Yliopistojen rooli alueellisessa vaikuttamisessa

Yliopistojen alueellinen vaikuttaminen on noussut viime aikoina suosituksi keskustelun aiheeksi. Yliopistolakiin suunnitteilla oleva maininta on vauhdittanut keskustelua.  Kyse ei ole mitenkään uudesta asiasta, yliopistot ovat vaikuttaneet voimakkaasti myös lähialueidensa sivistykselliseen ja aineelliseen kehitykseen kautta vuosisatojen.

Yliopiston vaikutus alueen, esimerkiksi maakunnan, kehitykseen toimii monella tasolla. Jo yksin koulutuksen tarjoaminen auttaa pitämään tasapainossa väestörakennetta, muulla paikkakunnalla opiskelevat jäävät helposti opiskelupaikkakunnalleen valmistumisen jälkeen. Yliopistojen toimintojen rahoittamiseen käytettävät veromarkat kerätään koko maasta, mutta käytetään yliopistopaikkakunnilla.

Yliopistoa ei voi kuitenkaan perustaa jokaiselle paikkakunnalle. Tieteenalan tutkimus ja koulutus edellyttävät alasta riippuvaa infrastruktuuria ja minimikokoa. Akateemisen perusopetuksen järjestäminen on mahdollista kohtuullisin resurssein, mutta omaan tieteelliseen tutkimukseen pohjautuva opetus ei ole helposti ostettavissa tai siirrettävissä.

Tutkimustoiminnalla on alueellisesti erityismerkitys. Se tuo alueelle uusia henkisiä ja taloudellisia voimavaroja, joilla on generoitavissa myös elinkeinotoimintaa. Tästä on maassamme useita hienoja esimerkkejä. Tutkimusrahoitus suhteessa kansantuotteeseen on Suomessa kohoamassa maailman kärkijoukkoon. Eri alueiden kehittymisessä ei ole merkityksetöntä, missä tutkimusrahoitus käytetään. Kulttuurielämän kehittäjänä yliopiston rooli on myös hyvin merkittävä.

Ulkoisen rahoituksen osuus yliopistojen rahoituksesta on nopeassa kasvussa. Tämän rahoituksen myöntäminen perustuu lähes poikkeuksetta avoimeen kilpailuun. Alueellisen kehityksen terve merkki on osaamiseen perustuva kilpailukyky, jolla hankitaan oma osuus tutkimuseuroista.

Tässä kilpailussa yliopistojen alueellinen rooli on aivan ratkaiseva. Yliopistojen ulkoisen rahoituksen kasvava osuus aiheuttaa myös ongelmia. Perustutkimus  edellyttäisi rahoituksessa pitkäjänteisiä päätöksiä. Nykyään niin yleiset lyhyet rahoituspäätökset aiheuttavat lyhytjänteistä tutkimusta ja tutkijoille lyhyitä määräaikaisia työsuhteita.

Professorin työnkuvassa alueellinen vaikuttaminen on hyvin alakohtaista. Voimakkaasti kansainvälistyneillä tieteenaloilla tutkija voi vaikuttaa koko tiedeyhteisön alueella, mutta silti toimia myös alansa kehityksen moottorina omalla paikkakunnalla. Ulospäin annettava on kuitenkin ammennettava omasta luovasta tieteellisestä työstä. Perustutkimuksen, soveltamisen ja ulkoisen vaikuttamisen tulee olla tasapainossa, terve itsekkyys tieteen hyväksi on välttämätöntä.

Ulkoisen rahoituksen osuuden kasvaessa yliopistojen rahoituksesta, on professorien rooli yliopistojen tutkimustoiminnan välillisessä tai välittömässä rahoituksessa suuresti korostunut. Professorien johtamat tutkimusryhmät toimivat jatkuvassa hakemus - raportointi kierteessä, jossa ei voi pitää välivuosia. Kasvava tieteellinen ja taloudellinen vastuu tulee myös huomioida palkkauksessa.

Tapani Pakkanen
puheenjohtaja
Professoriliitto

(painetun lehden s. 3)