• pääsivu
  • sisällys


  • Tieteentekijöiden liiton jäsenkunnasta noin neljännes ansaitsee vähemmän kuin palkansaajat keskimäärin. Toiminnanjohtaja Klaus Sundbäck oli Kolmen Sepän patsaalla pidetyn tempauksen juontajana toimineen Jukka Laaksonen haastateltavana.ka Tuisku



    Kolmen Sepän patsaalla järjestettiin leikkimielinen alipalkkaeuron pyörityskilpailu. Tukeaan alipalkatuille ryhmille olivat lupailemassa kansanedustajista Kimmo Sasi, Marjukka Karttunen, Sari Sarkomaa, Maija Perho (kok.), Satu Taiveaho (sd.), Kari Uotila (vas.), Kirsi Ojansuu (vihr.) ja Kari Kärkkäinen (kd.). Mukaan oli haastettu myös työnantajien edustajia, mutta tupokiireiden takia heitä ei paikalla näkynyt.

    AKAVAn alipalkatut:

    Palkka suomalaisten keskitasolle

    AKAVAn alipalkatut vaativat palkkansa nostamista suomalaisten keskitasolle. Vauhdittaakseen vaatimuksiaan alipalkkaliitot järjestivät 23. marraskuuta näytävän tempauksen Kolmen Sepän patsaalla. Samana päivänä asiasta järjestettiin tiedotustilaisuus. Ohessa alipalkattujen tiedote.

    Akavalaisista yli 40 000 saa korkeasta koulutuksestaan ja vaativasta työstään huolimatta alempaa palkkaa kuin suomalaiset keskimäärin. Suomalaisten keskiansiosta (2 413 euroa/kk vuonna 2003) heidän palkkansa jää keskimäärin 20 %, muiden akavalaisten keskiansiosta jopa 40 %. Työn vaativuudesta, vastuusta ja koulutuksesta on maksettava nykyistä parempaa palkkaa.Korkeasti koulutettuja alipalkattuja ryhmiä edustavat liitot edellyttävät, että palkkaus nostetaan ensin vähintään palkansaajien keskiansiotasolle. Liitot katsovat, että korjaus tulee tehdä suuntaamalla julkisen sektorin palkkaohjelmien (KUNPAS, VALPAS, KIRPAS) kautta varoja työn vaativuuteen ja koulutukseen nähden alipalkatuille ryhmille. AKAVAn alipalkkaliitot kysyivät jäsenten mielipiteitä palkkauksesta lokakuussa 2004. Kyselyyn vastanneista 96 % oli sitä mieltä, että hänen palkkauksensa on epäsuhdassa tehtävän vaativuuteen nähden. Vastaajista 75 % piti työmarkkinasopimusten painotuksia ja 91 % alan naisvaltaisuutta syinä palkkauksen huonoon tasoon. Valtaosan (89 %) mielestä alipalkkauksen ratkaisu on keskustason työmarkkinasopimisessa. 70 % näki mahdollisuuksia myös paikallisissa työpaikkakohtaisissa palkkamalleissa. Työtaistelutoimenpiteisiin oli valmis selkeä enemmistö vastaajista. Akavalaisten alipalkattujen palkkaongelma on ollut esillä kaksi vuosikymmentä. Tänä aikana palkkojen jälkeenjääneisyyttä ei ole pystytty pienentämään. Päin vastoin ero muiden palkkatasoon on entisestään kasvanut.

    Korkean koulutuksen hankkineet turhautuvat huonoon palkkaan eivätkä enää rekrytoidu alansa töihin. Alipalkkaus on jo vaikeuttanut osaajien rekrytointia julkisen sektorin ydintehtäviin.
    Kyseessä on yhteiskunnallinen ongelma, jota nykymuotoiset tulopoliittiset ratkaisut eivät ole pystyneet korjaamaan. Alipalkattujen akavalaisten ammattien paino- ja painostusarvo ei ole tarpeeksi suuri nykyisen kaltaisessa neuvottelujärjestelmässä, joka suosii välittömiä painostuskeinoja ja suuria massoja. Vuosia esillä olleen ongelman jatkuminen on vienyt uskon järjestelmän oikeudenmukaisuuteen.
    Koulutettuja alipalkattuja toimii niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Ongelma koskettaa noin 100 000 palkansaajaa, mikä vastaa noin 5 prosenttia työllisestä työvoimasta. Akavalaisia tähän ryhmään kuuluu yli 40 000. Heitä ovat mm. amanuenssi, ammatinvalintapsykologi, yliopiston assistentti, farmaseutti, diakoniatyöntekijä, intendentti, kanttori, kehitysvammaistenohjaaja, kielenkääntäjä, kirjastonhoitaja, kotipalvelun ohjaaja, koulukuraattori, kulttuurisihteeri, lastentarhanopettaja, luokanopettaja, luutnantti, museoamanuenssi, musiikkioppilaitoksen opettaja, perhepäivähoidon ohjaaja, perhetyöntekijä, psykologi, puheterapeutti, päätoiminen tuntiopettaja, ravitsemusterapeutti, sosiaalityöntekijä, tiedottaja, toimintaterapeutti, tutkijakoulutettava, tutkija, vanhainkodin johtaja ja yliluutnantti. Näiden alojen työn tulokset näkyvät pitkällä aikavälillä sivistyksenä, syrjäytymisen vähenemisenä, hyvinvointina ja yhteiskunnan myönteisenä kehityksenä. Kansantaloudellisesti tämän palkkaongelman ratkaiseminen ei maksa paljon, mutta sen ratkaisematta jättäminen tulee yhteiskunnalle kalliiksi.

    AKAVAn alipalkattuja edustavat liitot:

    Agronomiliitto,
    Akavan Erityisalojen Keskusliitto AEK,
    Diakoniatyöntekijöiden Liitto DTL,
    Lastentarhanopettajaliitto LTOL/OAJ,
    Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia,
    Suomen Farmasialiitto,
    Suomen Kanttori-urkuriliitto,
    Suomen musiikinopettajien liitto SMOL/OAJ,
    Suomen Psykologiliitto,
    Suomen Puheterapeuttiliitto,
    Tieteentekijöiden liitto,
    Upseeriliitto

    (painetun lehden s. 18-19)