• pääsivu
  • sisällys

  • Hannele Niemi

    Helsingin yliopisto tehostaa opetustaan


    Tutkintoajat ovat liian pitkiä ja opetusministeriön syyttävä sormi osoittaa opiskelijoiden lisäksi myös yliopistoihin. Helsingin yliopistossa lisää tehoja haetaan parantamalla ohjausta ja lukukausien organisointia.

    - Helsingin yliopiston päämääränä on nyt ja tulevaisuudessa kouluttaa alansa hyvin hallitsevia maistereita sivistysyliopiston perinteiden mukaisesti, toteaa Helsingin yliopiston opetusasioista vastaava ensimmäinen vararehtori Hannele Niemi tiukasti.

    Niemellä on hyvä syy muistuttaa tavoitteista. Vuoden 2005 syksyllä siirrytään kaikissa Suomen korkeakouluissa Bolognan prosessin mukaiseen kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään. Lisäksi opetusministeriö on myös väläytellyt omia ehdotuksiaan liian pitkiksi koettujen tutkintoaikojen lyhentämiseksi.

    Kun laadusta ei tingitä tarkoittavat uudet muutokset haasteita opetukselle. Niemi vakuuttaa, että uudistuksiin on alettu valmistautua hyvissä ajoin.

    Konkreettisena esimerkkinä hän tarjoaa Helsingin yliopiston ratkaisua lukuvuoden tehokkaammalle hyödyntämiselle.

    - Lukuvuoden 2005 alusta jaamme lukuvuoden neljään 7-8 viikon mittaiseen periodiin, joiden puitteissa opetus järjestetään. Jako auttaa opiskelijoita suunnittelemaan opintojaan, ja ennen kaikkea eri tiedekuntien opetus voidaan hyödyntää aikaisempaa paremmin.

    Lisäksi periodijako auttaa hyödyntämään paremmin koko lukuvuoden syyskuun alusta toukokuun loppuun. Kesälle omaa periodia ei kuitenkaan ole suunnitteilla.

    - Tarkoituksenamme ei ole pidentää lukuvuotta, vaan yksinomaan ottaa se paremmin käyttöön, Niemi selittää.

    Myös opettajille on periodijaossa oma täkynsä. Suunnitteilla olevassa järjestelmässä opettaja voidaan vapauttaa opetuksesta vuosittain yhden periodin ajaksi oman laitoksen kanssa sovittavalla tavalla Näin syntyvän ajan saa pyhittää yksinomaan tutkimukselle.

    Henkilökohtainen opetus nopeuttaa opintoja

    Toinen selkeä opintojen tehostamiseen tähtäävä uudistus on henkilökohtaisten opintosuunnitelmien, eli HOPS:ien ottaminen tutkintouudistuksen myötä käyttöön syksyllä 2005. HOPS:illa tarkoitetaan opiskelijan itsensä tekemää ja ohjaajan hyväksymää suunnitelmaa siitä, miten hän aikoo opinnoissaan edetä.

    Määräajoin järjestetyissä tapaamisissa katsotaan sitä, ovatko opinnot edenneet suunnitelmien mukaisesti ja miten opintoja tulisi sen pohjalta jatkaa.

    Ajatus antaa opiskelijoille henkilökohtaista ohjausta kuulostaa eittämättä tehokkaalta. Opiskelijamääriä pohtiessa alkaa kuitenkin hirvittää. Helsingin yliopistossa on yli 30 000 perustutkinto-opiskelijaa. Miten heille kaikille aiotaan hoitaa omat opintosuunnitelmat muun toiminnan kärsimättä?

    - On selvää, että opintojen ohjauksen tehostuessa myös resursseja täytyy saada lisää, Niemi vastaa.

    Lisäksi Niemi huomauttaa järjestelmän olevan vasta kehitteillä. Vielä ei esimerkiksi tiedetä missä määrin opintosuunnitelmia voidaan ohjata ryhmätapaamisilla.

    Esillä on ollut myös järjestelmä, joka mahdollistaisi henkilökohtaisten opintosuunnitelmien tekemisen verkon välityksellä. Sen suhteen Niemi on kuitenkin varovainen.
    - Missään tapauksessa ohjaus ei verkonkaan välityksellä saa mennä siihen, että ohjaaja vain rutiininomaisesti hyväksyy oppilaan ehdotuksen. Siinä pitää olla opettajan ja opiskelijan välistä henkilökohtaisuutta aina mukana.
    Henkilökohtaiseen opintosuunnitelman lisäksi kaavaillaan SYL:nkin opintojen tehostamiseksi kuuluttamaa passiivirekisteriä, jolla pidettäisiin kirjaa opiskelijoista joiden opinnot eivät etene.
    - Itse asiassa Helsingin yliopistossa on jo käytössä passiivirekisteri, mutta toistaiseksi sen piirissä ovat vain yli 10 vuotta opiskelleet. Tulevaisuudessa se olisi tarkoitus ulottaa myös opiskelijoihin, joille on syntynyt ongelmia opintosuoritusten kertymisessä jo aikaisemmin. HOPS tapaamisten yhteydessä heitä tulisi sitten ohjata opintojen suunnittelussa ja etsiä yhdessä keinoja tilanteen parantamiseksi.
    Opetusministeriön ehdottamaa tutkintojen suorittamista vähintään yhdeksässä vuodessa Niemi ei sinänsä pidä kohtuuttomana, jos opiskelijoiden taloudellinen tilanne on kunnossa. Nyt vain ei ole näin.
    - Mielestäni tutkintoaikoja voidaan hyvin lyhentää yliopiston ja opiskelijoiden itsensä hyvällä yhteispelillä. Lisäksi tarvitaan vastuuntuntoa myös työelämältä, jonka ei pitäisi houkutella puolivalmiita opiskelijoita kokonaan mukaansa, hän huomauttaa.

    Juha Merimaa