• pääsivu
  • sisällys


  •  

    Dosentti Pekka Tuisku

    Akateeminen työttömyys
    on jo todellinen ongelma

    Illuusio hyvin työllistyvistä akateemisista on häviämässä. Näin kirjoittaa ohessa professori Matti Viren. Hänen mielestään
    opetusministeriö on määrälliseen kasvuun panostaessaan unohtanut tyystin työllistymisnäkymät.

    Perinteisesti on totuttu ajattelemaan, että työttömyys on nimenomaan heikosti koulutettujen (ja syrjäseutujen asukkaiden) ongelma. Niin se toki edelleen onkin, mutta työvoiman rajun koulutus- ja ammattirakenteen muutoksen myötä myös hyvin koulutettujen työttömyys on muodostunut todellisuudeksi. Ongelmaa voi tietenkin vähätellä sillä perusteella, että hyvin koulutetut saavat aina töitä työtehtävissä, joihin vaaditaan vähemmän kolutusta. Siksi työttömyys on vain tilapäinen sopeutumisongelma. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Mitä enemmän ihmisiä koulutetaan, sitä kapea-alaisimmiksi he yleensä tietojensa ja taitojen suhteen tulevat. Siksi horisontaaliset siirtymät alalta toiselle ovat aina vaikeampia. Toisaalta voi olla niin, että myös vertikaaliset siirtymät käyvät vaikeiksi. Työtehtävät joihin koulutetaan voivat olla niin spesifiikkejä, niillä ei ole läheisiä substituutteja tieto- ja taitovaatimusten suhteen. Toki lentokapteeni voi toimia bussin kuljettajana, mutta ero näiden tehtävien välillä on niin suuri, että käytännössä ei voi kuvitella niiden edustavan vaihtoehtoja työllistymiselle. Tuntuisi ilmeiseltä, että koulutuksen kasvaessa kitkatyöttömyys kasvaa, koska ongelmana ei ole vain sopivan palkan sopivuus vaan myös laatuvaatimusten hyväksyttävyys. Mutta sittenkin kitkatyöttömyys voi olla vain marginaalinen ongelma verrattuna kysyntä- ja tarjontahäiriöiden mukaan tuomiin ongelmiin. Ajatellaan esimerkiksi tilannetta, jossa koulutetun työvoiman tarjonta äkisti kasvaa huomattavasti. Miten markkinat sopeutuvat? Miten sopeutumien tapahtuu koulutetun työvoiman tapauksessa. Periaatteessa samalla tavalla kuin kouluttamattoman työvoiman tapauksessa. Työvoiman tarjonnan kasvu johtaa palkkojen laskuun, pääoma korvautuu työvoimalla ja työllisyys paranee. Toisaalta palkkojen lasku mahdollistaa hintojen laskun ja sitä tuotannon ja työllisyyden kasvun. Jälkimmäisen vaikutuksen suuruus riippuu tietenkin yritysten kilpailutilanteesta Koulutetun työvoiman tapauksessa sopeutumismekanismi on kuitenkin monimutkaisempi. Ensinnäkin koulutetun työvoiman ja pääoman välinen korvautuvuus on ilmeisesti heikompi kuin kouluttamattoman työvoiman ja pääoman. Yleensä ollaan sitä mieltä, että koulutettu työvoima ja pääoma ovat pikemminkin komplementteja kuin substituutteja Jos näin on, palkkojen lasku ei johda pääoman korvautuvuuteen (koulutetulla) työvoimalla. Joka tapauksessa hintajouston kannalta olennainen substituutiotermi on hyvin pieni. Toki palkkojen lasku näkyy tässäkin tapauksessa tuotantokustannusten laskuna, mikä lisää työvoiman kysyntää. Koulutetun työvoiman kustannusosuus on kuitenkin useimmiten niin pieni, että kustannusten laskuun liittyvällä kysyntävaikutuksella ei ole käytännön merkitystä. Olennaisinta on tietenkin se substituutio, joka tapahtuu vähemmän koulutetun työvoiman (työpaikkojen) suhteen. Se tietenkin edellyttää koulutetun työvoiman palkkojen tai palkkavaatimusten laskua lähemmäs kouluttamattomia palkkoja. Toki se on mahdollista niissä raameissa, missä palkat ylipäätään joustavat. Ongelmana on kuitenkin se, että koulutta­mattoman työvoiman palkat muodostavat alarajan, joka efektiivisesti rajoittaa palkkojen laskua. Toisaalta on muistettava, että koulutetun työvoiman kysynnässä erilaisilla laadulliseen epävarmuuteen liittyvillä “maine” -tekijöillä on vissi merkityksensä. Henkilö joka on tilapäisestikin työskennellyt “huonossa” työpaikassa, ei voi helposti palata hyviin työpaikkoihin, koska uudet potentiaaliset työnantajat voivat pitää huonoa työmarkkinamenetystä merkkinä huonosta tuottavuudesta. Toisaalta työskentely ammattitaitoa vastaamattomissa tehtävissä syö hankittua inhimillistä pääomaa. Muutamassa vuodessa syntyy hysteresis-ilmiö, joka sulkee työntekijän omien koulutusta vastaavien työtehtävien ulkopuolelle.

    Taulukko 1 Työttömyysasteet työvoimatutkimuksen mukaan
    2002
    2003
    2004:1

    korkean asteen koulutus

    3.5
    4.3
    4.7
    tutkijakoulutus
    1.6
    3.4
    5.2
    Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus

    Kuvio 1 Tutkijakoulutettujen työttömyys

    Lukuihin sisältyvät lisensiaatit ja tohtorit.
    Lähde: Työvoimaministeriö
    Kaikki luvut ovat ao. vuoden syyskuun lukuja.

    Kuvio 2 Ylemmän korkea-asteen suorittaneiden työttömyys

    Lukuihin sisältyvät vain ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet. Lähde: Työvoimaministeriö.

    Työttömyys ja valmistuneiden määrä
    Siksi voi olettaa, että palkkojen joustavuuteen liittyy tässä tapauksessa omat ongelmansa ja siksi voi olla, että kysyntä ja tarjontašokit voivat muodostua huomattava pitkäaikaisiksi.
    Siksi työttömyysongelmaanon suhtauduttava vakavasti. Vakavuutta lisää tietenkin se, että työtön tai väärin sijoittunut koulutettu edustaa suurta koulutusinvestointien tuottojen menetystä niin yhteiskunnalle, valtiolle kuin yksilölle itsellekin.

    Taulukko 2 Työttömät työnhakijat 2001 ja 2004: muutama valikoitu luku alemmalta ja ylemmältä korkea-asteel
    2001:9
    2 838
    773
    1 396
    809
    941
    1 327
    747
    2004:9
    4 207
    1 283
    2 315
    1 278
    1 125
    1 477
    982

    Kuvio 3 Työttömyys eri koulutusaloilla

    Luvuissa ovat mukana vain ylemmän
    kandidaattitutkinnon suorittaneet
    Lähde: Työvoimaministeriö

    Tätä taustaa vasten tuntuu hyvin arveluttavalta, että opetusministeriö kaiken aikaa panostaa koulutukseen määrälliseen kasvuun eikä näytä reagoivan mitenkään kaiken aikaa huononevaan työllisyystilanteeseen. Tyypillinen esimerkki opetusministeriön politiikasta 1 on tohtorien määrän tavoitteeksi asetettu luku 1600. Se on kolminkertainen 1990-alun tasoon nähden ja edustaa vuoden 2003 (ennätysmäiseen) tasoonkin verrattuna yli neljänneksen kasvua.Vastaavasti korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden määrä aiotaan nostaa nykyisestä noin 40 prosentista vähintään 50 prosenttiin.

    Työllisyystilanteen heikkenemisestä saanee jonkinlaisen käsityksen taulukoista 1 ja 2 sekä kuvioista 1-3. Ne kertovat kehityksestä aivan viime vuosilta (2001-2004) sekä hieman pitemmältä ajanjaksolta 1991-2004 (yksityiskohtaisemmat tiedot löytyvät kotisivultani matvir@utu.fi).

    Lukujen perustella voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset:

    1) Absoluuttinen työttömyys on 1990 laman tasolla, suhteellinen työttömyys on kasvanut voimakkaasti etenkin viimeisen 2-3 vuoden aikana.

    hyvin työllistyvistä akateemisista on häviämässä

    3) Työttömyys reagoi selvästi valmistuneiden määriin 2 . Siten yhä kasvat valmistuneiden määrät nostavat työttömyysasteet vääjäämättä keskimääräi­selle tasolle ja ylikin. Tilastolliset analyysit viittaavat siihen, että valmistuneiden määrän muutos kasvattaa työttömien tohtorien (tai vastaavasti maistereiden) määrää suhteessa kaikkien työttömien määrään vähintäänkin kertoimella yksi. Korrelaatiokertoimet näissä joustoregressioissa ovat luokkaa 0.9.

    4) Työttömyys ei enää ole vain humanistien ja yhteiskuntatieteilijöiden “etuoikeus”. Myös insinöörit ja kauppatieteilijät ovat selvästi vaikeuksissa työmarkkinoilla. Ammattikorkea- ja opistotasolta valmistuu kaiken aikaa suuret määrät ylemmän korkeakoulutason suorittaneiden kanssa kilpailevia.

    5) Keskiasteen ja alemman korkea-asteen koulutuksen jatkuva laajeneminen estää tavallaan korkeakoulutettujen hakeutuminen “keskiasteen” töihin, siten esimerkiksi palkkojen lasku ei välittömästi auta työllistymisessä. Seurauksena voi olla muita sopeu­tumistapoja: siirtolaisuus, opintojen venyminen ja jatko-opinnot. Työllistymättömät kandidaatit hakeutuvat jatko-opintoihin ja he taas työllistyvät entistä huonommin. Tutkijakoulutettavien “laatu” heikkenee ja tutkijakoulutuksen arvostus laskee.

    Loppuhuomautus

    Lukuja tutkiessa ei voi olla päätymättä siihen johtopäätökseen, että Työministeriön ja Opetusministeriön koulutetun työvoiman tarvearviot 3 ovat hyvin huteralla perustalla ja niihin liittyy huomattava riski vääristä koulutuksen määrällisistä tavoitteista. Ministeriöiden tarve-arviot heijastavat menneiden vuosen kehitystrendejä, eikä niiden ennustekyvystä ei ole mitään taetta. Tilannetta pahentaa koulutuksen määrätavoitteiden ylikorostettu asema laadullisten tavoitteiden sijaan tai jopa kustannuksille.

    Matti Viren
    taloustieteen professori, Turun yliopisto

    Lähdeviitteet: 1 Ks. Opetusministeriö (2004) “Koulutus ja tutkimus 2003­2008” . 2 Valmistuneiden määristä todettakoon sen verran, että valmistuneiden tohtoreiden määrä kasvoi vuosina 1991-2003 524:stä 1257:ään ja kandidaattien 8410:sta 12411:een. 3 Suomen Akatemia (2003) Tohtorien työllistyminen, sijoittuminen ja tarve. Suomen Akatemian julkaisuja 4/03 ja Työministeriö (2003) Työvoima 2020. Osaamisen ja täystyöllisyyden Suomi.

    (painetun lehden s. 12-14)