• pääsivu
  • sisällys

  •  

     

     

     

    Tutkimus ja yliopistot hallitusohjelmassa


    Tutkimus ja yliopistot saavat osakseen kohtuullisen huomion uudessa hallitusohjelmassa. Tutkimustoimintaan suunnattavia voimavaroja korostetaan. Mitään tarkkoja lukuja voimavaroista ei esitetä itse hallitusohjelmassa. Myöhemmin julkaistussa kehyspäätöstä kuvaavasta tiedotteessa esitetään voimavarakehitystä kuvaavia lukuja, jotka eivät täysin vastaa odotuksia.

    Suomen perustuslain 62 §:n mukaan valtioneuvoston on viivytyksettä annettava ohjelmastaan tiedonanto eduskunnalle. Hallitusohjelma on siis juridinen asiakirja, mutta ennen kaikkea ohjelma on hallitukseen osallisten välinen poliittinen sopimus ja julistus ulkopuolisille siitä, miten asioita on tarkoitus hoitaa.

    Hallitusohjelmia pidetään yleisesti varsin merkittävinä asiakirjoina. Pääministeri Anneli Jäätteenmäen uuden hallituksen ohjelmasta on esitetty erilaisia käsityksiä.

    Vertailuja

    Hallitusohjelmassa on yhteensä 52 sivua. Koulutuksesta, tieteestä ja kulttuurista on oma päälukunsa, jonka pituus on runsas kolme sivua. Tämän lisäksi tiede ja yliopistot tulevat esiin monessa muussa eri yhteydessä. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että tutkimustoiminta ja yliopistot saavat hallitusohjelmassa osakseen varsin kohtuullisen osuuden. Jäätteenmäen hallitusta edeltäneen Lipposen II:n hallituksen ohjelmassa käsiteltiin tutkimustoimintaa ja yliopistoja suunnilleen samalla painoarvolla kuin nyt uudessa hallitusohjelmassa.

    Eduskuntavaaleja edeltäneen Acatiimi -lehden helmikuun numerossa (ks. s. 8-13) käsiteltiin yliopisto- ja tiedepolitiikkaa suurimmille puolueille asetettujen kysymysten ja niiden antamien vastauksien perusteella. Yleisesti voidaan todeta, että nykyisten hallituspuolueiden vastaukset eivät ole ainakaan kovin paljoa ristiriitaisia hallitusohjelman kanssa. Osaltaan tähän vaikuttaa, että voimavarakysymykset on kirjoitettu itse hallitusohjelmaan niin väljästi, että vasta hallitusohjelman käytäntöön soveltaminen ratkaisee asian. Soveltamisesta saadaan esimakua kehyspäätöstä kuvaavasta tiedotteesta, joka on julkaistu hallitusohjelman julkaisemisen jälkeen.

    Ennen vaaleja yliopistojen tilakustannukset olivat vahvasti esillä myös puolueiden vastauksissa, nyt näyttää siltä, että hallitusohjelmassa ei erityisesti mainita tilakustannuksia.

    Poimintoja

    Käsiteltäessä tasa-arvokysymyksiä hallitusohjelmassa luvataan selvittää naistutkimuksen koordinaatiota. Lääkäripulan helpottamiseksi lääkärikoulutukseen suunnataan riittävästi voimavaroja. Hallituksen ympäristöpolitiikassa yksi pieni osa on eläinkokeiden vähentäminen. Yliopistojen samoin kuin ammattikorkeakoulujen alueellinen tehtävä tulee esiin ohjelman monessa kohdassa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aluevaikutusta vahvistetaan koulutuspoliittisesti ja aluepolitiikan keinoin.

    Opettajakoulutusta lisätään varmistaen eri kieliryhmiin kuuluvien opettajien saatavuus. Opetuksen sisältöjen kehittämisessä huomioidaan kansainvälisen yhteistyön painoarvon kasvaminen.

    Tutkintoon johtava korkeakouluopetus säilyy maksuttomana ja yliopisto- ja ammattikorkeakoululaitos julkisen koulutusjärjestelmän osana. Yliopistojen opintoaikoja nopeutetaan ja siirtymisaikaa toiselta asteelta korkeakoulutukseen lyhennetään valintoja kehittämällä. Ohjelmassa luvataan selvittää mahdollisuus siirtyä yliopistojen yhteisvalintajärjestelmään ja ottaa käyttöön aloituspaikkakiintiö samana vuonna toiselta asteelta valmistuneilta opiskelijoille. Kaksiportainen tutkintorakenne otetaan asteittain käyttöön. Tutkintovaatimukset mitoitetaan työmäärää vastaavaksi siten, että opinnot on mahdollista suorittaa entistä enemmän tavoiteajassa. Tästä laaditaan toimenpideohjelma.

    Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä ja työjakoa kehitetään duaalimallin pohjalta. Ammattikorkeakoulututkintojen asema ja niiden tuottama kelpoisuus selkeytetään. Opiskelijoiden opintososiaalista asemaa kohennetaan. Samassa yhteydessä kehitetään opintotukijärjestelmää kannustavammaksi.

    Hallitus lupaa harrastaa yrityspolitiikkaa mm. siten, että keksintöjen suojaamista parannetaan selkeyttämällä yliopisto-, ammattikorkeakoulu- ja työsuhdekeksintöjen omistusoikeutta. Yliopistolain uudistamisen yhteydessä arvioidaan mm. yliopistojen toiminnallisia kehittämistarpeita.

    Voimavarat

    Korkeakoululaitoksen kehittämislain voimavarapykälä takaa yliopiston voimavarojen pysymisen tietyllä tasolla, osittain voimavarapykälä vielä lisääkin niitä. Nykyinen voimavarapykälä on voimassa vuoden 2005 loppuun. Hallitusohjelmassa todetaan, että yliopistojen rahoitus turvataan lainsäädännöllä. Tällä tarkoitettaneen sitä, että voimavarapykälää jatketaan vuoden 2005 jälkeen. Hyvä näin.

    Pääministeri Lipposen johtama valtion tiede- ja teknologianeuvosto esitti viime vuoden lopulla suositukset tutkimus-innovaatiorahoituksen lisäämisestä. Voimavaralisäys olisi suosituksen mukaan vuosina 2003-2007 yhteensä 405 miljoonaa euroa, mistä määrästä yliopistojen osuus olisi 150 miljoonaa euroa. Vuoden 2003 budjetissa yliopistojen menot ovat yhteensä noin 1,2 miljardia euroa.

    Hallituksen toimintastrategian mukaan työllisyyttä koskeviin toimenpiteisiin kuuluu koulutuspolitiikka, T&K- ja muut kasvupanokset. Hallituksen teknologiapolitiikan mukaan Suomen talouden kasvu ja kilpailukyky perustuvat jatkossakin ennen kaikkea osaamiseen ja uuden teknologian hyödyntämiseen. Ohjelmaan sisältyy useita muitakin mainintoja tutkimustoiminnan voimavarojen vahvistamisesta. Yliopistoissa harjoitettavan tieteellisen tutkimuksen ja ammattikorkeakouluissa tehtävän tutkimus- ja kehitystyön perusedellytyksiä vahvistetaan. Mahdollisista valtionyhtiöiden myyntituloja voidaan ohjata myös tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoittamiseen. Tietoyhteiskuntaohjelman mukaan julkista tutkimusrahoitusta lisätään merkittävästi.

    Hallitusohjelmassa todetaan, että tutkimus- ja innovaatiorahoitusta lisätään tiede- ja teknologianeuvoston suunnitelman pohjalta. Tarkkaa lukua tai sitoumusta voimavaralisäyksistä ei sisälly itse hallitusohjelmaan.

    Hallitusohjelman julkaisemisen jälkeen 28.4.2003 julkaistun kehyspäätöstä koskevan tiedotteen mukaan hallitusneuvotteluissa sovittiin menolisäyksistä vuoteen 2007 mennessä mm. seuraavaa: Yliopistojen perusrahoituksen ja T&K:n lisäys on 65 miljoonaa euroa, Suomen Akatemian lisäys 45 miljoonaa euroa ja muun T&K- rahoituksen lisäys (ilmeisesti) 120 miljoonaa euroa eli lisäys yhteensä (ilmeisesti) 230 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi tulee (ilmeisesti) kehittämislakiin jo sisältyvät 50 miljoonaa euroa vuosina 2003 ja 2004. Tutkimuksen ja yliopistojen kokonaislisäys vuosina 2003-2007 on siis 280 miljoonaa euroa. Tämä on selvästi pienempi kuin tiede- ja teknologianeuvoston suositus 405 miljoonaa euroa.

    Yliopistojen suoraan budjetista tuleva voimavaralisäys on vuosina 2003-2007 (ilmeisesti) yhteensä 115 miljoonaa euroa sisältäen myös kehittämislain mukaiset lisäykset 50 miljoonaa euroa vuosina 2003 ja 2004. Yliopistojen kokonaislisäys 115 miljoonaa euroa ei ole merkityksetön, mutta se on selvästi neuvoston suositusta 150 miljoonaa euroa pienempi. Tässä mielessä hallitusohjelma ja hallitusneuvottelut eivät vastaa odotuksia ainakaan kaikilta osin. Yliopistoalan järjestöt olivat mm. esittäneet (ks. Acatiimin helmikuun numeron s. 20 ja 21), että yliopistojen voimavaroja lisättäisiin vähintään tiede- ja teknologianeuvoston suosituksen mukaisesti 150 miljoonalla eurolla.

    Työnjako

    Järjestöt olivat ennen vaaleja esittäneet myös, että seuraavassa hallituksessa olisi opetus- ja tiedeministeri, jolle siirrettäisiin aikaisempaa enemmän tiedeasioita muista ministeriöistä. Vaalien jälkeen esiintyi myös muunlaista "tietoa" työnjaosta.

    Hallituksen työjaon tultua vahvistetuksi, on voitu todeta, että työnjako säilyy ennallaan. Opetusministeri Haataiselle kuuluvat yliopistoasiat ja OPM:n tutkimusasiat, muille ministeriöille ja ministereille kuuluvat niiden tutkimusasiat.

    Jorma Virkkala
    Professoriliiton toiminnanjohtaja
    29.4.2003

    (painetun lehden s. 29-30)