesta palkkarahat ja itselleen työt. Kokemus, että osaamista ja ihmisiä ei arvosteta, riistoa! Aivopääoma alkaa olla jo lähtökuopissa muille työmarkkinoille, jossa on tarjolla osaamista vastaavia palkkoja, pidempiaikaisia työsuhteita. Kyllästyttää ja raivostuttaa tämä pätkätyöläisyys 18 vuotta!”

Määräaikaisten palvelussuhteiden keston keskiarvo oli 24,7 kuukautta, mutta keskiarvoa nostavat muutamat pitkät palvelussuhteet. Määräaikaisten palvelussuhteiden mediaanipituus on 12 kuukautta. Kuten edellisessäkin jäsenkyselyssä joka neljännellä määräaikaisen sopimuksen nojalla työskentelevällä määräaikaisuuden kesto oli korkeintaan 10 kuukautta. Yli puolella (51 %) määräaikaista tieteentekijöistä palvelussuhteen pituus oli korkeintaan 12 kuukautta. Määräaikaisissa palvelussuhteissa toimivilla oli ollut keskimäärin 7 erillistä määräystä saman työnantajan palveluksessa (mediaani 5 määräystä, keskihajonta 7,3 määräystä). Vastaajista 25 %:lla oli ollut korkeintaan 2 määräystä ja vastaavasti 25 %:lla vähintään 10 erillistä määräystä.

Palkkaus ei päätä huimaa

Kyselyyn vastanneiden ansiotyössä toimivien keski-bruttopalkka huhtikuussa 2004 oli 2580 euroa kuukaudessa (mediaani 2440 e/kk ja tyyppiarvo 3000 e/kk). Neljännes vastaajista ansaitsi korkeintaan 2000 e/kk ja parhaiten ansaitseva neljännes ilmoitti kuukausituloikseen vähintään 3000 euroa. Tieteentekijät ovat kaukana keskimääräisistä akavalaisista. Akavalaisten päätoimen bruttopalkka on keskimäärin 3160 euroa (mediaani 2900 euroa). Kaikkien palkansaajien keskiansioihin (2320 e/kk) verrattuna tieteentekijöiden keskipalkat ovat hieman korkeammat.

Sukupuolten välinen ero palkkauksessa on erittäin merkitsevä. Palkkaero on kasvanut edellisestä kyselystä. (Tästä enemmän sivuilla 20-21.)

Yli puolet vastaajista (54,2 %) piti palkkaansa liian pienenä työtehtäviinsä nähden, ja ainoastaan 0,3 % koki, että heidän palkkansa on liian suuri tehtäviin nähden. Työnantajittain mielipiteet vaihtelivat selvästi. Tutkimuslaitoksissa sekä muiden työnantajien palveluksessa toimivista lähes 60 % piti palkkaustaan sopusointuisena tehtäviin nähden, yliopistosektorilla puolestaan 55,6 % oli sitä mieltä, että palkkaus on liian pieni tehtäviin nähden.

Työajat uhkaavat hyvinvointia

Normaalit viikoittaiset työajat ja 1600 tunnin kokonaistyöaika näyttävät täysin tuntemattomilta käsitteiltä kyselyyn vastanneille. Työelämässä toimivat arvioivat keskimääräiseksi viikoittaiseksi työajakseen 44,2 tuntia (mediaani 43,5 tuntia ja keskihajonta 8,3 tuntia), neljännes vastaajista arvioi viikoittaiseksi työajakseen vähintään 50 tuntia (maksimi 90 tuntia). Miesten ilmoittama keskimääräinen viikoittainen työaika oli 45,4 tuntia (keskihajonta 8,9 tuntia) ja naisten 43,4 tuntia (keskihajonta 8,1 tuntia).

Keskimääräinen työaika vaihtelee merkitsevästi eri ammattiryhmien kesken (ks. taulukko 1). Opettajien keskimääräinen työaika on suurempi kuin muiden ammattiryhmien, muiden asiantuntijoiden keskimääräinen työaika on vastaavasti muita ammattiryhmiä pienempi. (Taulukko 1.)

Miesten ja naisten ilmoittamissa keskimääräisissä työajoissa oli tilastollisesti merkitsevä ero sekä opettajilla että muilla asiantuntijoilla. Miesopettajien ilmoittama keskimääräinen työaika oli 47,3 tuntia ja naisopettajien 44,2 tuntia. Keskimääräinen työaika näyttää lisääntyvän myös koulutuksen myötä: tohtorit työskentelevät keskimäärin (46,7 t/viikko) muita enemmän ja ero muihin ryhmiin on tilastollisesti merkitsevä. Työajat vaihtelevat myös työnantajittain. Yliopistoissa keskimääräinen työaika (44,7 t/viikko) on selkeästi suurempi kuin muilla työnantajasektoreilla.

Yli puolet (58,9 %) ilmoitti tekevänsä työtehtäviä kotona iltaisin vähintään kerran viikossa. Ainoastaan joka kuudestoista tieteentekijä ei koskaan tee töitä kotonaan. Miehistä joka viides (19 %) teki päätoimeensa liittyviä tehtäviä kotonaan vähintään neljänä päivänä viikossa. Naisista joka kahdeksas (12,1 %) työskenteli yhtä usein kotonaan iltaisin. Noin kaksi kolmasosaa vastaajista (65,2 %) kertoi myös tekevänsä työtehtäviä viikonloppuisin vähintään kerran kuukaudessa (lähes joka viikonloppu työskenteli 30,6 % työelämässä toimivista).

Ylimääräinen työ ei lihota palkkapussia. Yli puolet (58,8 %) vastaajista kertoi tekevänsä ylitöitä ilman lisäkorvausta (yliopistosektorilla 61 %). Ainoastaan 3,7 % vastaajista ilmoitti tekevänsä ylitöitä, josta saa korvauksen! Palkattoman ylityön tekeminen vaihtelee ammattiryhmittäin. Opettajista peräti 70 % ilmoitti tekevänsä ylitöitä ilman korvausta. Koska opettajien valtaosa (96 %) työskentelee yliopistosektorilla, voidaan perustellusti epäillä, että työaikasopimuksen mukaisesta 1600 tunnin vuotuisesta työajasta ei juuri kukaan opettaja pysty pitämään kiinni.

Työajan lisäksi myös työskentelypaikka on venyvä käsite Tieteentekijöiden jäsenille. Selkeästi yli puolet vastaajista (58,9 %) ilmoitti tekevänsä työtehtäviä kotona iltaisin vähintään kerran viikossa. Ainoastaan joka kuudestoista tieteentekijä ei tee koskaan töitä kotonaan. Ammattiryhmittäin erot ovat selkeät. Opettajista 58,4 % työskentelee kotonaan vähintään kahtena iltana viikossa ja joka neljäs opettaja tekee päätoimeensa liittyviä tehtäviä yli neljänä iltana viikossa kotonaan. Noin kaksi kolmasosaa vastaajista (65,2 %) kertoi myös tekevänsä työtehtäviä viikonloppuisin vähintään kerran kuukaudessa, miltei kolmannes (30,6 %) ilmoitti työskentelevänsä joka viikonloppu.

“Onko ainoa tapa menestyä yliopistossa itsensä tappaminen työllä, kaiken muun hylkääminen? Olen ollut hurjan kiinnostunut tutkijan urasta, mutta tätä yliopistotouhua katselleena muutaman vuoden en ole enää niin varma haluanko sitoutua sellaiseen. Varsinkaan jos on vaan tosi pienipalkkaisia pätkätöitä ja epävarmuutta.”

Virkaehtosopimuksen mukaisista korvauksistakin laistetaan

Kyselyn perusteella myös työmatkoihin liittyvien virkaehtosopimuksen mukaisten korvausten maksamisessa on puutteita. Vastaajista reilu kolmannes (38,8 %) ilmoitti, ettei ollut saanut sopimusten mukaisia päivärahoja ja 15,4 % oli vastaavasti jäänyt ilman majoituskorvausta.

Määräaikaisuuden ongelma näkyy selvästi päivärahojen maksamisessa. Pysyvässä palvelussuhteessa olevat saavat virkaehtosopimusten mukaiset päivärahat virkamatkoiltaan selvästi useammin (79,6 %) kuin määräaikaiset (57,4 %). Sama ilmiö näkyy myös majoituskorvauksissa. Joka kuudes (15,6 %) määräaikainen ei ole saanut asianmukaista majoituskorvausta, kun pysyvässä palvelussuhteessa olevista vain joka kymmenes (9,6 %) on jäänyt ilman korvauksia. Joka neljäs vastaaja (25,8 %) ilmoitti, ettei hän ole aina veloittanut virkamatkoistaan. Määräaikaisessa palvelussuhteessa työskentelevät veloittavat harvemmin (73 %) virkamatkoja kuin pysyvässä palvelussuhteessa olevat (82 %).

“Uusi johtajamme ilmoitti että laitoksellamme ei ole varaa maksaa päivärahoja. Kun huomautin sen olevan laitonta, sain neuvon: voithan haastaa laitoksen oikeuteen, jolloin voitat jutun, mutta sen jälkeen et todennäköisesti ole kovin pitkään töissä täällä.”

Kun työnantaja ei maksa päivärahoja, tai kun työpaikalle muodostuu kyseenalaisia omia normeja, joiden mukaan päivärahoja ei veloiteta, siirtyvät työn tekemisestä aiheutuvat kulut työntekijän maksettavaksi. Piittaamattomuus sitovista määräyksistä on konkreettinen osoitus huonosta henkilöstöpolitiikasta. Työnantajasektoreittain havaittiin kyselyssä selkeitä eroja. Yliopistoissa työskentelevistä 40,7 % ei aina saa virkaehtosopimuksen mukaisia päivärahoja, kun kunta/valtiosektorilla vain joka kahdeksas (13,8 %) ja tutkimuslaitoksissa joka kahdestoista (8,7 %) jää ilman korvauksia.

Apurahalla työskentely lisääntyy

Työuran aloittamisen jälkeen kotimaisella apurahalla on työskennellyt joka toinen (51 %) ja ulkomaisella apurahalla joka kuudes (17,1 %) tieteentekijä. Samalla henkilöllä on voinut olla sekä ulkomaisia että kotimaisia apurahoja. Kun apurahalla työskentelystä kysyttiin hieman toisin, saatiin selville, että 62,1 % on saanut jossain vaiheessa apurahoja. Aiempiin kyselyihin verrattuna apurahoilla työskentely on lisääntynyt (48 % vuonna 1998 ja 60 % vuonna 2001). Tyypillisimmin apurahalla on työskennelty vähintään vuoden, mutta alle kolme vuotta (24,6 %). Apurahalla työskentely on siten selvästi lisääntynyt ja pidentynyt (kuvio 4). Sukupuolten välisiä eroja apurahalla työskentelyn suhteen ei ollut havaittavissa.

Kuvio 4. Apurahalla työskentely vuosina 2001 ja 2004

Apurahalla työskentelyssä on olemassa selkeät erot koulutustasoittain ja viroittain. Seuraavassa taulukossa esitettävät tiedot osoittavat selvästi sen, kuinka suomalainen tutkijanura- ja virkajärjestelmä on ongelmissa. Ylimpiä koulutustasoja saavutetaan vain apurahoilla toimimalla. Jatkotutkinnon suorittaneista peräti 80 % on työskennellyt jossain vaiheessa apurahalla. (Taulukko 2.)

Tutkijanuran ongelmiin viittaa selvästi myös ammattiryhmien ja apurahalla toimimisen selvä yhteys. Kun yliopistoista ja tutkimuslaitoksista puuttuu tutkijan ja opettajan virkoja, on tiedettä tekevien pakko hakea rahoitusta muiden kanavien kautta. Tutkijoista joka kuudes (17,1 %) ja opettajista lähes joka kuudes (15,3 %) on työskennellyt apurahan turvin yli 3 vuotta. Kovinkaan ammattimaisesta ura- tai virkakehityksestä ei siten voitane suomalaisessa tiedemaailmassa puhua. Sukupuolittaisia tilastollisesti merkitseviä eroja ei ollut.

Työvoimatoimistot ja toimikunnat ovat alkaneet luokitella työvoimapoliittisissa lausunnoissaan jatko-opintoja harjoittavia apurahatutkijoita päätoimisiksi opiskelijoiksi = ei oikeuta työttömyysetuun. Kuka enää uskaltaa hakea apurahoja, jos apurahakauden päättymisen jälkeen työvoimatoimisto edellyttää luotettavaa näyttöä siitä, että jatko-opinnot ovat päättyneet.

Työuupumus yleinen oire

Nykyisessä kyselyssä työuupumusta ilmaisi kokeneensa jonkin verran tai paljon hieman alle puolet vastanneista. Työuupumuksen oireita oli selvästi enemmän opettajilla kuin muilla ammattiryhmillä. Opettajista yli puolet (53,1 %) ilmaisi tuntevansa työuupumuksen oireita jonkin verran tai paljon. Tutkijoista 42,7 %, muista asiantuntijoista 38,8 % ja muista 48,1 % ilmoitti kokevansa työuupumuksen oireita jonkin verran tai paljon. Sukupuolten välillä ei ollut eroja ammattiryhmien sisällä.

Työntekijöiden hyvinvoinnin kannalta sekä kotona iltaisin että viikonloppuisin työskentely on ongelmallista. Lähes joka viikonloppu päätoimeensa liittyviä töitä tekevät kokevat huomattavasti useammin työuupumuksen oireita kuin muut ryhmät. 44 % lähes joka viikonloppu työskentelevistä kokee stressiä joko paljon tai erittäin paljon ja 58,5 % lähes joka viikonloppu töitä tekevistä kokee jonkin verran tai paljon työuupumuksen oireita. Stressin kokemisen suhteen ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja havaittavissa sukupuolen, koulutustason, ammattiryhmän, työnantajan tai iän suhteen.

Yli 40 prosenttia vastaajista ilmoitti määräaikaisuuden sekä palvelussuhteen jatkumisen epävarmuuden aiheuttavan usein tai lähes koko ajan haitallista työstressiä. Seuraavaksi yleisimmät työstressin aiheuttajat olivat liiallinen työmäärä (37 %) sekä rahoituksen hankkiminen (36 %).

Kuinka kauan suomalaisessa yhteiskunnalla on enää varaa kohdella yliopistomaailman tulevaisuuden kannalta keskeisiä työntekijäryhmiä niin huonosti, kuin mitä jäsenkyselyn tulokset osoittavat. Muualla Euroopassa on jo merkkejä siitä, että yliopistot, tai tiedemaailma yleensäkään, ei enää ole houkutteleva vaihtoehto nuorille tieteentekijöille. Toivottavasti suomalainen tiedemaailma ei tässä seuraa eurooppalaisia polkuja, vaikka halu kansainvälistyä onkin kova. Henkilöstöstä huolehtiminen vaatii kuitenkin selkeitä tekoja, juhlapuheretoriikkaa osaamisen ja yliopistojen arvostamisesta on jo kuultu riittävästi.

Antero Puhakka
Juhani Rautopuro

Tieteentekijöiden liiton jäsenkyselyn raportti Tuhannen ja yhden työn tarinoita löytyy PDF-tiedostona liiton nettisivuilta www.tieteentekijoidenliitto.fi kohdasta Ajankohtaista - Jäsenkyselyn tulokset

(painetun lehden s. 9-14)