• pääsivu
  • sisällys
  •  

    Yliopistojen perusrahoitukseen vaikuttaminen jatkuu

    Järjestöjen vaikuttaminen yliopistojen perusrahoitukseen on jatkunut kevään aikana. Henkilöstö- ja opiskelijajärjestöjen edustajat tapasivat toukokuun puolivälissä Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston työvaliokunnan. Myös paikallisesti on järjestetty erilaisia tilaisuuksia.

    Joensuussa henkilöstö- ja opiskelijajärjestöt järjestivät yhteisesti avoimen keskustelutilaisuuden perusrahoitustilanteesta toukokuun 21. päivänä. Paikalla oli noin 50 henkeä, muun muassa kuusi pohjoiskarjalaista kansanedustajaa, opetusministerin erityisavustaja Tapio Kosunen, yliopiston vararehtori ja hallintojohtaja.

    Henkilöstö- ja opiskelijajärjestöt antoivat kansanedustajille yhteisen julkilausuman, jossa vaadittiin perusrahoituksen parantamista. Ohessa julkilausuman teksti.

    Yliopiston opetus ja tutkimustoiminta ja sen infrastruktuuri ja tukitoiminnat vaativat varman ja pysyvän perusrahoituksen. Huolimatta merkittävästä opiskelija ja tutkintomäärien kasvattamisesta yliopistojen budjettikehys on edelleen 1990luvun alun tasolla. Perusrahoituksen reaalisen määrän laskiessa noidankehä on valmis. Pienemmillä resursseilla yliopistojen tulisi tuottaa nopeammin ja entistä enemmän tutkintoja, laadun ja kansainvälisen kilpailukyvyn kuitenkaan tästä kärsimättä. Myös tutkimustyön tasolle asetetaan korkeita odotuksia, vaikka samanaikaisesti entistä suurempi osa yliopistojen tutkimuksista tuotetaan ulkopuolisen rahoituksen turvin.

    Tällä hetkellä yliopistoissa tilanne on sietämätön. Viimeisen viidentoista vuoden aikana kaikkien suoritettujen yliopistotutkintojen määrä on lisääntynyt 73 %. Samanaikaisesti yliopiston opetushenkilökunnan määrä on kasvanut vain 1,4%. Vuonna 1985 oli yliopistoissa vielä keskimäärin 0,76 opettajaa suoritettua tutkintoa kohden, mutta vuonna 1999 enää 0,45. Resurssien reaalinen väheneminen on näkynyt myös muun kuin opetushenkilökunnan työmäärien ja työn vaativuuden jatkuvana lisääntymisenä.

    Tämä opiskelija/opettaja suhteen voimakas supistuminen merkitsee opetuksen ja ohjauksen määrän ja laadun laskua sekä akateemisen koulutuksen tason heikkenemistä. Tällä hetkellä suuri osa yliopiston henkilökunnasta työskentelee lyhytkestoisissa työsuhteissa, mikä osaltaan heikentää sitoutumista opetuksen ja ohjauksen kehittämiseen. Myös opetusta valmistelevan, materiaalia ja laitteistoa ylläpitävän henkilöstön väheneminen laskee opetuksen tasoa. Työskentelyä yliopistossa vaikeuttaa myös se, että kirjaston ja atk palveluiden määrä ja taso eivät ole riittäviä. Tämä kehitys on täysin ristiriidassa perusrahoituksen tulosohjauksellisuuden kanssa: opiskelijoita painostetaan valmistumaan nopeammin ja avuksi tarjotaan opintojen ohjauksen kehittämistä. Lisäksi resurssien puutteessa opetustarjonta supistuu, mikä puolestaan hidastaa ja kapeaalaistaa opintoja vielä entisestään.

    Allekirjoittaneet tahot vetoavat kansanedustajiin, jotta yliopistojen perusrahoitus saadaan vähintään sille tasolle, jolle se alunperin kaavailtiin sivistysvaliokunnan valmistamassa lakiesityksessä korkeakoululaitoksen kehittämiseksi annetun lain 3§ muuttamiseksi, jonka hallitus veti käsittelyssä pois. Uusi hallituksen esitys ko. lain muuttamiseksi ei ole allekirjoittaneiden tahojen mielestä riittävä, eikä se takaa maamme korkeimman koulutuksen laadun säilymistä tai kehittymistä puhumattakaan kilpailukyvystämme kansainvälisellä tasolla.

    Joensuun Yliopiston Ylioppilaskunta
    Joensuun yliopiston tieteentekijät ry

    Joensuun yliopiston lehtorit ry
    Professoriliiton Joensuun yliopiston osasto
    Joensuun yliopiston henkilökuntayhdistys

    Joensuun yliopiston ammattiosasto VAL ry

    (painetun lehden sivulla 29)