Professoreille enemmän tutkimuskausia

Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professorin Marja Järvelän mielestä professorin työt ovat räjähtämässä käsiin. Oravanpyörästä vapautumiseen tarvittaisiin tutkimusvapaita - Suomen Akatemian varttuneen tutkijan määräraha ei yksin riitä. Ulkopuolelta tuleva intohimoinen tarve koulutuspolitiikan jatkuvaan kehittämiseen syö myös yliopisto-opettajan ja tutkijan voimavaroja.

Professori Marja Järvelä on ollut kolme vuotta Suomen Akatemian ympäristön ja luonnonvarojen toimikunnan jäsen ja sen jälkeen vuodesta 2001 kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan varapuheenjohtaja. Nyt on menossa viimeinen vuosi Suomen Akatemian toimikuntatyössä. Toimikunnan jäsenyys on vienyt leijonan osan professorin viimevuosien työajasta.

Tehtävät ovat jatkuvasti kansainvälistyneet ja monipuolistuneet. Kansainväliset arvioinnit ja paneelit ovat muuttaneet toimikuntien työtä ja tutkimusrahoituksen hakemuksia.

- Panelistit ovat kiireistä porukkaa, mutta Suomeen on ollut suhteellisen helppo saada kansainvälisiä arvioitsijoita. Ilmeisesti maineessamme ei ole vikaa.

Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa on juuri hiljattain käsitelty tutkijatohtorihakemuksia. Järvelän mielestä hakemukset ovat erinomaisia ja karsinta usein kovin vaikeaa.

Professori Järvelä pitää erittäin hyvänä sitä, että Akatemia on siirtynyt pitempijänteiseen tutkimusrahoitukseen, esimerkiksi nelivuotisiin tutkimusapurahoihin hankerahoituksessa.

- On myös professorin etu, että hyvä tutkija voi keskittyä suunnitelmallisesti tutkimukseensa. Ennen kun hankeapurahat olivat kolmivuotisia, alkoi hirveä paperin pyöritys juuri silloin kun tutkimuksen tekeminen oli parhaassa vauhdissa. Tämä haittasi keskittymistä ja aiheutti tietysti tutkijalle epävarmuutta.

Varsinkin yhteiskuntatieteissä Marja Järvelä pitää alle neljä vuotta kestäviä rahoituksia aivan liian lyhyinä. Monissa EU-hankkeissa rahoitus on vain kahdeksi vuodeksi ja se aiheuttaa välillä armotonta kiirettä. Järvelä on toiminut Suomen edustajana kahdessa EU/TSER tutkimushankkeessa. Yhdessä selvitettiin suurkaupunkiliikenteen ympäristöllisiä vaikutuksia ja toisessa lähiöiden kestävän toiminnallisuuden problematiikkaa.

Yhteiskuntatieteet - yhteishankkeiden pr-osasto?

Vaikka juhlapuheiden tasolla on viime aikoina kovasti korostettu monitieteisyyden merkitystä, silti monet hyvät monitieteiset hankkeet jäävät rahoituksen ulkopuolelle ja tippuvat Akatemian toimikuntarajojen väliin.

- Poikkitieteellisyys Akatemian hankkeissa edistyy tuskastuttavan hitaasti.

Marja Järvelällä on vuosien kokemuksia yhteistyöstä eri tieteenalojen välillä. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Kuopion yliopiston tietojärjestelmätieteilijöiden kanssa vuodesta 1994 lähtien.

- Pitää tietää, miten yhteiskunta toimii ennen kuin lähdetään pystyttämään vaikkapa sairaalaa johonkin kehitysmaahan. Kulttuurierot tulevat aina esiin kehityshankkeissa.

Joissakin kansainvälisissä poikkitieteellisissä ohjelmissa ilmenee myös hankaluuksia tieteenalojen tasa-arvoisessa kohtelussa.

Yhteiskunta- ja luonnontieteilijät ovat yhdessä mukana mm. kansainvälisessä Human Dimensions of Global Change -ohjelmassa. Yhteiskuntatieteilijät ovat tunteneet jäävänsä globaalin muutoksen tutkimuksessa aputieteen asemaan. Järvelän mukaan seuraavassa Open Meeting-tapahtumassa lokakuussa aiotaan nostaa kissa pöydälle ja keskustella niistä kokemuksista, joita tieteidenvälisestä yhteistyöstä on kertynyt.

- Yhteiskuntatieteen edustajia pidetään helposti hankkeiden pr-osastona ja tieteen mainostajina.

Monitieteisyyden ohella tutkimusrahoittajien parissa joudutaan jatkuvasti arvioimaan, miten arvostetaan ryhmätyötä ja miten yksinpuurtamista.

- Varsinaisia kammiotutkijoita ei enää juurikaan ole. Mutta toimikunnissakin pitää aina miettiä, miten painotetaan yksin julkaisemista ja kuinka paljon satsataan ryhmiin. Itselläni on ollut se etu puolella, että olen ollut aina tiimissä. Pidän suurena etuna työskentelyä erilaisten ihmisten kanssa.

Oravanpyörästä sapattitutkimukseen

Akatemian toimikunnissa Järvelä on joutunut käsittelemään mm. määrärahoja varttuneiden tutkijoiden palkkaukseen. Määräraha on tarkoitettu professorien tai muiden erityisen ansioituneiden tutkijoiden haettavaksi kokoaikaiseen tutkimustyöhön kotimaassa ja ulkomailla. Akatemiassa on tällä hetkellä 75 varttuneen tutkijan tehtävää.

- Rahat ovat yhä tiukemmassa ja paljon hyviä varttuneen tutkijan hakemuksia jää rannalle. Tutkimuskausien saaminen tätä kautta on entistä hankalampaa.

- Jos professori on vaikkapa seitsemän vuotta vetänyt tätä oravanpyörää, olisi korkea aika päästä tekemään sapattitutkimusta.

Eurooppalaisissa tutkimusverkostoissa Marja Järvelä on huomannut, että monissa Euroopan maissa vapaakausien saaminen tutkimuksen tekemiseen on paljon helpompaa kuin Suomessa. Tutkimusvapaita voivat saada jopa ammattikorkeakoulujen koordinaattorit EU-tutkimushankkeissa. Puhumattakaan Yhdysvalloista, jossa on käytössä joka seitsemännen vuoden automaattinen tutkimusvapaa.

- Olisi korkea aika keksiä, miten meidän järjestelmäämme parannettaisiin tältä osin. Me suuret ikäluokat emme ehkä enää ehdi niistä nauttia. Mutta pitää ajatella sitä, miten jatkossa nuoret pätevimmät tutkijakyvyt pysyvät yliopistouralla.

Professoriliiton tavoitteena on lisätä Akatemian varttuneen tutkijan paikkoja ja kehittää niiden pohjalta sapattijärjestelmää. Liitto pitää esillä myös tutkimuskausijärjestelmää. Käytännössä asian edistäminen on kuitenkin vaikeaa. Yliopistojen laitoksissa tutkimuskausia voidaan kuitenkin, jos opettajaresurssit riittävät, järjestää 1600 tunnin kokonaistyöajan puitteissa.

Lähde: Suomen Akatemia

Koulutusta niin paljon kuin sielu sietää

Aiemmin paljon koulutus- ja teknologiapolitiikkaakin tutkinut Järvelä ihmettelee suomalaisten koulutuspolitiikan päättäjien intoa jatkuvaan kehittämiseen.

- On ollut huolestuttavaa seurata, miten asiat ovat kehittyneet viimeisten kymmenen vuoden aikana. Kaikkea kehitetään ennen kuin edellinen kehittämisen kohde on alkanut edes kunnolla toimia.

Nuorena opiskelija-aktiivina Järvelä oli mukana silloisessa tutkinnonuudistuksessa. Nyt työaikaa vie siirtyminen Bolognan-prosessin mukaiseen kaksiportaiseen tutkintorakenteeseen sekä siihen liittyvä opetuksen kehittäminen.

- Tällainen syö opettajakunnan voimavaroja.

Mikä on vuosien saatossa muuttunut parempaan suuntaan, on Järvelän mielestä opiskelija-aines.

- Voidaan sanoa, että perustehtävämme on onnistunut hyvin eli sillä lailla koulutuksen merkityksen korostaminen on ollut suomalainen menestystarina. Ihmisten pitää saada koulutusta niin paljon kuin sielu sietää.

Teksti: Kirsti Sintonen
Kuvat: Matti Salmi

(painetun lehden s. 5-7)