• pääsivu
  • sisällys

  •  
    Asiamies Petra Havu kukitti Professoriliiton valtuuston
    puheenjohtajana jatkavan Vesa Routamaan. Keskellä kokouksen puheenjohtaja toiminut Kari
    Sajavaara.

    Avoin kokous päätti Professoriliiton valtuuston kokoonpanosta vuosille 2005-2006

    Professoriliiton varsinainen, kaikille jäsenille avoin kokous oli koolla 9. kesäkuuta Ostrobotnian juhlakerroksessa Helsingissä. Joka toinen vuosi koolla olevassa avoimessa kokouksessa oli nyt paikalla 30 liiton jäsentä.

    Tärkeimpänä valintana kokous päätti liiton valtuuston kokoonpanosta vuosille 2005-2006. Valtuuston puheenjohtajana jatkaa edelleen professori Vesa Routamaa Vaasan yliopistosta. Varapuheenjohtajaksi valittiin professori Maija Fredrikson Oulun yliopistosta.

    Liiton puheenjohtaja Tapani Pakkanen piti kokouksen aluksi ajankohtaisen katsauksen. Hän puhui muun muassa järjestäytymisen tärkeydestä, määräaikaisten professorien osuuden kasvusta. yliopistojen määrärahatilanteesta sekä liiton asemasta AKAVA-yhteisössä.

    Määräaikaisten professorien määrän kasvu puhutti myös monia paikalle tulleita professoreita. Liiton jäsenkyselyn mukaan jo kolmasosa professoreista on määräaikaisia.

    Liiton pitäisi sanoa tiukka ei määräaikaisille professuureille ja myös jäsenten tulisi toimia niiden yleistymistä vastaan, vaati professori Matti Seppälä Helsingin yliopistosta.

    Puheenjohtaja Tapani Pakkanen vakuutti, että liitto on toiminut ja toimii asiassa monilla tasoilla. Asiasta on lähetetty tiedotteita, kirjoitettu Acatiimin pääkirjoitus ja vaikuttamista päättäjiin aiotaan jatkaa.
    Keskustelua herätti myös yliopistojen kurja määrärahatilanne. Kiinteistövuokrien kohtuuttomuus nähtiin suurena syyllisenä rahoitustilanteen kärjistymiseen.

    Valtion budjetista tulee vain tilavuokrat ja palkkarahat, muu rahoitus pitää ottaa professorien selkänahasta, totesi professori Simo Liukkonen Teknillisestä korkeakoulusta.

    Lisäksi kokouksessa käsiteltiin liiton toimintakertomukset vuosilta 2002 ja 2003. Toiminnanjohtaja Jorma Virkkala selvitti niiden ydinkohtia.

    Avoimen kokouksen puheenjohtajana toimi liiton aiempi varapuheenjohtaja Kari Sajavaara.


    Palkkausuudistus ja jäsenasiat puhuttivat Professoriliiton osastojen aktiiveja

    Professoriliiton paikallistoiminnan kehittämisseminaari pidettiin 9.-10. kesäkuuta Hämeenlinnassa. Ensimmäisen päivän ohjelman painottui palkkausjärjestelmän uudistukseen. Upj:n tilannetta osallistujille selvittivät puheenjohtaja Tapani Pakkanen ja toiminnanjohtaja Jorma Virkkala. Käydysssä keskustelussa käsiteltiin mm. professorien sijoittumista vaativuustasoille sekä esimiesten asemaan liittyviä kysymyksiä. Kehityskeskustelujen käyminen alaisten kanssa arvelutti monia nimenomaan aikapulan vuoksi. (Ks. myös lehden sivut 5-7).

    Toisen seminaaripäivän aluksi käsiteltiin liiton teettämää jäsenkiinnittyneisyyskyselyä. Professoriliiton jäsenkiinnittymistä ja ammatillista järjestäytymistä koskeva kysely toteutettiin otantatutkimuksena helmikuussa 2004. Tutkimuksen teki tohtori Mirja Kananen Tampereen yliopistosta professori Olavi Borgin johdolla. Borg selosti kuulijoille tutkimuksen keskeisiä tuloksia, joista liitto saa käyttöönsä paljon hyödyllisiä vinkkejä. Jäsenten vastausten mukaan liittoa pidettiin asiantuntevana ja hyvin tiedottavana, mutta paikallistason toimintaan toivottiin lisää näkyvyyttä. Edunvalvonnassa ylivoimaisesti tärkeimmäksi asiaksi nousivat palkka-asiat.

    Seminaarin lopuksi liiton yhteyspäällikkö Eero Puolanne ja asiamies Petra Havu puhuivat liiton ja osastojen välisestä yhteistyöstä sekä valmisteilla olevasta osastojen käsikirjasta.