ACATIIMI 6/02 tulosta | sulje ikkuna


Resurssipula opettajaliikkuvuuden esteenä

VOpettajavaihdon kehittäminen on yksi korkeakoulujen kansainvälistymisen avaintekijöistä. Opettajavaihdon haasteina on sen vaikuttavuuden lisääminen, järjestelmän laadullinen kehittäminen sekä vaihdon määrällinen lisääminen. Opettajavaihdon kehittämisen suurimpana esteenä on kuitenkin viime vuosina kestämättömäksi käynyt resurssitilanne.

Suomalaiset korkeakoulut kuuluvat Euroopan unionin Sokrates/Erasmus-ohjelman aktiivisimpiin osallistujiin. Erasmus-ohjelman mahdollisuuksista tunnetuin on opiskelijavaihdon tukeminen. Erasmus-ohjelmaan kuuluu kuitenkin myös opettajavaihto. Vaikka myös opettajavaihdon suhteen suomalaiset ovat olleet yksi kaikkein aktiivisimpia maita, ovat opettajavaihdolle asetetut tavoitteet jääneet myös Suomessa suurimmalta osin saavuttamatta. EU-tuen pudotessa tavoitteiden saavuttaminen vaatii enenevässä määrin kansallista rahoitusta.

Korkeakoulutuksen kansainvälistymisen haasteet

Euroopan korkeakoulualueen muodostaminen, eli niin sanottu Bolognan prosessi on saanut aikaan vilkkaan korkeakoulupoliittisen keskustelun Euroopassa. Bolognan julistuksen keskeisenä tavoitteena on liikkuvuuden lisääminen Euroopan korkeakoulualueen sisällä. Koulutuspolitiikan merkitys on korostunut myös EU:n viime aikaisissa linjauksissa, ja koulutus on nostettu merkittäväksi tekijäksi kilpailukykyisen ja dynaamisen Euroopan rakentamisessa. Lissabonin huippukokous asetti tavoitteeksi tehdä Euroopasta maailman kilpailukykyisin tietoon ja osaamiseen perustuva talousalue.

Tulevaisuuden uhkakuvana on, että suomalaiset korkeakoulut eivät kykenisikään tarjoamaan maailmalla arvostettuja ja tunnustettuja tutkintoja ja houkuttelevia tutkimusympäristöjä. Jotta näin ei kävisi, opetusministeriön strategia korostaa, että myös korkeakouluyhteisön tulee olla kansainvälinen ja kansainvälisyyden vaatimukset on huomioitu koulutuksen sisällöissä. Tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden liikkuvuus on paitsi merkittävä osa yliopistojen voimavarojen rakentumista, myös laadunvarmistuksen kannalta tärkeä elementti. Opetusministeriö asettaakin tavoitteeksi, että ulkomailta Suomeen tulevien tutkinto-opiskelijoiden määrän tulisi nousta huimasti, samoin koko opiskelijavaihdon volyymi tulisi liki kaksinkertaistaa. Tutkijakouluissa strategian mukaan tulisi opiskella vähintään 15 prosenttia ulkomaalaisia ja ulkomaisten opettajien määrä Suomessa pitäisi jopa kaksinkertaistua nykytilanteeseen verrattuna. Strategiassa myös ehdotetaan, että kaikkiin tutkintoihin kuuluisi olennaisena osana kansainvälistymisjakso joko kotimaassa tai ulkomailla monikulttuurisuustaitojen edistämiseksi.

Opettajavaihto tukee opiskelijavaihtoa

Opetusministeriön kansainvälisen strategian mukaan Suomeen tulee houkutella lisää ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita. Heitä varten tarvitaan vieraskielistä opetusta. Opettajavaihto on merkittävä keino lisätä vieraskielistä opetustarjontaa. Muista eurooppalaisista korkeakouluista saadaan myös virikkeitä opetuksen kehittämiseksi Suomessa. Opetusvaihtojen aikana suunnitellaan ja toteutetaan monesti myös muuta korkeakoulujen välistä yhteistyötä: opiskelijavaihtoa, koulutus- ja tutkimushankkeita. Korkeakoulujen kansainvälisessä kilpailussa profiloituminen nousee tärkeäksi menestystekijäksi. Profiloitumisen tueksi tarvitaan kansainvälisiä yhteistyöverkostoja, joiden rakentaminen ja ylläpito vaatii henkilökohtaista yhteydenpitoa.

Opettajavaihto perustuu vastavuoroisuuden periaatteelle. Mitä suurempi määrä suomalaisia opettaa ulkomailla, sitä enemmän saadaan eurooppalaisia opettajia Suomeen. Opettajavaihdon kautta voidaan tuoda opintoihin OPM:n strategiassa peräänkuulutettu kansainvälinen ulottuvuus niille opiskelijoille, jotka eivät osallistu opiskelijavaihtoon. Sellaisilla aloilla, joilla kansainvälinen yhteistyö on vielä vähäistä, on paras tapa sen laajentamiseen saada alan opettajat henkilökohtaisesti mukaan kansainvälistymään. Opettajavaihto on hyvä tapa aloittaa kansainvälinen koulutusyhteistyö. Ammattikorkeakouluille opettajavaihtoon suhteellisesti vieläkin tärkeämpi kuin yliopistoille, joilla tutkijavaihto ja kansainväliset tieteelliset tapaamiset muodostavat suuren osan kansainvälistymisestä.

 

Kuvio 1. Suomen saaman EU-tuen määrä (Lähde: CIMO)

Sorbonnen-Bolognan prosessin myötä Suomenkin yliopistoissa ollaan mahdollisesti siirtymässä kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään. Tämä asettaa opiskelijavaihdon uusien haasteiden eteen: opiskelijavaihdon mahduttaminen kumpaankaan vaiheeseen on hankalaa ellei mahdotonta, mikäli vaihto ei suuntaudu sellaiseen kohteeseen, jonka opetuksesta, annettavista kursseista ja niiden vastaavuuksista on olemassa tarkat ennakkotiedot. Laitosten välinen opettajavaihto mahdollistaa tähän edellytyksenä olevien, tiiviiden yhteistyöverkostojen rakentamisen. Opettajavaihto tukee merkittävällä tavalla opiskelijavaihtoa.

Opetusministeriön kansainvälisessä strategiassa todetaan myös, että opettajavaihtoa on yksinkertaisesti liian vähän. Tavoitteeksi vuoteen 2010 mennessä asetetaan ulkomaisten opettajien määrän kaksinkertaistaminen. Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman huomattavaa resurssien lisäämistä. Kiinnostusta opettajavaihtoa kohtaan yliopistoissa on, mutta rahaa ei.

Vaihdon resurssit kurjassa jamassa

Opettajavaihdolla tarkoitetaan vähintään viikon tai 8 opetustunnin mittaista opetusjaksoa eurooppalaisessa korkeakoulussa. Opetusjakson tulee olla osa korkeakoulun tavanomaista koulutusohjelmaa, irrallisia vierailuluentoja ei tueta. Korkeakoulut sopivat vaihdosta kahdenvälisellä sopimuksella partnerikorkeakoulunsa kanssa. CIMO myöntää korkeakouluille rahoitusta ohjelman ehdot täyttäviin suomalaisten opettajien vaihtoihin. Tukisumma maksetaan kerralla korkeakoululle, joka maksaa yksittäiset vaihdot. Muualta Suomeen tulevat opettajat saavat tukea lähtömaastaan.

Suurin osa toteutuneista Erasmus-opettajavaihdoista on noin viikon mittaisia, eli hyvin lähellä minimirajaa. Yhden vaihdon kustannukset (matka- ja majoituskulut, päivärahat) riippuvat tietysti suuresti sekä kohdemaasta että vaihdon kestosta, mutta keskimääräisen, reilun viikon mittaisen vaihdon kustannukset ovat noin 1150 euroa.

Opetusministeriön kansainvälisen toiminnan strategiassa todetaan, että opettajavaihtojen määrä ei ole kehittynyt toivotulla tavalla. Rahoitusongelmat mainitaan yhtenä tärkeimmistä esteistä vaihtojen toteutumiselle. Rahoitusongelman syyt ovat kahtalaiset: toisaalta Erasmus-ohjelman rahanjakojärjestelmän muuttuminen on vähentänyt Suomessa opettajavaihtoon käytettävissä olevan EU-tuen määrää, toisaalta yliopistojen 90-luvulla heikentynyt perusrahoitustilanne on vaikeuttanut laitosten ja yliopistojen mahdollisuuksia itse panostaa opettajavaihdon kustannuksiin.

Euroopan komissio rahoitti opettajavaihtoa keskitetysti aina lukuvuoteen 1999-2000 asti, josta lähtien tuki on hajautettu Sokrates II -ohjelmapäätöksen mukaisesti kansallisten toimistojen maksamaksi. Ennen hajautusta tuesta kilpailtiin Euroopan tasolla, ja kunkin maan korkeakoulujen aktiivisuus määräsi tuen suuruuden. Kansallistettu tuki puolestaan on kiintiöity kullekin jäsenmaalle. Tämä merkitsi voimakasta pudotusta Suomen opettajavaihtomäärärahoihin. Vuotuisen EU-tuen määrä on lukuvuodesta 1997-1998, eli vain viidessä vuodessa laskenut 156 873 euroa. Yhtä opettajaa kohti käytettävissä oleva raha oli viime vuonna vain 40 % kolmen vuoden takaisesta. Kun vuonna 1997 EU vielä korvasi yhden vaihdon kustannuksia 955 eurolla, oli tukisumma vaihtoa kohti viime lukuvuonna enää 387 euroa.

Opettajavaihdon kasvavien määrien kustannukset korkeakouluille olivat siten viime lukuvuonna jo yli 500 000 euroa vuodessa korkeammat kuin vain kolme vuotta sitten. Opettajavaihdon volyymin kaksinkertaistamisesta aiheutuisi näin laskettuna vuosittain jopa 900 000 euron lisäkustannukset korkeakouluille, maakohtaisesti kiintiöity EU-tuki kun ei jatkossakaan seuraa vaihtomäärien kehitystä vaan sen kokonaissumma tulee pikemminkin laskemaan.

Suomalaisista korkeakouluista vaihtoon lähtevien opettajien määrä on kuitenkin yliopistojen ja jopa yksittäisten opettajien oman panoksen ansiosta lisääntynyt vuosi vuodelta. Tehostamismahdollisuutta ei opettajavaihdossa ole, sillä vaihtojen keskimääräinenkin kesto on jo nyt hyvin lähellä minimirajaa, ja käytetyt rahat menevät täysimääräisesti vaihdosta opettajalle aiheutuneisiin aitoihin kustannuksiin. Opettajavaihdossa on käytännössä kyse virkamatkasta, sillä Erasmus-vaihdossa kukin opettaja nauttii vaihdon ajan palkkaa omasta korkeakoulustaan eikä saa opetuksestaan erillistä palkkiota. Viime vuosien "tehostaminen" on jo aiheuttanut vaihtoaikojen epätarkoituksenmukaista lyhentymistä sekä vaihdon kustannusten siirtymistä opettajien itsensä maksettaviksi. EU:n tuen riittäessä vain murto-osaan vaihdon todellisista kustannuksista, useilla laitoksilla resurssitilanteesta johtuen opettajan vaihtoehdoiksi usein jäävät joko virkamatkan kustannusten osittainen kattaminen omasta pussista tai vaihtosuunnitelmasta luopuminen. Tilanne on kestämätön. Vaihdossa olleiden opettajien antaman palautteen mukaan vaihtoaikojen pidentäminen olisi yksi järjestelmän tärkeimmistä kehittämiskohteista, ja vastaavasti tärkein syy vaihtosuunnitelman peruuntumiseen on ollut juuri rahoituksen puute.

Kansallisessa strategiassa kaavailtu opettajavaihdon merkittävä lisääminen vaatisi selkeää kansallisen tason lisäpanostusta. EU-tuen on tarkoitus kattaa osa opettajavaihdon kustannuksista. Kustannusten jakautumisen osalta opettajavaihtoa voisi hyvin verrata opiskelijavaihtoon, jossa Erasmus-ohjelman EU-tuen lisäksi liikkuvuudesta aiheutuvia lisäkustannuksia katetaan CIMOn kautta kanavoitavalla kansallisella rahoitusosuudella. Lisäksi yliopistot itse osallistuvat vaihdon järjestämisen kustannusten kattamiseen. Vastaava kolmijako rahoituksessa olisi opettajavaihdonkin kannalta tarkoituksenmukainen.

Opettajavaihtoa kehitettävä yhteistyössä

Rahoituksen puute ei ole kuitenkaan ainoa opettajaliikkuvuuden esteistä. Yliopiston opettajavaihtoon liittyy lukuisia ongelmia ja haasteita joita ovat esimerkiksi erilaiset hallinnolliset epäkohdat ja kehittämistarpeet. Opetusvierailun valmistelu vieraskielisine luentoineen ja materiaaleineen vie paljon aikaa. Tämä pitäisi pystyä huomioimaan työsuunnitelmissa etukäteen. Tästä työstä pitäisi myös palkita lisäämällä kansainvälisen opetuskokemuksen painoarvoa virantäytöissä. Opettajavaihdon toteuttamisessa on myös laadullisia haasteita: miten opettajavaihto voisi parhaalla mahdollisella tavalla lisätä korkeakoulujen kansainvälistymistä? Opettajavaihdon on oltava luonnollinen osa yliopiston henkilöstöpolitiikkaa ja laitoksen käytännöllistä työskentelyä ja täten oleellinen osa yliopiston kansainvälistä toimintaa. Opettajavaihdon vaikuttavuutta, sen yhteyttä sekä opiskelijavaihtoon että yliopistojen tutkimustoimintaan tulee kehittää.

Yliopistojen opettaja- ja tutkijakuntaa edustavat henkilöstöliitot, Suomen ylioppilaskuntien liitto, Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto ja kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO ovat yhdessä pohtineet keinoja opettajavaihdon kehittämiseksi ja yllämainittuihin haasteisiin vastaamiseksi. Yhteinen näkemyksemme kuitenkin on, että ongelmista akuutein on rahoituksen niukkuus. Ilman tämän ongelman poistamista ei Opetusministeriön asettamia, tärkeiksi kokemiamme tavoitteita voida saavuttaa.

 

Lukuvuosi

EU-tuki
(euroa)
Lähteneitä opettajia Laskennallinen tuki/opettaja Vaihdon laskennalliset (euroa) kokonaiskustannukset

1997-1998
1998-1999
1999-2000
2000-2001
2001-2002

474 820
472 577
403 180
324 739
317 947

497
580
772
838
ei vielä tiedossa

955
815
522
387
ei vielä tiedossa

571 550
667 000
887 800
963 700
ei vielä tiedossa

Taulukko 1. Suomesta Erasmus-vaihtoon lähteneet korkeakouluopettajat ja vaihdon tukemiseen käytössä olleet varat. Apurahat on jaettu CIMO:n päätöksin lukuvuodesta 2000-2001 lähtien. Vaihdon laskennalliset kokonaiskustannukset on laskettu arvioimalla yhden vaihdon kokonaiskustannuksiksi 1150 euroa. Lähde: CIMO

(painetun lehden s. 17-19)


ACATIIMI 6/02 tulosta | sulje ikkuna