• pääsivu
  • sisällys
  •  

     

     

    Aina määräajaksi
    täytettävä virka


    Yliopistoissa on paljon määräaikaisia virkasuhteita. Asiaan on kiinnitetty huomiota ja toivottu, että asia korjaantuisi. Ei korjaannu, ellei yliopistojen toiminnan rahoitus muutu. Ulkopuolinen ei mielellään maksa palkkaa tutkijalle kuin sovitun tutkimuksen ajan. Toisaalta samanaikaisesti on pohdittu professorienkin virkojen määräaikaista täyttämistä. Siten ei voi olla varma, mihin pyritään.

    Rahoituksen lisäksi yliopistoissa aiheuttaa määräaikaisuutta myös se, että usein hoidetaan muuta kuin omaa virkaa. Syyt tällaiseen hoidatukseen voivat olla monenlaiset, ja niihin pitäisi puuttua, jos halutaan muutosta virkojen hoitamiseen.

    Kulloinkin vaadittava asiantuntemus

    Jonkin verran ongelmia voivat aiheuttaa asetuksella aina määräajaksi täytettävät virat (1060/1994). Niihin nimetty on virkavapaa siitä valtion virasta, mihin hänet on aikaisemmin nimitetty (7 §). Näistä viroista osa on sellaisia, joihin voidaan nimittää yliopiston opettaja. Esimerkkeinä voidaan mainita eräät tutkimusjohtajan ja lainsäädäntöneuvoksen virat.

    Syynä määräaikaisuuteen voi olla esimerkiksi se, että viranhoitajalta edellytetään eri aikoina erilaista pätevyyttä. Asia ilmaistiin aikanaan hallituksen esityksessä virkamieslakia uudistettaessa seuraavasti: "Valtionhallinnossa on eräitä tehtäviä, joihin tulee aina nimittää määräajaksi. Näitä ovat muun muassa oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksen virat, joissa kulloinkin tarvittavan asiantuntemuksen saamiseksi lainvalmistelu- ja tutkimustyöhön on käytettävä määräaikaisia nimityksiä."

    Käytännössä kulloinkin vaadittava asiantuntemus on pysynyt usein hyvin vakaana. Toinen vaihtoehto tietysti on, että esimerkiksi lainsäädäntöneuvokseksi valittu henkilö on onnistunut uudistamaan asiantuntemuksensa aina oikeaan suuntaan. Määräyksiä on voinut tulla esimerkiksi kahden vuoden pituisen sijaisuuden jälkeen esimerkiksi kolmeksi viisivuotiskaudeksi. On ollut myös nähtävissä, että pitkään lainsäädäntöneuvoksena toiminut henkilö on pidetty tehtävässä eläkeikään saakka ikään kuin nimitys olisi ollut pysyvä. Taustavirka on koko ajan auki ja hoidatettava väliaikaisesti mahdollisista epäkohdista välittämättä.

    Lähes pysyviä väliaikaisratkaisuja

    Määräajaksi nimitettävälle virkamiehelle ilmoitetaan määräyksestä. Sen sijaan hänen työnantajansa ei saa ilmoitusta, vain virkamiehensä virkavapausanomuksen. Virkavapautta ei näytä olevan tarpeen pyytää koko kaudeksi kerrallaan. Viisivuotiskauden aikana saattaa tulla "ratkaistavaksi" esimerkiksi viisikin virkavapaushakemusta, johon on suostuttava. Tällä tavalla aina määräajaksi täytettävään virkaan nimitetty henkilö pitää omalta osaltaan paluuntaustavirkaansa avoimena itselleen sopivin välein. Hän ei sitoudukaan erityisen kiinteästi hoitamaan määräaikaista virkaansa sovitun kauden.

    Kaiken kaikkiaan järjestelmä sellaisena kuin se nyt on toteutunut on hankala lähettävälle viranomaiselle. Se on omiaan aiheuttamaan runsaasti määräyksiä määräaikaiseen viran hoitoon. Se johtaa lähes pysyviin väliaikaisratkaisuihin, mikä ei ole kenenkään eduksi. Mitä olisi tehtävä, jotta tilanne edes jotenkin paranisi, kun tiedetään, että pysyvästi määräaikaisen virkanimityksen taustalla ovat periaatteessa varsin asialliset syyt?

    Kaksi uudistusta voisi olla paikallaan. Kun henkilö halutaan nimittää pysyvästi määräaikaiseen toimeen toistamiseen, hänen asiantuntemuksensa on osoittautunut sellaiseksi, jota tarvitaan pitkään kyseessä olevissa tehtävissä. Viisi vuotta on pitkä koeaika ennen pysyvää nimitystä. Siinä vaiheessa nimittävä viranomainen tietää jo, minkälaisen henkilön se saa palvelukseensa. Idea pysyvässä määräaikaisuudessa on asiantuntemuksen tarpeen vaihtuminen ajan myötä. Jos tästä halutaan luopua palkkaamalla sama henkilö toistamiseen, virka ei ole enää, ainakaan aina, luonteeltaan sellainen, että nimityksen pitäisi olla määräaikainen. Henkilö pitäisi nimittää virkaan toistaiseksi.

    Kun henkilö tulee nimitetyksi pysyvästi määräaikaiseen toimeen, siitä pitäisi lähettää nimenomainen ilmoitus laitokselle, jossa hänellä on ennestään virka. Ilmoituksen perusteella todettaisiin virkamiehen virkavapaus. Silloin voitaisiin virat hoidot järjestää koko määräajaksi yhdellä kerralla. Se helpottaisi huomattavasti lähettävän viranomaisen asemaa ja olisi omiaan parantamaan viranhoitajan aseman pysyvyyttä.

     

    Ari Saarnilehto
    siviilioikeuden professori
    Turun yliopisto

    (painetun lehden s. 13)