Akateeminen johtaja kaikilla herkuilla on harvinainen otus. Hänen täytyy tuntea alansa substanssikysymykset niin hyvin, että tiedollista auktoriteettia ja särmää löytyy. Tässä monet professorit ja omalla vaatimattomalla tavallaan myös lehtorit pärjäävät mallikkaasti. Me tiedämme. Tutkimusryhmien, laitosten ja talouden johtaminen onkin sitten heikommissa kantimissa. On laitoksia, joissa laitosjohtajaksi valitaan harmittomin vaihtoehto, ja oppiaineita, joissa visiot eli näkemykset paremmasta ja toteuttamiskelpoisesta tulevaisuudesta ovat yhtä harvinaisia kuin rahoitetut tutkimussuunnitelmat. Oppiaineen, laitoksen tai tiedekunnan kokonaisvaltainen johtaminen vaatii näkemystä, osallistamista, intellektuaalisen kapitaalin tunnistamista ja jalostustaitoa.

Olisiko yritysjohtajille tarjotuista välineistä apua?

Johtamisen esikuvia ja innoituksen lähteitä on haettu mitä ihmeellisimmiltä elämänalueilta. Yritysmaailmassa johtajille on tarjottu zen-buddhalaisuutta, Nalle Puhia ja lastentarhaa eräänlaisena johtamisen ja hyvän elämän esikuvina. Kenties pohjanoteerauksen tekee Robert Fulghum, tuon mainion lastentarhakirjan All I need to know I learned in kindergarten kirjoittaja, seuraavassa ei-niin-mainiossa opuksessaan Uh-oh, jossa hän käyttää innoituksen lähteenä jääkaappiin unohtunutta jauhelihamureketta. Lukija ihmettelee miksi.

Heikoilla jäillä liikkuu myös suomalainen Ajasto, jonka kalentereista saa tätä nykyä lukea kaikenlaista kummaa. Johtajille suunnatusta Pöytäkrono-kalenterista, jonka yhä useampi akateeminen hankkii selviytyäkseen opetuksen, tutkimuksen ja tiedehallinnon ristikkäisistä vaatimuksista, löytyy "elämänhallinta- ja ajankäyttöjärjestelmä", jossa kannustetaan mietiskelemään muun muassa sitä, ovatko kompleksiset systeemit syntyneet itsestään vai jonkun korkeamman voiman ohjaamana. Kirjoittaja antaa kenkää astrofysiikalle ja muulle tieteelliselle tutkimukselle todetessaan, että tämän voi jokainen itsekokien selvittää. Ei kai nyt sentään. Elämänhallinnan tehostusosassa rohkaistaan puhumaan omille aivoille positiivisia asioita, kuvittelemaan hyvät asiat jo tapahtuneiksi ja täten edistämään niiden tapahtumista. Tätä on tapana kutsua toiveajatteluksi. Viimeisenä niittinä on Pöytäkronon terveellisen ruokavalion ravintopyramidi, jossa ei mainita perunoita lainkaan. Onko Ajasto liittoutunut riisinviljelijöiden ja Italian pastateollisuuden kanssa vai mitä ihmettä?

Perunoista pääsemmekin luontevasti perheen, lastenhoidon, ruuanlaiton ja parisuhteiden maailmaan, josta löytyy hyviä vinkkejä ja inspiraation lähteitä tulevaisuuden akateemisille johtajille.

Otetaan vaikkapa muoti-ilmiö ikäjohtaminen. Mitä muuta lasten kanssa touhuava ihminen tekee kuin allokoi ikäsidonnaisia tehtäviä: Saulille kurahousut ja Anneli pysyy vaunuissa ja kukaan ei sitten mene suuren lätäkön lähelle, koska siellä varmasti liukastuu. Vanhemmat lapset katsovat nuorempien perään ja nuoremmat tuovat uusimpia Pokemon-taitoja yhteisöön. Ja isoin lapsista Paavo muistaa sitten olla kiusaamatta pienempiä. Myös riskienhallinta on kuvassa mukana. Toiminta lasten kanssa tähtää hauskanpitoon mutta ei hinnalla millä hyvänsä, vaan katastrofeja, kuten kuralätäkköön joutumista tai taikinakulhon kaatumista on vältettävä hinnalla millä hyvänsä.

Entä takavuosien kummajainen, tulosjohtaminen, jolla peloteltiin ihmisiä yhdessä jos toisessakin yrityksessä, ja uskokaa tai älkää, jolla edelleen säikytellään väkeä yliopistomaailmassa? Joskus, kun vaikkapa perheen emäntä on ollut poissa ja olohuoneessa on järjestetty suuri seikkailusafari yhdistettynä jalkapallo- ja painiotteluun, mutta aika rientää ja paikat on saatava kuntoon ennen emännä paluuta, niin silloin tulosta tehdään hinnalla millä hyvänsä. Kaikki osalliset, iästä, motivaatiosta, taidoista tai uupumuksesta välittämättä rekrytoidaan siivoamaan jälkiä. Tulosjohtamista parhaimmillaan. Tulosjohtaminen ei tunnetusti sovi pitkän aikavälin johtamistavaksi, koska siinä kaikki palavat loppuun. Arkielämästä tiedämme, että tulosjohtaminen on kriisitilanteisiin sopivaa, siis tilanteisiin, joissa tiedämme ettei tätä tarvitse kestää kovinkaan pitkään.

Entä Just-on-Time -ajattelu? Jokainen parisuhteeseen antautunut tietää, ettei kannata ensitreffeillä yrittää ihan kaikkia kepposia, vaan antaa ajan tehdä tehtävänsä ja toimittaa tarvittavan palvelun juuri ajallaan. Asiakaslähtöisyys ja laatujohtaminen juontavat juurensa niin ikään arkisista olosuhteista. Tosin parisuhteissa vallitsee usein sekaannus sen suhteen, kuka oikeastaan on asiakas ja kenen pitäisi tarjota mitäkin palveluja, ja sen suhteen, kuka määrittelee laadun tavoitetason ja miten saadaan hyvitystä kehnosta palvelusta.

Intellektuaalisen kapitaalin ja kompetenssien johtaminen on kova sana tällä haavaa. Yritysmaailmassakin on havahduttu huomaamaan se, mikä akateemisissa ympyröissä on ollut toiminnan lähtökohta jo iät ja ajat. Työntekijän tärkein elin eli orgaani on hänen keskushermostonsa, ei hartioiden leveys, rinnanympärysmitta tai jokin vielä maallisempi ominaisuus. Tämä on akateemisen väen vahvuus, ja sitä kannattaa edelleen kultivoida.

Arkisissa ympyröissä ja akateemisten työyhteisöjen jokapäiväisessä toiminnassa on tolkuttomasti opettavaista ainesta ja muuta potentiaalia tarjolla, mutta vain ne, jotka näkevät tarpeeksi kauas, näkevät myös sen, mikä on nyt.

(painetun lehden sivuilla 8-9)