• pääsivu
  • sisällys

  • Puheenjohtaja Tapani Pakkanen ja toiminnanjohtaja Jorma Virkkala onnittelemassa varapuheenjohtajaksi valittua Terttu Katilaa.

     

     

    Professoriliiton varapuheenjohtajaksi Terttu Katila


    Professoriliiton puheenjohtajistoon nousee ensi kertaa nainen, kun liiton uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin professori Terttu Katila valtuuston kokouksessa 24. marraskuuta. Katila on kotieläinten lisääntymistieteen professori Helsingin yliopiston Kliinisen eläinlääketieteen laitoksessa. Liiton varapuheenjohtajan paikka tuli täytettäväksi, kun vuosi sitten valtuuston kokouksessa varapuheenjohtajaksi valittu professori Mauno Kosonen aloitti syksyn alusta Helsingin yliopiston vararehtorina.

    Professoriliiton aktiivien joukossa on naisia ollut jo pitkään, muun muassa hallituksen ja valtuuston jäseninä. Valtuuston varapuheenjohtajana on toiminut vuodesta 1999 lähtien professori Pirkko Nuolijärvi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta. Liiton varapuheenjohtajaksi maanantaina valittu Terttu Katila uskoo, että yliopisto-opiskelijoiden naisenemmistö johtaa tietyllä viiveellä naisten osuuden lisääntymiseen myös professorien nimityksissä. Näin on tapahtunut Katilan omalla tieteenalalla eläinlääketieteellisessä, jossa jo puolet professoreista on naisia.

    Liiton hallitukseen valittiin erovuoroisten varsinaisten jäsenten tilalle Timo Kalema (TTY), Maarit Valo (JY), Guy Ahonen (SHH) ja Eero Puolanne (HY). Ks. hallituksen kokoonpano 2004 ohessa alla.

    Valtuuston kokouksessa käsiteltiin lähinnä sääntömääräisiä asioita: hyväksyttiin talousarvio ja jäsenmaksujen määräytymisperusteet sekä käsiteltiin liiton toimintasuunnitelma vuodelle 2004. Puheenjohtaja Tapani Pakkanen selvitti palkkausjärjestelmän uudistus tilannetta.

    AKAVA-JS:n neuvottelujohtaja Pekka Hemmilä puhui kokouksessa ajankohtaisista työmarkkina-asioista. Hän mm. selosti syitä, miksi neuvottelujärjestö AKAVA-JS:n nimi muuttuu vuoden alusta JUKOksi. (Ks. tästä erillinen juttu painetun lehden sivulla 38.)

    Hemmilä kertoi myös ajatuksiaan palkkauudistuksesta.

    - On hyvä, että yliopistopuolella ei mennä pistelaskusysteemiin. Palkkausjärjestelmä toimii vain, jos se on soveltajaansa yksinkertaisempi.

    - Objektiivista mittatikkua vaativuuden määrittelylle ei ole. Järjestövoima vaikuttaa neuvotteluissa, hän muistutti.

    Hemmilältä kysyttiin myös, mitä tapahtuu, jos upj-mallista ei päästä järjestöjen kesken yksimielisyyteen.

    - Työnantajalta tulee tarjous jossain vaiheessa, johon pitää ottaa kantaa. Se viedään aikanaan JUKOn alaiseen valtion neuvottelukuntaan, enkä pidä mahdottomana, että siitä tehtäisiin enemmistöpäätös. Olisiko asia helpompi hoitaa, jos yliopistosektorilla olisi vain yksi liitto, Hemmilä heitti.

    Puheenvuoronsa lopuksi Hemmilä luotasi seuraavan tupon näkymiä.

    - Pyrkimyksenä on 2-vuotinen tupo-ratkaisu. Ensimmäisenä vuonna korotukset alkanevat kakkosella ja seuraavana vuonna kolmosella, hän veikkasi.

    Tupo-pöytään tullaan, vaikka välillä uhitellaankin, Hemmilä totesi puheista, joiden mukaan monilla tahoilla oltaisiin loittonemassa keskitetystä ratkaisusta.

    Professoriliiton hallitus 2004:

    Puheenjohtaja: Professori Tapani Pakkanen, Joensuun yliopisto

    Varapuheenjohtaja: Professori Terttu Katila, Helsingin yliopisto

    Jäsenet:

    Professori Risto Hiltunen, Turun yliopisto

    Professori Timo Kalema, Tampereen teknillinen yliopisto

    Professori Maarit Valo, Jyväskylän yliopisto

    Professori Guy Ahonen, Svenska handelshögskolan

    Professori Risto Laitinen, Oulun yliopisto

    Professori Eero Puolanne, Helsingin yliopisto

    Varajäsenet:

    Professori Marjukka Anttila, (TUTK) EELA

    Professori Jorma Skyttä, Teknillinen korkeakoulu


    Professori Simo Oja, Tampereen yliopisto

    Professori Hannu Raunio, Kuopion yliopisto


    Professori Matti Huttunen, Sibelius-Akatemia

    Professori Terttu Utriainen, Lapin yliopisto

    (painetun lehden s. 40)