Yliopiston konkurssi

Viime syksy oli Oulun yliopiston henkilökunnalle veret seisauttava. Rehtori ilmoitti tiedotteessaan yliopistolla olevan 5 milj. euron rahoitusvajeen. Henkilökunnan tiedotustilaisuudessa ilmeni, että vaje kasvaisi kahtene seuraavana vuonna 7 milj. euroon. Koska yliopiston budjettipohjainen perusrahoitus tälle vuodelle on 109 milj. euroa, johtaa vaje suuriin vaikeuksiin. Kohtuullisellakin omavaraisuusasteella toimiva liikeyritys olisi tällaisilla luvuilla ajautumassa konkurssiin.

Voi varmaan hyvällä syyllä kysyä, mikä yliopiston taloushallinnossa on pielessä, kun tällaista tapahtuu yllättäen. Yliopiston hallinnon puolesta pääasialliseksi syyksi on esitetty vaje perus- ja jatkotutkintotavoitteitten toteutumisessa. Hallinto on hieman harkitsemattomasti syyllistänyt myös opiskelijat tilanteesta. 30 vuotta opiskelevat ovat marginaaliryhmä. Todellinen syy rahoitusvajeessa on tutkintotavoitteiden ylimitoitus eli yliopiston hallinnon toiminta, mutta tätä on hankala myöntää saati ruveta tarkemmin analysoimaan. Olisikohan neliportainen rahoitus- ja tulossopimusmalli vanhentunut? Nythän tulostavoitteet vaeltavat laitosjohtajilta dekaanien kautta rehtorille ja edelleen opetusministeriöön ja rahat päinvastaista tietä päätyen laitosjohtajien kautta niiden käyttötarkoitukseen. Lienee inhimilllistä, että tilanne johtaa helposti kilpalaulantaan tulostavoitteissa. Suuri houkutus on myös sujauttaa rahaa jakovaiheessa “parempiin tarpeisiin”. Sekä tulostavoitteiden ylimitoitus, että rahoitusvaje voivat kertautua nykymallissa neljässä portaassa. Oulun yliopistossa on muuten helppo osoittaa, ettei syy tilanteeseen niinkään ole perusopetuksessa, sillä noin kolme viidesosaa vajeesta johtuu ylimitoitetusta jatkotutkintotavoitteesta.

Oulussa yhdeksi syyksi vajeeseen on mainittu Senaattikiinteistölle maksettavat vuokrat. Tämä pitää varmasti paikkansa, kun tarkastelee kiinteistökulujen kehityssuunnitelmaa, jossa menot nousevat peräti 50 % vuodesta 2001 vuoteen 2007. On kuitenkin muistettava, että yliopiston hallinto on ollut tekemässä suunnitelmaa sopimalla Senaattikiinteistöjen kanssa ko.aikavälillä toteutuvasta mittavasta rakennusohjelmasta.

Oulun yliopiston ratkaisu rahoituskriisiin on hallinnon kannalta helpoin mahdollinen. On ryhdytty toiminnan sopeuttamiseen. Noin sata avautuvaa virkaa jätetään täyttämättä ja laitetaan virkapankkiin. Koska avautuvat budjettirahoitteiset virat ovat yliopiston virkarakenteesta johtuen opetusvirkoja, kohdistuu ratkaisu yksipuolisesti opetusvirkoihin, tämänkin lehden lukijoihin. Oulun yliopistossa 3100 työpaikasta vain 26% eli hieman yli 800 on opetusvirkoja ja sopeuttamisen jälkeen enää ehkä 700. Tämä on vain noin viidesosa jäljelle jäävästä työntekijämäärästä. Uhkaakohan tässä lain mukainen yliopiston tärkein perustehtävä jäädä toteutumatta? Ainakin sopeutusratkaisu saattaa johtaa opiskelijoiden kannalta ikäviin seurauksiin. Tuo viidesosa on mielenkiintoinen luku, tehtäisiinhän silloin yliopistolla jokaista opetus- ja tutkimushenkilöiden suorittamaa työtuntia kohti neljä muuta. Arvoisa opettaja, miltä tuntuisi jos antamillasi kontaktiopetustunneilla olisi 4 avustajaa?

Miten kävisi, jos sopeutus kohdistettaisiin tavoitteitaan ylimitoittaneille opetusministeriön rahoitusmallin mukaan? Jos pienehkö kuuden A28-palkkaluokkaa nauttivan professorin laitos on ilmoittanut tavoitteekseen 7 tohtoria, mutta saavuttaa vain kaksi, tämä johtaisi Oulun yliopistossa n. 400 000 euron vajeeseen. Ratkaisu voisi olla kaikkien kuuden professorin viran laittaminen virkapankkiin. Miettikää mitä siitä seuraisi.

Olisiko tässä tilanteessa vihdoinkin aika tehdä realistisia tulossuunnitelmia ja sopimuksia? Mikäli se ei nykyisessä järjestelmässä onnistu, voisi vaihtoehto olla hallinnon sopeuttaminen esim. sen portaita vähentämällä. Tämähän olisi yliopistolain muutoksen valmisteluvaiheessa vielä ehkä mahdollista.

Dosentti Pekka Tuisku toimii lehtorina Oulun yliopiston geotieteiden laitoksella.

(painetun lehden s. 8-9)