• pääsivu
  • sisällys

  •  
    YLL:n hallituksen jäseniä
    Raippaluodon siltaa ihailemassa

    YLL:n yhteysopettajat ja hallitus käynnistivät syyskauden

    Kiitettävän runsaslukuisina, 60 henkilön voimin, osallistuivat Yliopistonlehtorien liiton yhteysopettajat elokuun lopun koulutusristeilyyn, joka suuntautui Tukholmaan. Liiton hallitus piti tänä vuonna syksyn neuvottelupäivät Vaasassa 30.-31. elokuuta. Kummassakin tilaisuudessa oli ohjelman ja keskustelujen pääteemana tuleva palkkausuudistus.

    Yhteyshenkilö on jäsenyhdistyksissä puheenjohtajan ja luottamusmiehen ohella keskeinen informaatiokanava ja paikallistoiminnan ay-hengen ylläpitäjä. Yhteyshenkilön tehtävänä on myös liitolle tuiki tärkeän jäsenhankinnan hoitaminen. On ilahduttavaa, että YLL:n toimintaan on yhteyshenkilöiksi tullut viime aikoina runsaasti nuoria lehtoreita, jotka voivat jatkaa työtä, kun varttuneemmat kollegat siirtyvät eläkkeelle.

    Risteilyllä toimivat kouluttajina liiton puheenjohtaja Vesa Kulmala, joka kertoi yhteyshenkilön toimenkuvasta ja informoi ajankohtaisista edunvalvonta-asioista, OAJ:n työmarkkina-asiamies Lauri Liusvaara, joka toi terveiset palkkausuudistusneuvotteluista, palkkasihteeri Tiina Saali, joka neuvoi jäsenhankinnan käytännön asioissa ja hallituksen jäsen Pia Mänttäri, joka esitti näkemyksiään tutkinnonuudistuksesta.

    Iltatilaisuudessa muistettiin pienellä lahjalla toiminnan jättävää Helsingin yliopiston pitkäaikaista luottamusmiestä ja yhteysopettajaa Seija Aaltoa. Hänellä oli erittäin positiiviset muistot kymmenen vuoden takaisesta vastaavasta yhteysopettajakoulutuksesta, koska hän siellä tapasi tulevan aviomiehensä, niin ikään YLL:n yhteysopettajana toimivan Teknillisen korkeakoulun lehtorin ja luottamusmiehen Seppo Ilkan. Ettäkö ay-toiminta tylsää ja paperinmakuista? Ei suinkaan, vaan jännittävää ja elämänläheistä!

    Hallitus tutustui yliopistoon ja siltaan

    Vaasan yliopiston rehtori Matti Jakobsson otti vastaan YLL:n hallituksen ja kertoi yliopistonsa ajankohtaisia kuulumisia. Kiitokseksi mielenkiintoisesta juttutuokiosta ojennettiin rehtorille YLL:n kustantamon Finn Lecturan kirjauutuus Johdatus tilasto-tieteeseen, jonka on kirjoittanut YLL:n hallituksen jäsen Matti Grönroos.

    Näkymä merelle Palosaarella olevien yliopiston tilojen avarasta näköalahuoneesta oli huikean kaunis ja hallitus piti siellä syksyn ensimmäisen kokouksena rehtorin tapaamisen jälkeen. Illalla merinäkymät sen kuin komistuivat, kun siirryttiin ihailemaan Suomen pisintä siltaa Raippaluodossa. Silta on 1045 metriä pitkä ja se kaartuu kauniisti saaristomaisemassa. Maittava illallinen nautittiin sillan kupeessa olevassa ravintolassa, hämärän laskeutuessa meren ylle, täysikuun noustessa ja valojen syttyessä sillalle.


    Teksti ja kuvat:
    Maj-Len Rönkä