Urakehitys yliopistoissa

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton perinteikäs kevätseminaari käsitteli tänä vuonna urakehitystä yliopistoissa. Ohjelmassa puitiin mm. tulos- ja ulos politiikkaa, tutkijanuran tulppia, yliopistojen virkarakenteiden uudistusta, tasa-arvoista tiedeyhteisöä sekä palkkausta akateemisen työn houkuttimena.

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Antero Puhakka avasi seminaarin. Hänen mielestään tulos ja ulos -politiikasta pitäisi päästä aitoon henkilöstöpolitiikkaan.

- Jos tutkijanuralle houkuttelu tehtäisiin tällä hetkellä realistisesti, voisi työpaikkailmoitus kuulua vaikka seuraavasti: “Kiinnostaako huono palkka? Tule työskentelemään pätkätöihin yliopistoon tutkijakoulutettavaksi. Palvelussuhteen etuna tarjoamme vuoden pituisen määräyksen kerrallaan. Ei mahdollisuutta palkkauksen parantamiseen. Ei etenemismahdollisuuksia. Virkaehtosopimusten määräyksiä kierretään, jos niistä ei jäädä kiinni. Odotamme täydellistä sitoutumista ja ehdotonta lojaalisuutta”.

- Houkuttelevaa, eikö totta. Hämmästyttävää on se, että kaikesta huolimatta halukkaita akateemiselle uralle tulijoita riittää. Tieteen palo on niin kova, mutta kyllä vaativasta työstä pitäisi palkita hyvin, tai edes, kohtuullisin palvelussuhteen eduin. Mutta nythän näin ei asia suinkaan ole.

Tutkijanuran kehittäminen on huomattu suureksi ongelmaksi myös muualla kuin ammattiliitoissa.

- Tutkijanuraan liittyvien kysymysten ratkaisua voitaisiin pitää jopa lähes Suomen tieteen elämän ja kuoleman kysymyksinä. Viimeisen kahden vuoden aikana tutkijanuraan ja siinä oleviin ongelmiin kehittämistarpeisiin ovat kiinnittäneet huomiota mm. Valtion tiede- ja teknologianeuvosto, Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma, Suomen tieteen tila ja taso -raportti ja Suomen Akatemian kansainvälinen arviointi. Viimeisin ja poliittisesti merkittävin lausuma löytyy pääministeri Matti Vanhasen hallituksen huhtikuun alussa hyväksymästä strategia-asiakirjasta, jossa todetaan tiedepolitiikan yhtenä keskeisenä vaikuttavuustavoitteena olevan sen, että tutkijanurasta tulee entistä houkuttelevampi ja kilpailukykyisempi.

- Yliopistotutkijoiden ongelmat ovat suuret, mutta kovinkaan hämmästyttäviä ne eivät ole, kun otetaan huomioon se mitätön panostus, jota Suomessa tutkijaa kohti panostetaan. Suomessahan on siis EU:n tilastojen mukaan eniten tutkijoita asukaslukuun suhteutettuna. Tieto muuttuu huomattavasti mielenkiintoisemmaksi kun otetaan huomioon se, kuinka paljon Suomessa kulutetaan rahaa yhtä tutkijaa kohti. Tällöin nimittäin huomataan, että kun nykyisten EU-maiden keskiarvo tutkijaa kohti käytetyssä rahamäärässä on 171 000 euroa/tutkija, tullaan Suomessa toimeen lähes 50 000 euroa vähemmällä.

Puskurirahastoja turvaamaan urakehitystä

Suomen Akatemian pääjohtaja Raimo Väyrynen tuli kevätseminaariin suoraan opetusministeriön kanssa käytävistä tulosneuvotteluista. Väyrysen seminaarialustus käsitteli tutkijankoulutusta ja uraa Akatemian näkökulmasta. Hänen mielestään suurimmat haasteet liittyvät post doc -vaiheeseen.

- Akatemian toimien painopiste on tohtorintutkinnon jälkeisen tutkijanuran kehittämisessä. Erityisesti tätä varten on ns. tutkijatohtorijärjestelmä, jossa ollaan siirtymässä kolmivuotiskausiin entisen kaksivuotisuuden sijaan. Vuonna 2003 käytössä oli 380 tutkijatohtorin määrärahaa, joita ollaan siirtämässä Akatemian hallinnoinnista yliopistoille myönnettäviksi määrärahoiksi.

- Tutkijatohtorin virkojen ja määrärahojen kokonaislukumäärä on kasvanut 177 prosenttia vuodesta 1995 vuoteen 2003. Akatemiatutkijoiden lukumäärä on kasvanut samana aikana 145 prosenttia. Akatemiaprofessuurien määrä on lisääntynyt 65 prosentilla. Toisaalta vain 4 prosenttia hakijoista saa tämän Suomen tavoitelluimman tutkijanpaikan.

Maaliskuun alussa pääjohtajana aloittaneen Väyrynen kertoi hieman yllättyneensä Akatemian toimikuntien erilaisista käytännöistä. Tieteenalakulttuurit eroavat esimerkiksi suhtautumisessa akatemiatutkijoiden jatkokausiin.

- Akatemia ei itse voi ratkaista kaikkia tutkijanuraan liittyviä ongelmia. Opetusministeriö asettaakin ensi syksynä työryhmän pohtimaan tutkijanuraa ja liikkuvuutta, Väyrynen totesi.

- Yliopistojen ja rahoittajatahojen tulisi löytää sellaisia ratkaisuja, että tutkija voisi ajatella elämäänsä eteenpäin edes viiden vuoden pätkissä.

Väyrynen näkee, että yliopistojen taloudellisen autonomian lisääminen olisi tähän yksi keino. Puskurirahastoilla voitaisiin vaikuttaa mm. pidempiaikaisen urakehityksen turvaamiseen.

- Valitettavasti yliopistojen taloudellisen autonomian laajentamiseen liittyvät kohdat tippuivat pois eduskuntaan menneestä yliopistolakiesityksestä, hän lisäsi.

Väyrynen otti kantaa myös tohtoritavoitemääriin ja sijoittumiseen.

- Suomalaiselle tutkimuspolitiikalle on ollut ominaista eräänlainen numerofetisismi, jossa tohtoreiden määrästä on tullut itsetarkoitus. Nyt onkin aika kiinnittää huomiota tutkijankoulutuksen rakenteisiin ja laatuun, jotta voimme tuottaa lisää kansainvälisesti merkittäviä tutkijoita.

- Noin 80 prosenttia tohtoreista työskentelee julkisella sektorilla (ml. yliopisto) ja vain noin 15 prosenttia yrityksissä. Ilmeisesti suurin haaste on tutkijankoulutuksen saaneiden henkilöiden rekrytointi yritysmaailmaan. Yliopistojen ja yrityselämän yhteistyötä tulee lisätä jo tutkijankoulutusvaiheessa. Tällä hetkellä yritysten tutkijatyövoimasta vain 3 prosenttia on tohtoreita.

Kohti joustavampaa palvelussuhdejärjestelmää

Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston puheenjohtaja Gustav Björkstrand teki selkoa rehtorien neuvoston virkarakenne-esityksestä. Joensuun yliopiston rehtorin Perttu Vartiaisen johtaman työryhmän esitys hyväksyttiin neuvoston kokouksessa tammikuun lopussa. Eri vaiheissa työryhmä on kuullut myös henkilöstöjärjestöjen näkemyksiä.

Björkstrandin mukaan esityksen lähtökohtana oli nykyistä joustavampi palvelussuhdejärjestelmä. Työryhmä kartoitti nykytilanteen, mm. Helsingin yliopiston ja Åbo Akademin virkarakenteet. Amerikkalainen tenure track -systeemi tutkittiin myös, mutta todettiin, että Suomi on sen tapaiselle järjestelmälle liian pieni maa.

Virkarakenne-esitys pohjautuu neliportaiseen malliin: 1) tohtorikoulutettava tms., 2) tohtoriassistentti, tutkijatohtori tms. (post doc -vaihe), 3) tutkijaopettaja, yliopistonlehtori, kliininen opettaja tms. ja 4) professori. Kaksi ensimmäistä porrasta ovat koulutusvaiheita, jolloin virat voidaan täyttää määräaikaisina. Kaksi ylempää porrasta ovat varsinaisia yliopistollisia opetusvirkoja, ja ne täytetään pääsääntöisesti toistaiseksi.

- Valmistunut esitys ei ole lopullinen, esimerkiksi nimikkeisiin ei vielä otettu kantaa. Neuvoston työvaliokunta seuraa tilannetta, mm. uusien palkkausjärjestelmien kehittämistä ja palaa nimikkeisiin myöhemmin.

- Dosentin asemasta työryhmällä oli kuitenkin selkeä kanta: se nähdään voimavarana ei virkana.

Björkstrand kommentoi myös tohtoritulvaa. Hänen mielestään on selvää, että kaikki valmistuneet tohtorit eivät voi sijoittua yliopistouralle.

- Onko jatkokoulutus oikealla mallilla, annetaanko tuleville tohtoreille nyt harhakuva akateemisen uran mahdollisuuksista, rehtori Björkstrand kysyi.

Puheenvuoronsa lopuksi hän otti Väyrysen tapaan kantaa yliopistojen autonomia-asiaan.

- On erittäin valitettavaa, että autonomiaa ei lisätty yliopistolaissa. Rehtorien neuvosto on käynyt valtiosihteeri Raimo Sailaksen kanssa keskusteluja, joissa on haettu toisenlaisia mahdollisuuksia taloudellisen itsemääräämisoikeuden lisäämiseksi. Se, että asia olisi saatu lakiin, olisi toki ollut yliopistojen kannalta parempi ratkaisu.

Tasa-arvoiset uraportaat

Seuraavaksi seminaariohjelmassa siirryttiin puhumaan tasa-arvoisista uraportaista. Helsingin yliopiston vararehtori Marja Makarow lähestyi asiaa oman uransa näkökulmasta.

Väitöstyönsä jälkeen Makarowilla seurasi vuoden tai parin pätkistä koostuva yhteensä lähes 20 vuotta kestänyt vaihe, joka päättyi professuurin saamiseen 50-vuotiana Kuopion yliopistosta vuonna 1998. Helsingin yliopiston professoriksi hän tuli vuonna 2003. Makarow oli laskeskellut, että uransa aikana hänet on arvioitu 21 kertaa eli noin 70 henkeä on tutkinut, mitä hän on työkseen tehnyt.

Väitöskirjaa tehdessään ja post doc -vaiheessa Makarow ei törmännyt naistutkijoiden urakehitystä haittaavaan lasikattoilmiöön. Sitä vastoin joissakin ulkomaisissa, omaan tieteenalaansa liittyvissä luottamustehtävissä hän on havainnut naiseuden haittapuolia.

- Olen havainnut sen, että naiset eivät käytä yhteisöllisyyttä hyväkseen. Lisäksi tuntuu siltä, että joillakin naisjatko-opiskelijoilla on tulevaisuusvisio hukassa.

Puheenvuoronsa loppupuolella Makarow siirtyi yksityisestä enemmän yleiseen.

- Fragmentaarisuus haittaa tutkijanuraa. Akatemialta puuttuu rahoitusinstrumentti ja yliopistoilta virkaporras sellaiselle itsenäiselle tutkijalle, joka ei vielä yllä professoriksi. Ja ongelma on kasvamassa, koska ns. täydentävällä rahoituksella työskenteleviä tutkijoita on yhä enemmän.

Tutkimuksesta vastaavan vararehtori Marja Makarowin johdolla Helsingin yliopistossa ollaan laatimassa tutkimuspoliittista ohjelmaa, joka on saanut ensimmäisissä käsittelyissä hieman ristiriitaisen vastaanoton. Sen työstämistä jatketaan.

Makarow piti hyvänä, että opetusministeriö on asettamassa syksyn alussa työryhmän miettimään tutkijanuraa ja liikkuvuutta.

Piilosyrjintää edelleen naisten tutkijanuran haittana

Tasa-arvoasioista jatkoi kommenttipuheenvuorolla Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkija, VTT Liisa Husu.

- Muodollisesti naissukupuoli ei enää ole este tiedeuralle. Yksittäisiä suomalaisia tiedenaisia on edennyt tieteen huippupaikoille: rehtoreiksi, kanslereiksi ja tieteen akateemikoiksi. Sukupuolisyrjintä on kielletty lainsäädännöllä, yliopistoilla ja Akatemialla on tasa-arvosuunnitelmat. Tästä huolimatta muun muassa oman väitöstutkimukseni mukaan erilaiset piilosyrjinnän muodot hidastavat ja vaikeuttavat edelleen naisten tutkijanuraa kaikissa uravaiheissa.

- Tasa-arvovaltuutetulle yliopistojen virantäytöistä tehdyt selvityspyynnöt ovat tietojeni mukaan poikkeuksetta naispuolisten tutkijoiden ja opettajien tekemiä, ja useita yliopistoja on tuomittu oikeudessa maksamaan syrjitylle tutkijanaiselle korvausta tasa-arvolain syrjintäkiellon rikkomisesta.

- Naisten osuus väitelleistä on kohonnut jatkuvasti, mutta muun muassa Suomen Akatemian raportti naisten tutkijanurasta osoitti, että tohtorin tutkinnon jälkeen naisten ura etenee kankeammin kuin mieskollegojen. Miehet taas kokevat vain harvoin sukupuolensa olleen esteenä yliopistouralla.

- Työikäiset naiset ovat korkeammin koulu-tettuja kuin miehet, mutta korkea koulutus on työmarkkinoilla tuottoisampi resurssi nuorille miehille kuin nuorille naisille, jotka kuitenkin muodostavat enemmistön nuorista korkeakoulutetuista. Valtakunnallisen tasaarvobarometrin mukaan juuri korkeasti koulutetut naiset suhtautuivat kriittisimmin sukupuolten tasa-arvon toteutumiseen työelämässä.

Husu ei yhtynyt vararehtori Makarowin näkemykseen siitä, että Suomessa oltaisiin tieteen ja tutkimuksen tasa-arvokysymyksissä kovasti edellä muuta maailmaa. 1990-luvun lopulta lähtien esimeriksi Euroopan Unioni ja Ruotsi ovat olleet erittäin aktiivisia tällä saralla.

- Eurooppalaisessa keskustelussa sukupuolten tasa-arvosta tieteessä tasa-arvotoimia ei perustella vain oikeudenmukaisuusperiaatteilla, vaan myös sillä, että tasa-arvo edistää “tieteen parasta”: tasa-arvoisempi tiedeyhteisö tuottaa parempaa tutkimusta “equality equals quality”.

Husun mielestä tasa-arvokysymykset eivät ole suppea erilliskysymys, vaan ne tulisi ottaa alan liittojen ja muiden toimijoiden toiminnassa huomioon läpäisyperiaatteella kaikessa toiminnassa. Tieteentekijöiden liitto on asettanut työryhmän laatimaan ensimmäistä tasa-arvostrategiaansa. Liisa Husu on mukana työryhmässä. Hän (liisa.husu@helsinki.fi) tai liiton varapuheenjohtaja Ragna Rönnholm (ragna.ronnholm@helsinki. fi) ottavat mieluusti vastaan ideoita ja ajatuksia tasa-arvostrategian sisällöstä.

UPJ:sta vetoapua ura- ja palkkakehitykseen

Seminaaripäivän loppupuolella pohdittiin uraa ja palkkausta. Ensiksi tästä puhui Valtion työmarkkinalaitoksen työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto. Hän selvitti mm. valtiovarainministeriön urahankkeen ehdotuksia. (Raportti: Uusille urille. Linjaukset ja toimenpidesuositukset. Valtiovarainministeriön työryhmämuistioita 1/2004 löytyy mm. vm:n www-sivuilta.)

Urahankkeen taustalla on ikärakenteen suuri murros: jo tänä vuonna työmarkkinoille tulee vähemmän väkeä kuin sieltä poistuu. Johtamisen kehittäminen oli myös yksi hankkeen lähtökohdista.

- Ura pitäisi nähdä laajemmin kuin pelkkinä tikapuina. Se ei ole vain porrasmainen, vertikaalisesti etenevä vaan sen pitäisi muodostua myös horisontaalisesti eri tehtävien ja organisaatioiden välillä liikkuen. Urakehitystä on yksilön kehitys oman työnsä asiantuntijana ja huippuosaajana.

Metsäpelto puhui myös palkkauksesta ja palkkakehityksestä. Hän korosti, että valtion palkkausperusteet ovat tehtävän vaativuus ja henkilökohtainen suoritus ja osaaminen (ei esim. virka tai sen nimi). Palkitsemisen tulee tukea toimintayksikössä määriteltyjen erilaisten urapolkujen suunnittelua ja toteuttamista.

- Uudet palkkausjärjestelmät on kuin luotu toteuttamaan tätä tavoitetta.

Metsäpelto esitteli grafiikan avulla, kuinka valtio on ollut palkkajohtaja eri sektoreiden palkkakehityksessä 2000-luvulla. Kun perspektiiviä pidennetään, valtiolla ei enää menekään yhtä hyvin. 1990-luvulla palkkakilpailukyky oli hitaampi kuin kunnalla ja yksityisellä puolella. Metsäpelto piti vuoden 1986 virkamiesliiton lakkoa ja sen seurauksena toteutettuja palkantarkastuksia lähtölaukauksena palkkausperusteiden muutostarpeelle ja työnvaativuuden arviointiin perustuvalle järjestelmälle.

Puheenvuoronsa lopuksi Metsäpelto esitti kalvon, jonka mukaan vuosina 1970-2001 valtion alimpien palkkojen kehitys on ollut sama kuin yleensä työmarkkinoilla, mutta solidaarinen palkkapolitiikka on purrut niin, että ylimmät palkat ovat jääneet kehityksestä jälkeen.

- Uusi palkkausjärjestelmä tarjoaa mahdollisuudet palkkasuhteiden muuttamiseen. En tiedä siihen parempaa välinettä, Metsäpelto vakuutti kuulijoille.

Lopuksi AKAVAn tutkimuspäällikkö Pekka Immeli esitti kommenttipuheenvuoron. Immeli oli mukana mm. Valpas-toimikunnassa AKAVA-JS:n edustajana.

- Tervettä palkkaliukumaa pitäisi käyttää enemmän myös yliopistoissa. Kuntapuolella lääkärit soveltavat sitä taitavasti.

Immeli referoi AKAVAn rahoittamaa tuoretta Palkansaajien tutkimuslaitoksen selvitystä Palkka- ja tuloerot EU-maissa. Raportti osoittaa kiistatta, että nettopalkoissa, joissa on ostovoima mukana, Suomi on korkeasti koulutettujen kategoriassa EU-maiden hännänhuippu. Palkkahajonta on vastaavasti EU-maiden pienimpiä. AKAVA sai tutkimuksesta vahvaa tukea vaatimuksilleen ensi syksyn työmarkkinapöytiin. (Ks. tästä lisää sivu 37)

Palkkauskeskustelun aluksi Professoriliiton toiminnanjohtaja Jorma Virkkala esitti viime Acatiimissa olleen kuvion valtion palkkakilpailukyvystä organisaatiotyypeittäin. Kuten edellisessäkin valtiotyönantajille tehdyssä kyselyssä niin nytkin yliopistojen johto- ja asiantuntijatehtäviä tekevät ovat pahnan pohjimmaisia. Virkkala kysyi Metsäpellolta, mitä olisi tehtävissä?

- Olemalla tekemättä uutta palkkausjärjestelmää varmistatte, että tilanne ei muutu, hän totesi.

Kirsti Sintonen

(painetun lehden s. 32-36)