• pääsivu
  • sisällys

  •  

     

     

     

    Palkkauudistuksen lisärahoitus


    Yliopistojen palkkausjärjestelmän uudistus on selvittelyn kohteena. Palkkausuudistukseen liittyy välttämättä myös lisärahoitus, jonka tarve on erityisen suuri yliopistojen johto- ja asiantuntijatehtävissä olevilla.

    Acatiimi-lehden kesäkuun numerossa julkaisijaliittojen puheenjohtajat kirjoittivat rakentavalla tavalla yliopistojen palkkausjärjestelmän uudistuksesta. Uudistuksen selvittely jatkuu edelleen. Tässä kirjoituksessa käsitellään palkkausuudistusta lähinnä vain sen rahoituksen osalta.

    Lisärahoituksen sopimuspohja

    Voimassa olevassa valtion keskustason virkaehtosopimuksessa ja muissa valtion keskustason asiakirjoissa käsitellään uusien palkkausjärjestelmien käyttöönottoa sopimuskaudella. Lähtökohtana on, että palkkausjärjestelmien uudistuksessa ei ole kyse nollasummapelistä vaan palkkausuudistukseen ohjataan lisärahoitusta.

    Sopimuksen mukaan siirtymäkauden aikaisen asteittaisen toteuttamisen aiheuttamien lisäkustannusten rahoitus perustuu kolmeen eri lähteeseen: 1) Virastojen omaan rahoitukseen, 2) keskustason virkaehtosopimukseen perustuviin järjestelyvaroihin ja muihin vastaaviin eriin sekä 3) tarvittaessa valtion talousarvioon tarkoitusta varten otettavaan erilliseen rahoitukseen. Nämä kaikki kolme rahoitusmuotoa ovat siis käytössä samanaikaisesti.

    Kokemuksia lisärahoituksesta

    Viime aikoina valtiolla eri tahoilla on joko sovittu tai ainakin neuvoteltu käytännössä lähes valmiiksi useiden virastojen palkkausjärjestelmäuudistukset. Viime aikaiset palkkausuudistukset toteutuvat tai toteutetaan keskimääräisesti runsaan 7 %:n korotusvaikutuksella, joka tulee muutaman vuoden siirtymäaikana. Tästä runsaan 7 %:n palkankorotusvaikutuksesta yleensä korkeintaan 2,5 %- yksikköä tulee järjestelyvaroista ja loppuosa viraston omista varoista ja valtion talousarvion erillisrahoituksesta.

    Valtionhallinnossa tunnetaan runsaan 7 %:n korotusvaikutusta selvästi korkeampia korotuksia palkkausuudistukseen liittyen. Alkukesällä 2003 solmittiin puolustusvoimien upseereita koskeva palkkausuudistussopimus. Upseeriliiton puheenjohtajan Pekka Kourin (Sotilasaikakauslehden numeron 6-7/2003 pääkirjoitus) mukaan upseerit saavat aivan eri luokan korotuksen kuin viime aikaiset muut korotukset ovat olleet. Onnittelut Upseeriliitolle ja upseereille hyvästä suorituksesta. Upseereita koskeva uudistus ei koske muita puolustusvoimien henkilöstöryhmiä. Muiden johto- ja asiantuntijatehtävissä olevien osalta neuvottelut puolustusvoimissa jatkuvat. Erilainen eteneminen palkkausuudistuksessa eri ryhmien osalta on hyväksytty puolustusvoimissa valtion työmarkkinalaitoksen täydellä siunauksella.

    Yliopistojen lisärahoitustarve

    Viime vuosikymmenen lopulla julkaistusta Valpas -raportista käy ilmi, että yliopiston johto- ja asiantuntijatehtävissä olevat olivat koko valtionhallinnon alalla palkkakilpailukyvyltään kaikista heikoimmassa asemassa valtiontyönantajien käsityksen mukaan. (Ks. taulukko.)


    Valpas -raporttiin sisältyvä taulukko valtion palkkakilpailukyvystä tehtävä- ja organisaatiotyypin mukaan ( korkeakoulut = yliopistot)

    Valpas -raportin julkaisemisen jälkeen valtiolla on toteutettu Valpas -korotuksia muiden korotusten ohella. Valpas -korotukset ovat suuntautuneet kaikille toimialoille saman kaavan mukaisesti. Yliopistojen johto- ja asiantuntijatehtävissä olevien palkkakilpailukyvyssä ei ole tapahtunut ainakaan olennaisia muutoksia verrattuna valtion muuhun hallintoon Valpas -raportin julkaisemisen jälkeen.

    Palkkausjärjestelmäuudistuksen pyrkimyksenä on siirtyä nykyistä kannustavampaan palkkausjärjestelmään. Tähän kuuluvat oikeudenmukaiset sisäiset ja ulkoiset palkkasuhteet.

    Yliopistojen uuteen palkkausjärjestelmään siirtyminen tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden korjata valtiotyönantajien toteaman epäkohdan yliopistojen johto- ja asiantuntijatehtävissä olevien palkkakilpailukyvyssä. Yliopistoista vastuullisten on nyt vaikutettava voimakkaasti siihen, että tämä epäkohta todella saadaan korjatuksi ja korjauksen mahdollistava lisärahoitus valtion talousarvioon. Riittävä lisärahoitus voi vaikuttaa ratkaisevasti uusien palkkausjärjestelmien käyttöönottoon yliopistoissa.

    Jorma Virkkala
    Professoriliiton toiminnanjohtaja
    6.11.2003

    (painetun lehden s. 14-15)