ACATIIMI 10/03 tulosta | sulje ikkuna

Neuvottelupäällikkönä Valtion työmarkkinalaitoksessa

 


Hallitusneuvos Erkki Määttänen uskoo, että myös yliopistoihin saadaan uudet palkkausjärjestelmät. - Mitään oikotietä virka- ja palkkarakennetta koskeviin ansiotasomuutoksiin ei tulla hyväksymään, Määttänen muistuttaa.

Valtion työmarkkinalaitoksen pitkäaikainen hallitussihteeri Erkki Määttänen jää eläkkeelle ensi vuoden helmikuun alusta. Oheisessa kirjoituksessa hän muistelee uraansa. Viimeiset viisitoista vuotta Määttänen on ollut aktiivisesti mukana uusien palkkausjärjestelmien kehittämisessä ja varsinkin toteuttamisessa. Erityisen paljon pohdittavaa on yliopistojen uudessa palkkausjärjestelmässä.

Työtehtäväni Valtion työmarkkinalaitoksessa aikana 1970 – 2003 ovat olleet lähinnä valtion talousarvion valmistelua ja työmarkkinasopimusten tekemistä, työrauhan ylläpitämistä, lainsäädännön valmistelua ja oikeudenkäyntien hoitamista. Työmarkkinakierroksia on ollut yli kaksikymmentä, enemmän tai vähemmän keskitettyjä.

Yliopisto-opetukseen ja yleensäkin opetusalaan jouduin virkamiehenä tutustumaan ensimmäisen kerran vuonna 1971. Silloin palkkaministeri Valto Käkelä “syrjäytti” opetusalan ammattilaiset, mm. Kalevi Salmisen, uusista opetusalan palkkatoimikunnista. Syynä oli silloisen “VALPAS”- selvityksen vuotaminen julkisuuteen ennen aikojaan – järjestöjen toimesta. Tässä yhteydessä minäkin jouduin useaan toimikuntaan sihteeriksi tai jäseneksi. Tilanne toki korjautui nopeasti eli todelliset asiantuntijat pääsivät takaisin omiin tehtäviinsä, mutta ainakin henkilökohtaisesti sain hyvän alun asuntovelkojen maksuun sihteeripalkkioiden avulla. Seuraavat noin viisitoista vuotta rajoittuivat opetusalan osaltani, ehkä esimiesteni Kalevi Salmisen ja Pentti Virmalaisen vaikutuksesta, yhteydenpitoon Helsingin yliopiston kuuluisiin hallinto- ja vastaaviin johtajiin. Nils Fellman, Antero Kokkonen, Timo Esko ja Erkki Ahokas tulivat tutuiksi ja myöhemmin myös Sinikka Mertano ja Seppo Suokko. Opetusministeriön taholla asiantuntevia neuvottelijoita ovat edelleen Heikki Rost ,Veikko Wilenius ja Juhani Dammert sekä ainakin toisella jalalla Jouni Kekäle.

Valtion henkilöstön arvostus

Valtion tehtävien hoitaminen ja osaava valtion henkilöstö tunnustetaan tärkeäksi kansantaloudelle, yrityksille ja kansalaisille. Valtiosektorin henkilöstö muodostaa tukirungon, jota ilman muut sektorit eivät tule toimeen. Työmarkkinasopimusmalleista valtiosektorille on mielestäni paras prosenttilinjainen, mahdollisimman sitova, keskitetty kokonaisratkaisu siihen liittyvin kohtuullisin veronalennuksin.

Uusiin analyyttisiin palkkausjärjestelmiin soveltuvat huonosti sellaiset keskitetysti sovitut palkankorotukset, jotka muuttavat sisäisiä palkkasuhteita. Valtion palkkaselvitykseen perustuvista VALPAS-ohjelmista johtuen on valtiosektori virallisten tilastojen palkkajohtaja jo kolmatta vuotta peräkkäin. Samalla on pystytty jonkin verran korjaamaan solidaarisen palkkapolitiikan aiheuttamia vaurioita virkamieskunnan palkkatasoihin. Samanlaiseen tulokseen johtavat myös uudet palkkausjärjestelmät. Asiantuntijoiden suhteellinen palkkataso korjautuu jonkin verran.


Uudet palkkausjärjestelmät

 
Valtion virkamiespalkkojen kilpailukyvyn parantamiseen saa lisärahaa vain hyvillä perusteluilla ja uudet analyyttiset palkkausjärjestelmät ovat hyvä peruste. Tärkeintä on kuitenkin se, että uudet palkkausjärjestelmät pakottavat kehittämään johtamista ja esimiestyötä, parantavat tuottavuutta, tekevät tulos- ja kehityskeskusteluista aitoja ja edistävät esimiesten ja alaisten mahdollisuuksia asiallisiin työnjakojärjestelyihin.

Valtion työmarkkinalaitoksen valvontarooli uusien palkkausjärjestelmien läpiviemisessä on hermostuttanut virastoja ja järjestöjä. Paikallisille sopimusneuvottelijoille sanon kaksi asiaa. Ensinnäkin Valtion työmarkkinalaitos järjestää myös uudistuksen lisärahoituksen. Ja toiseksi valtionhallinnossa on 70-80 paikallisia sopimuksia tekevää virastoa. Miten käy, jos aina seuraava sopimus ylittää jossakin tai pahimmassa tapauksessa kaikissa kohdissa edellisen edut. Tänä syksynä aikaansaatu yhteisymmärrys uusien palkkausjärjestelmien mallisopimuksesta oli tässä suhteessa ratkaiseva askel uudistustyön kannalta. Valtion työmarkkinalaitoksen toiminta uusien palkkausjärjestelmien toteuttamisessa onkin mielestäni asiakaspalvelua parhaimmillaan.

Tätä kirjoittaessani uskon edelleen siihen, että myös yliopistoihin saadaan uudet palkkausjärjestelmät. Halosen ja Kekäleen työryhmät ovat tehneet hyvää työtä samoin kuin Juhani Dammertin neuvotteluryhmä. Laaja koulutusohjelma on suunnitelmissa. Ensimmäinen uusi palkkausjärjestelmävirkaehtosopimus kolmea yliopistoa koskien lähtee käyntiin vuoden 2004 alkupuoliskolla ja muut sitten siitä kohtuullisen ajan kuluessa.

Tiedän myös vaikeuksia olevan erityisesti tämän lehden lukijakunnan asennoitumisessa. Kuitenkin mielestäni aikaansaatu vaativuustasokartta ja suoritusarviointijärjestelmä olisi saatava nopeasti käyttöön. Mitään oikotietä virka- ja palkkarakennetta koskeviin ansiotasomuutoksiin ei tulla hyväksymään. Sopimustoimivallan omaavan opetusministeriön tähän toimintaan tarvittavia resursseja olisi myös välittömästi lisättävä. Osapuolten on itsensä suoriuduttava heille kuuluvista järjestelmän kehittämisasioista.

Asioiden sujuvaa hoitoa saattaa lisäksi vaikeuttaa viime aikoina tapahtunut eräiden yliopistojen harrastama yhä laajempi työsuhteen käyttöönotto. Aivan samanlaisiin tehtäviin on palkattu kahteen eri palvelussuhteeseen, vaikka virkamieslaki lähtee siitä, että valtion peruspalvelussuhde on virkasuhde. Näin tietysti pystytään kiertämään “haitallinen” virkamiesoikeudellinen virkavastuu. Taustalla näyttää myös olevan määräaikaisten palvelussuhteiden lisäämispyrkimys. Joka tapauksessa kahden erilaisen neuvottelujärjestelmän luominen tulee vaatimaan jatkossa huomattavasti lisää hallintoresursseja. Onko tämä järkevää henkilöstövoimavarojen tehokkaan käytön kannalta?

Eräitä henkilökohtaisia kokemuksia

Ylitöistä ei neuvottelija saa korvauksia. Merkittävän poikkeuksen teki ministeri Valto Käkelä, joka vuonna 1970-1971 lupasi ja myös täytti lupauksensa. Neuvottelijat, jotka olivat tekemässä ensimmäistä valtion virkaehtosopimusta, saivat lisäkuukausipalkan ja ministeriviinoja – yhden pullon – valintansa mukaan.

Valtion leipä on pitkä, mutta kapea. Omat palkankorotusajankohdat ovat olleet aika harvoin. Valtion työmarkkinaneuvottelijana toimimisessa on ollut kuitenkin eräs merkittävä etu. Urani huomattavin nimitys ja palkankorotus - valtion neuvottelupäällikkö- oli lähellä mennä sivu suun koska en ole poliittisesti sitoutunut. Tästä huolimatta olen kokenut sitoutumattomuuden merkittäväksi eduksi ammatissani.

Palkkaministerien joukosta nousee mielestäni esille kolme henkilöä. Ilman Valto Käkelän voimakasta, runnovaa tyyliä ei virkaehtosopimusjärjestelmä olisi lähtenyt käyntiin. Pekka Vennamo oli omiaan tekemään Virkamiesliiton 1986 lakon lopettamispöytäkirjaa yhdessä Keijo Rantalan kanssa ja Suvi- Anne Siimes antoi ratkaisevan tuen valtion 2000-luvun alun erityisille työmarkkinaratkaisuille.

Viime vuosina on valtionhallinnon asiantuntijatehtäviin palkattu enimmäkseen naisia. Minne miehet menevät ja miksi? Miten tasapainoa saataisiin aikaan? Kaikki tehokkaat keinot taitavat olla tiukan tasa-arvolainsäädäntömme vastaisia. Yksi keino voisi olla virkamiehen urakehityksen suunnittelu mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Se lisäisi valtion työpaikkojen kiinnostavuutta.

90-luvun säästölistat

Henkilöstömenojen säästötoimenpiteet 90- luvun alkupuoliskolla ovat ainutlaatuista työmarkkinahistoriaa. Ensin leikattiin toimintamenomomenttien määrärahoista neljä prosenttiyksikköä (n. 1000 milj. markkaa ), sitten pidennettiin työaikaa poistamalla kesätyöaika ilman kompensaatiota, leikattiin lomarahoja ja heikennettiin eläke-etuja ensin erikseen ja myöhemmin toistamiseen yhdessä kaikkien muiden sektoreiden kanssa.

Samanaikaisesti viiden vuoden aikana vähennettiin valtion vakansseja noin 13 000 ja huolehdittiin siitä, että vakanssivähennyksiä vastaavat määrärahat myös poistettiin talousarvioista. Näiden suorien vakanssivähennysten lisäksi valtion budjettitaloudesta siirrettiin useita kymmeniätuhansia henkilötyövuosia muille työmarkkinasektoreille liikelaitostamisten, yhtiöittämisten ja kunnallistamisten kautta. Olivatko nämä mittavat säästöt liiallisia virkamieskunnan kannalta? Eivät olleet, jos ne muistetaan nykypäivän päättäjien taholla, kun hallituksen strategia-asiakirjan ja tuottavuushankkeiden mukaisia tuottavuusohjelmia valmistellaan.  

Mitä jatkossa?

Uusien palkkausjärjestelmien kehittämissavotta alkaa olla nyt vuoden 2003 lopussa voiton puolella, vaikkakin se säilyykin vielä valtion työmarkkinalaitoksen toiminnan yhtenä painopistealueena ehkä juuri yliopistojen aikatauluistakin johtuen. Noin vuoden päästä valtion A- ja C- taulukot poistetaan käytöstä kokonaan. Tulospalkkausjärjestelmän kehittäminen odottaa myös vuoroaan. Ja sitten seuraavaksi on syytä aloittaa hanke uusien palkkausjärjestelmien merkityksen ja vaikuttavuuden selvittämiseksi.

Ja lopuksi toivotan sinnikkyyttä ja hyvää yhteistyötä kaikille osapuolille.


Erkki Määttänen
Hallitusneuvos, VTML
(eläkkeellä vuoden 2004 helmikuun alussa )

(painetun lehden s. 14)

 


ACATIIMI 10/03 tulosta | sulje ikkuna