• pääsivu
  • sisällys
  •  

    Yliopisto-opettajien loma

    Vuosiloma on tärkeä asia. Yliopisto-opettajien työaikajärjestelyistä johtuen myös lomajärjestelyt ovat poikkeuksellisia. Opettajien oikeutta lomaan tai vapaaseen ei tule rajoittaa.

    Yleensä vuosiloma on yksityiskohtia myöten säädeltyä. Vuosilomaa koskevat monet lait ja kollektiivisopimukset.

    Valtion virka- ja työehtosopimus vuosilomista koskee lähtökohtaisesti koko valtionhallintoa, ellei toisin ole säädetty. Vuosilomia koskevassa virkaehtosopimuksessa ja sen perusteella annetuissa ohjeissa on yksityiskohtaisesti määrätty lomanmääräytymisvuodesta, lomavuodesta, lomakaudesta, lomapäivistä, loman määräytymiskuukausista, varsinaisesta vuosilomasta, talvilomapidennyksestä, vuosilomakorvauksesta ja säästövapaasta. Nimenomaisen sopimukseen sisältyvän maininnan mukaan sopimusta ei sovelleta yliopistojen sekä muiden valtion oppilaitoksen palveluksessa olevaan opetushenkilökuntaan. Sivutoimisen tuntiopettajan lomakorvaukseen sopimusta kuitenkin sovelletaan.

    Säätelemättömyys

    Vuosilomamääräyksillä on selviä yhtymäkohtia työaikamääräysten kanssa. Yliopisto-opettajilla työaikamääräykset poikkeavat olennaisesti yleisistä työaikamääräyksistä. Tämän kanssa on johdonmukaista, että yliopisto-opettajien lomaoikeuskin on miellettävä muista poikkeavalla tavalla.

    Aikaisemmin yliopisto-opettajien työaika oli määritelty etupäässä opetusvelvollisuuden pohjalta. Nykyisin kaikkia yliopisto-opettajia koskee 1600 tunnin vuotuinen työaika. Yliopisto-opettajilla ei ole päivittäistä, viikoittaista tai kuukausittaista työaikaa, ainoastaan vuotuinen kokonaistyöaikavelvoite, joka vahvistetaan henkilökohtaisessa työsuunnitelmassa. 1600 tunnin kokonaistyöajan toteuttamista seurataan työsuoritusten ja -tulosten perusteella, ei ajan tai ajanjaksojen perusteella. Tästä on nimenomainen sopimusmääräys. (Assistenttien osalta assistenttiohjesäännöissä on lisäksi tiettyjä työaikaa koskevia määräyksiä.)

    Yliopisto-opettajien poikkeavista työaikamääräyksistä johtuen heidän vuosilomansa on jäänyt lähes kokonaan säätelemättä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että yliopisto-opettajilla ei olisi lomaa tai vapaata. Yliopisto-opettajien loma toteutetaan muista poikkeavalla tavalla.

    Yliopisto-opettajien vuosiloma tai -vapaa voidaan määritellä siten, että se on pidempi ajanjakso, jolloin virassa oleva opettaja ilman virkavapautta ei tee virkaansa kuuluvia tehtäviä, jotka useimmiten on määritelty työsuunnitelmassa. Tällaisella määrittelyllä opettajien vuosilomalle tai -vapaalle tulee sisältö ja merkitys.

    Lomaraha

    Valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksessa on sovittu mm. lomarahasta. Sopimuksen mukaan päätoimisille opettajille maksetaan lomarahaa niin monelta lomakuukaudelta kuin kyseinen virkamies saisi vuosilomaa, jos hänen lomansa määräytyisi valtion virkamiesten lomasta annetun asetuksen perusteella. Tämä on lähes ainoa säännös, jossa käsitellään yliopisto-opettajien lomaa.

    Yliopisto-opettajilla on siis sopimuksen perusteella oikeus heinäkuussa maksettavaan lomarahaan. Sen sijaan pitämättä jääneestä lomasta hyvityksenä maksettavaan lomakorvaukseen yliopisto-opettajilla ei ole oikeutta lukuun ottamatta sivutoimisia tuntiopettajia.

    Virkaehtosopimuksen mukaan lomaraha voidaan muuttaa palkalliseksi vapaaksi. Tällainen vaihtaminen ei ole erityisen mielekästä opettajien poikkeavasta työaikajärjestelystä johtuen.

    Loman realisoituminen

    Yleensä vuosiloma toteutetaan etukäteen vahvistetun suunnitelman mukaan. Tästä on nimenomainen määräys valtion vuosilomaa koskevassa virkaehtosopimuksessa. Tämäkään määräys ei siis koske yliopisto-opettajia.

    Edellä mainitun määritelmän mukaisen opettajien loman tai vapaan tosiasiallinen pituus vaihtelee huomattavasti. Yliopisto-opettajalla on lomansa pituuteen nähden suurta disponointivaltaa.

    Eri yliopistoissa opettajien vuosilomakäytäntö vaihtelee huomattavastikin. Vaihtelevuutta voi olla saman yliopiston sisällä ja eri opettajaryhmien kesken. Yliopisto-opettajien loman tai vapaan toteuttamisessa tulee olla suurta joustavuutta, jolloin huomioon on otet
    tava myös yliopisto-opettajan omat näkemykset.

    Ainakin eräässä yliopistossa yritetään sitä, että opettajan tulisi olla kesät talvet aina käytettävissä esimerkiksi opiskelijan ohjauksen takia. Tällaiset opettajan oikeuksien rajoittamispyrkimykset tulee torjua.

    Jorma Virkkala
    4.6.2001

    (painetun lehden sivulla 11-12)