• pääsivu
  • sisällys
  • Björn Fant
    puheenjohtaja
    Tieteentekijöiden liitto

     

    Tulosohjaus
    suurennuslasin alla


    Kokemuksemme tulosohjauksesta ovat varsin tuoreita, ja opetusministeriön yliopistojen perusrahoituksen jaossa käyttämää rahanjakomallia tullaan soveltamaan täysimääräisenä vasta vuonna 2003. Olemme siis edelleen uuden järjestelmän sisäänajovaiheessa. Rahanjakomallit näyttävät tulleen jäädäkseen. Keskustelu mallien ympärillä jatkuu kuitenkin, ja opetusministeriö onkin asettanut työryhmän, jonka on määrä tutkia nykyinen malli perinpohjaisesti ja tehdä parannusehdotuksia. Tulevaisuus sitten näyttäköön, minkä muodon mallit käytännössä saavat.

    On tärkeää, että yliopistot voivat suunnitella toimintaansa pitkällä tähtäimellä. Yliopistojen koulutusohjelmat ovat useiden vuosien mittaisia, joten määrärahoissa tapahtuva suuri vaihtelu häiritsee koulutusta merkittävästi. Yliopistot kaipaavat siis nimenomaan jonkinasteista vakautta. Tätä voidaan kutsua myös strategiseksi suunnitteluksi. Mallin kiinteästä osasta voidaan sopia eri tavoin ja sen suuruudesta keskustella. Yliopistot saavat 85 % valtion maksamasta kokonaisrahoituksestaan nykyisen jakomallin perusteella. Malli koostuu laajuustekijästä (19 %), joka on riippuvainen yliopiston suuruudesta, tutkintopohjaisesta rahoituksesta(76%) sekä toimintasidonnaisesta perusrahoituksesta(5%), johon sisältyvät mm. tutkijakoulut. Malli kattaa tutkintomäärien sekä tavoitteet (painoarvo 2/3) että toteutumat(painoarvo 1/3).

    Tutkintomäärätavoite tasapainottaa mallin suhdeluvut. Tutkintomäärätavoitteen osuuden avulla opetusministeriö pitää yllä tiettyä vakautta, mutta samalla se tarjoaa mahdollisuuden ohjailuun. Jos tutkinnolla olisi kiinteä hinta ja määrärahat maksettaisiin tutkintojen toteutuman perusteella, johtaisi se siihen, että opetusministeriön budjetti sekä ylitettäisiin että alitettaisiin, ja määrärahojen jakoon syntyisi suuria vaihteluja. Eri keskusteluissa on tullut esiin, että rahanjakomallin kiinteä osa voisi olla suurempi, ja että tuloksellisuuslisä voisi liittyä aidommin tulokseen eli sillä voitaisiin todella palkita hyvää tulosta tekevät. Tuloksellisuuslisää voi ansaita osoittamalla, että tutkimuksessa tai opetuksessa on saatu aikaan hyviä tuloksia. Valtion perusrahoitusosuuden ylittävään osaan (15%) sisältyvät mm. tärkeät kansalliset koulutusohjelmat, kansalliset projektit, uudet hankkeet jne. Mikäli näiden tehtävien katsotaan olevan suhteellisen pysyviä, niiden tulisi sisältyä yliopistojen rahanjakomallin kiinteään osaan.

    Muuttuvassa maailmassa yliopistoille osoitetaan yhä uusia tehtäviä. Niitä on vaikea sijoittaa yksinkertaiseen tulosohjausjärjestelmään, joka pohjautuu esim. pelkkiin tutkintoihin. Uudet tehtävät tulee sisällyttää malliin uuden strategisen ohjausrahoituksen muodossa. Mietintönsä opetusministeriölle viime vuoden marraskuussa jättänyt työryhmä ehdottaa mm., että yliopistojen on jatkossa panostettava englanninkieliseen opetukseen (15 % väittelevistä tulisi olla ulkomaalaisia), laajempaan opiskelija- ja opettajavaihtoon ulkomaisten yliopistojen kanssa sekä opetuksen laatuun siten, että opetus, opintojen ohjaus ja muut keskeiset palvelut tukevat opintojen tehokasta etenemistä ja opiskelijoiden integroitumista opintoihin. Ehdotuksien toteuttamiseen tarvittaisiin 25 miljoonaa euroa, mistä summasta yliopistot itse kokoaisivat kaksi kolmasosaa nykyisiä rahanjakoperusteitaan muuttamalla. Yliopistojen perusrahoitus on kuitenkin nykyisellään niin niukka, ettei niille tulisi tässä vaiheessa sälyttää uusia tehtäviä ilman tehtävien kustannukset kokonaan kattavaa lisärahoitusta.

    Bolognan sopimus on nyt edennyt Bolognan prosessiksi, jossa keskustellaan tutkintojen sisällöistä, ja joka koskettaa yliopistoja mitä suurimmassa määrin. Eräs Bolognan prosessin vaikeimmista kysymyksistä koskee perustutkinnon sisältöä ja ammatillista statusta. Meillä on jo kolmivuotinen kandidaatin tutkinto, joka voi toimia uuden perustutkinnon pohjana, mutta nykyisellään kandidaatin tutkinto on vain välitavoite maisterin tutkintoon tähdättäessä. Jos tutkinnosta tehtäisiin selvemmin ammatillisesti suuntautunut, sen sisältö pitäisi laatia uudelleen, ja siihen täytyisi liittää uudenlaisia kursseja. Uusien kurssien luominen ei liene kovin monimutkaista, mutta sitä vaikeampaa onkin päättää, mitkä entisistä kursseista jätettäisiin pois. Bolognan prosessi on tähän saakka edennyt ministeritasolla, mutta nyt alkaa olla aika ottaa keskusteluun mukaan ne, jotka käytännössä tekevät työtään koulutuksen parissa. Näyttää ilmeiseltä, että uusi kolmivuotinen tutkinto tullaan huomioimaan myös rahanjakomallissa.

     

    Björn Fant
    puheenjohtaja
    Tieteentekijöiden liitto

    (painetun lehden s. 3)