Yliopistotyön stressi

Yliopistojen toimintaympäristön rajut muutokset viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat jättäneet jälkensä myös yliopistojen henkilöstöön. Heidän osaltaan ympäristön muutos on näkynyt muun muassa lisääntyneinä opiskelijamäärinä, tehtäväkuvien pirstoutumisena ja pätkiytymisenä ja jatkuvana paineena tuloksen tekoon.

Vähäisessä yliopistotyötä tarkastelevassa, niin kansainvälisessä kuin suomalaisessakin tutkimuksessa, on osoitettu, että lukuisat yliopistomaailmalle tyypilliset piirteet, kuten esimerkiksi epävarmuus palvelussuhteen jatkumisesta, opiskelijoiden suuri määrä opettajaa kohti, määräaikaiset virkasuhteet, aika ja resurssipula ja sitä kautta kiristynyt työtahti ja henkilöstön ja muiden voimavarojen vähenemiset sekä tutkimiseen ja julkaisemiseen liittyvät paineet voivat vaikuttaa työntekijöiden terveyteen, työtyytyväisyyteen ja hyvinvointiin. Suomalaisia yliopistoja koskevat selvitykset ovat puolestaan viitanneet siihen, että yliopistotyöyhteisöissä on selviä uupumis- ja stressioireita, työntekijät eivät saa palautetta työstään ja yliopiston laitoksilla tiedonkulku ja yhteistyö näyttävät toimivan huonosti.

Yliopistossa potentiaalisia stressitekijöitä ja haasteita onkin runsaasti. Niihin sisältyvät niin ristiriitaiset työvaatimukset, riittämättömän palkka, hidas urakehitys, julkaisupaineet, rahoituksen hankkimisen pakko, ajan riittämättömyys, säännölliset keskeytykset, pitkät tapaamiset kuin ylikorostuneet itse odotuksetkin. Työstressin merkittävyyttä yliopistotyön kannalta kuvaa hyvin se, että eräissä tutkimuksissa jopa 84% yliopisto-opettajista on tuonut esiin sitä, että työstressi olisi vaikuttanut negatiivisesti heidän työtuottavuuteensa. Kyse ei siten ole mistään mitättömästä asiasta.

Kansainvälisessä kirjallisuudessa keskustellaan siitä eroaako yliopistotyön stressi muissa työtehtävissä esiintyvästä työstressistä. Näyttää ilmeiseltä, että osa yliopistojen stressitekijöistä on universaaleja, kuten esimerkiksi aikarajoitukset, henkilöidenväliset ristiriidat, sekä liiallinen työmäärä. Yliopistomaailmalle kuuluvina ainutlaatuisina stressitekijänä on puolestaan pidetty mm. palkitsemiseen ja tunnustuksen saamiseen liittyviä tekijöitä, ammatti-identiteettiä sekä opiskelijayhteyksiä.

Tieteentekijöiden liiton viimeisen jäsenkyselyn pohjalta päätettiin analysoida hieman pidemmälle yliopistotyöstressiä ja sen ulottuvuuksia. Työstressiulottuvuuksiksi määrittyivät kiire-, määräaikaisuus-, henkilösuhteet-, työn pirstoutuneisuus- sekä tutkimusulottuvuudet. Ainakin suomalaisissa yliopistoissa työstressissä näyttää olevan ainutlaatuisia ulottuvuuksia. Esimerkiksi työstressin määräaikainen ulottuvuus puhuu selkeää kieltään nykyisen yliopistomaailman todellisuudesta. Työtehtävien pirstoutuneisuus kuvastaa etenkin yliopisto-opettajien ja tutkijoiden työkuvan hajanaisuutta ja monipuolisuutta.

Tutkimukseen liittyvät stressitekijät liittyvät lähinnä ohjauksen ja omaa työtä koskevan kontrollin puutteeseen, jolloin ei katsota olevan mahdollisuuksia vaikuttaa omaa työkuvaa ja työuraa koskeviin päätöksiin sekä itse varsinaiseen tutkimuksen tekemiseen ja julkaisemiseen liittyviin asioihin.

Kiire ja työpaikan henkilösuhteet puolestaan näyttävät universaaleilta stressiulottuvuuksilta. Haitallisen työstressin kiireulottuvuus muodostuu selkeästi osioista, jossa olemassa olevien tehtävien hoitamiseen käytettävissä oleva aika on liian vähäinen, ja jossa aikaa työtehtävien hoidolle kenties etsitään oman vapaa-ajan puolelta. Työyhteisön henkilösuhteet ovat myös useissa tutkimuksissa toistuva stressiulottuvuus. Työntekijöiden väliset ristiriidat ja huono työilmapiiri ovat tämän ulottuvuuden ominaiset piirteet.

Henkilöstöstä huolehtiminen on asiantuntijaorganisaation toiminnan elinehto, sillä mitattavat tulokset ovat henkilöstön aikaansaannosta. Viime aikaisessa kiristämis- ja tehostamismentaliteetissa, ei yliopistojen henkilöstö näytä kuitenkaan saavan ymmärrystä osakseen ainakaan niiltä tahoilta, jotka ylettömiä tehostamisvaatimuksiaan yliopistoille suuntaavat.

Antero Puhakka
puheenjohtaja
Tieteentekijöiden liitto

(painetun lehden s. 3)