• pääsivu
  • sisällys

  •  
     

     

    Teollisuuden halukkuus palkata tohtoreita polkee paikallaan


    Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto selvittää vuosittain osaamistarveluotaimen avulla jäsenyritystensä rekrytointi- ja osaamistarpeita. Syyskuun alussa julkistettujen uusimpien tietojen mukaan yritysten halukkuus palkata jatkotutkinnon suorittaneita on pysynyt samalla tasolla kuin vuonna 2001. Vuoden 1999 lukuihin verrattuna TT:n jäsenyritysten innokkuus tohtoreitten työllistämiseen on laskenut.

    Uusimman luotaimen tiedot kerättiin helmi- ja maaliskuussa 2002. Yrityksiä pyydettiin ennakoimaan, kuinka monta uutta henkilöä palkataan vuonna 2002 ja mihin suuntaan tarve muuttuu vuosina 2003 ja 2004. Vastaajatoimipaikat (yhteensä noin 600 yritystä) työllistävät noin 202 000 henkilöä, mikä edustaa 37 prosenttia TT:n jäsenyritysten henkilöstömäärästä.

    Tohtoreitten ja lisensiaattien tarve on vuonna 2002 noin 250 eli sama kuin vuonna 2001. Vuonna 1999 jatkotutkinnon suorittaneita ennakoitiin palkattavaksi sata enemmän eli 350 (kuvio 1). Määrät ovat pieniä verrattuna siihen, että vuonna 2001 tohtorin tutkintoja suoritettiin kaikkiaan 1203.


    3.9.2002 Osaamistarveluotain/Marita Ahola/MLS

    Kuvio 1. Lähde: TT Osaamistarveluotain 2002, s. 17.

    TT:n johtaja Kari Purhosen mukaan teollisuus kuitenkin palkkaa enemmän jatkotutkinnon suorittaneita kuin mitä ne osaavat tällaisessa luotaimessa arvioida.

    Tutkijakoulutusasteen suorittaneita oli TT:n jäsenyrityksissä TT:n toimihenkilötilaston mukaan vuoden 2001 lopussa noin 1300. Määrä ja osuus kaikista toimihenkilöistä, noin 1 prosentti, pysyi ennallaan vuoteen 2000 verrattuna.

    Opetusministeriö on viime maaliskuussa päivätyssä kirjeessään pyytänyt Suomen Akatemiaa laatimaan arvion tohtoritarpeesta eri tieteenaloilla sekä tekemään selvityksen valmistuneiden tohtoreiden sijoittumisesta työelämään. Suomen Akatemia asetti toukokuun lopussa tohtoritarveselvitystä varten ohjausryhmän, jonka määräaika päättyy tämän vuoden lopussa.

    Kemian teollisuus vetää tohtoreita

    TT:n osaamistarveluomainen perusteella aloista kemianteollisuus ennakoi tarvitsevansa tohtoreita ylivoimaisesti eniten (kuvio 2). Viime vuoden arvioiden mukaan joka toinen tohtori ja lisensiaatti olisi sijoittunut sähkö- ja elektroniikkateollisuuteen. Tämän vuoden ennakkokäsitysten mukaan kemianteollisuus kasvattaisi voimakkaasti tutkijoiden rekrytointiaan ja sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tarve olisi puolestaan pudonnut.


    3.9.2002 Osaamistarveluotain/Marita Ahola/MLS

    Kuvio 2. Lähde: TT Osaamistarveluotain 2002, s.16.

    - Nähtäväksi jää, ounasteleeko tämä bioteollisuuden esiinmarssia tulevina vuosina, toteaa koulutuspoliittinen asiamies Marita Aho TT:sta.

    Koulutusrakennekomitea 2020

    Koulutustoimittajille järjestetyssä tilaisuudessa johtaja Kari Purhonen kertoi myös TT:n koulutuspoliittisista tavoitteista seuraavaan hallitusohjelmaan. Korkeakoulupolitiikkaan liittyviksi tavoitteiksi TT on listannut mm. seuraavaa:

    • yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä ja työnjakoa selkiinnytetään
    • opintojen hyväksilukeminen jatko-opinnoissa tarkistetaan
    • yliopistojen taloudellinen autonomia ja rakenneuudistus toteutetaan
    • liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys sisällytetään opetukseen
    • ns. "teollisuuden ammattikorkeakoulun" ja korkeakoulutasoisen oppisopimuskoulutuksen kokeilut käynnistetään

    TT esittää myös koulutusrakennekomitean 2020 asettamista. Sen tehtävänä olisi osittaisuudistusten sijasta (esiopetus, peruskoulu, ammattikorkeakoulu, aikuiskoulutus) tarkastella koulutusjärjestelmää kokonaisuutena tulevien vuosikymmenten rekrytointi- ja osaamistarpeita varten.

    Ammattikorkeakouluihin ei kanditutkintoja

    TT on antanut myös lausuntonsa ammattikorkeakoululakityöryhmän muistosta. TT:n mielestä kandidaatin (AMK)-tutkintoa ei tarvita ammattikorkeakouluihin. Uusien nimikkeiden käyttöönotto sotkisi tilannetta, kun yritykset ovat juuri tottuneet nykyisiin tutkintonimikkeisiin. TT katsoo, että työryhmäon turhaan ottanut mallia yliopistolainsäädännöstä, mikä väistämättä johtaa myös toiminnan yhdenmukaistumiseen. Ammattikorkeakouluja voidaan kehittää myös nykyisen lainsäädännön perusteella ilman hätiköityjä uudistuksia.

    TT ihmettelee myös, miksi ammattikorkeakoululakia valmistelevassa työryhmässä ei ollut yhtään työmarkkinajärjestöjen edustajaa. Sen sijaan sinne kyllä mahtui 7 opetusministeriön virkamiestä. Työelämään liittyvän lainsäädännön valmistelussa on Suomessa yleensä kunnioitettu kolmikantaisen valmistelun periaatetta, todetaan TT:n lausunnossa.

     

    Kirsti Sintonen

    (painetun lehden s. 21-22)