• pääsivu
  • sisällys
  • Neuvottelujärjestelmän tasot

    Valtion neuvottelu- ja sopimusjärjestelmässä on eri tasoja, jotka kaikki eivät aina ole käytössä. Järjestelmän eri tasoilla toimijat vaihtuvat. Yliopiston osalta tasot ovat: 1)Tupo-taso, 2) valtionvarain-ministeriön taso, 3) opetusministeriön taso ja 4) yliopistotaso.

    Voimassa oleva työmarkkinaratkaisu päättyy ensi vuoden tammikuun lopussa. Seuraavaan kierrokseen valmistautuminen on täydessä käynnissä. Valtakunnalliseksi työmarkkinatavoitteeksi on asetettu tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Eräissä yhteyksissä on esitetty, että tällainen saataisiin aikaan jo kuluvan vuoden aikana. Mahdollisen kokonaisratkaisun sisältö ja kesto ovat keskustelun kohteena.

    Työmarkkinoilla on nähtävissä erilaisia toimintatasoja. Kaikki tasot eivät aina ole käytössä. Parastaikaa sovellettavassa sopimuksessa ei esimerkiksi ollut varsinaisesti tulopoliittista tasoa, vaikka käytännössä esim. palkankorotukset ovat olleet melko tasaisia eri sektoreilla.

    Tässä kirjoituksessa työmarkkinoiden eri tasoja käsitellään lähinnä yliopistojen näkökulmasta, joskin lähes samat sanat koskevat myös muita valtion alueita. Yliopistojenkin nykyisen neuvottelujärjestelmän tasoissa on tosin nähtävissä henkilöstöryhmittäisiä eroja.

    Tupo-taso

    Tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa keskeiset toimijat ovat työntekijöiden keskusjärjestöt (AKAVA, SAK, STTK), niitä vastaavat työnantajaorganisaatiot sekä valtiovalta. Yksittäiset järjestöt, kuten tämän lehden julkaisijat, vaikuttavat tupo-tasolla lähinnä keskusjärjestöjensä kautta.

    Tupo-ratkaisuissa niiden sisältö ja laajuus vaihtelevat niihin osallistuvien tarkoituksen mukaisesti. Joskus tupo-tasolle tehdään laajoja paketteja, joskus tämän tason ratkaisujen sisältö ja laajuus ovat vähäisempiä. Seuraavassa mahdollisessa tupossa keskeisiä elementtejä lienevät palkankorotukset, työelämän uudistus ja verotus.

    Tupo-tasolla tehtävät ratkaisut ohjaavat muita tasoja enemmän tai vähemmän. Aina kuitenkin liikkumavaraa jää myös muilla tasoilla oleville toimijoille.

    Valtionvarainministeriön taso

    Valtion työmarkkinalaitos/valtionvarainministeriö on valtion päätyönantajaviranomainen. Sen toiminnassa näkyy myös poliittisen ohjauksen vaikutus. Koko valtakunnan työvoimasta valtion työmarkkinalaitoksen peukalon alla on noin 6 %. Valtion ominaispaino työmarkkinoilla on tämän mukaista.

    Työmarkkinalaitoksen tasolla keskeiset toimijat ovat valtion pääsopijajärjestöt AKAVA-JS, STTK-J ja VAL/SAK. Muista valtion pääsopijajärjestöistä poiketen AKAVA-JS:n toiminta-alue kattaa koko julkisen sektorin. AKAVA-JS:n suurin toiminta-alue on kuntasektori.

    Mahdollinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu määrittelee valtion neuvottelu- ja sopimustoimintaa. Kokonaisratkaisulla asetetaan ainakin toiminnan raamit.

    Työmarkkinalaitoksen tasolla sovitaan koko valtiota koskevista asioista, kuten palkkaluokista, ikälisäjärjestelmästä, lomarahoista, ns. järjestelyvaran hallinnonala- tai virastokohtaisesta suuruudesta. Keskeistä työmarkkinalaitoksen toiminnassa on ollut aivan viime aikoina ns. valpas-hankkeen ohjeistus.

    Yksittäiset liitot vaikuttavat valtiovarainministeriön tasolla lähinnä pääsopijajärjestöjensä välityksellä. Yksittäisen liiton vaikutus työmarkkinalaitoksen tasolla on kuitenkin merkittävämpää kuin tupo-tasolla.

    Opetusministeriön taso

    Valtionhallinnossa eri ministeriöiden vaikutus hallinnonalansa neuvottelu- ja sopimustoimintaan vaihtelee. Yliopistojen sopimustoiminnan kannalta opetusministeriö on ns. delegointivirasto. OPM:n nimissä tehdään yliopistojen ns. tarkentavat virkaehtosopimukset, jotka perustuvat useimmiten valtion yleiseen työmarkkinalaitostason virkaehtosopimukseen.

    Tavanomaista on ollut, että valtion yleisessä virkaehtosopimuksessa joko tupon mukaisesti tai ilman tupoa sovitaan ns. järjestelyvaran suuruudesta ja mahdollisesti joistakin sen käyttöperiaatteista. Tämän jälkeen yliopistojen osalta neuvottelut siirtyvät opetushenkilökuntaa koskien opetusministeriön tasolle ja muuta henkilöstöä koskien yliopistojen tasolle.

    Näissä neuvotteluissa siis asiallisesti päätetään järjestelyvaran suuntautuminen yliopistoissa, opetushenkilökunnan osalta ainakin henkilöstöryhmittäin. Yliopistojen neuvottelujärjestelmä on siis tältä osin kaksijakoinen (ministeriötaso ja yliopistotaso). Muodollisena sopijapartnerina on kuitenkin aina ollut ministeriö.

    Yliopistojen henkilöstö muodostaa selvästi suurimman henkilöstöryhmän koko valtion hallinnossa. Yliopistojen asema koko valtion työmarkkinatoiminnassa tulisi olla tämän mukaista.

    OPM:n tasolla toimijana on AKAVA-JS:n yliopistosektori, erityisesti Professoriliitto, Tieteentekijöiden liitto ja Yliostonlehtorien liitto/OAJ. Tätä kirjoitettaessa käynnissä ovat OPM:n tasolla Valpas-hankkeen toteuttamista koskevia neuvotteluja. Tällaisia neuvotteluja on käynnissä myös yliopistoissa.

    Yliopistotaso

    Yliopisto-tasolle kuuluu keskeisesti muiden tasojen neuvottelu- ja sopimustoiminnan tulosten käytännön toteuttaminen. Yliopistoissa käydään neuvotteluja muun kuin opetushenkilökunnan järjestelyvarojen suuntaamisesta eri henkilöstöryhmiin ja henkilöihin. Opetushenkilökunnan osalta yliopistoissa suunnataan henkilötasolla erilaisia selektiivisiä lisiä, joiden jakoperusteista on sovittu ministeriötasolla.

    Yliopistot ovat yliopistoväen varsinaisia työnantajia. Useimmat käytännön työnantajapäätökset tapahtuvat juuri yliopistoissa. Yliopistoilla on suuri merkitys siihen, minkälaiseksi yliopistoissa henkilöstön palkkaus ja eri henkilöstöryhmien väliset palkkasuhteet muodostuvat.

    Virkaehtosopimus on nykyisin ainoastaan minimisopimus. Virkaehtosopimus voidaan aina ylittää niin haluttaessa. Sitä paitsi jo virkaehtosopimuksen sisällä yliopistoilla on liikkumavaraa. Esimerkiksi professorien osalta virkaehtosopimuksen mukaiset nykyiset sijoituspalkkaluokat ovat A28, A29 ja A30. Nykyisen virkaehtosopimuksen pienessä alaviitteessä on mainittu A26 mahdollisena professorin palkkaluokkana entisissä apulaisprofessorin viroissa. Monet yliopistot suhtautuvat valitettavan pidättyväisesti professorien palkkojen ylöspäin joustamiseen. Virkaehtosopimuksenkin puitteissa professorien palkat voisivat olla aivan hyvin nykyistä 10-20 % korkeammat.

    AKAVA-JS:ssä tunnetaan perusteltua huolta yliopistojen johto- ja asiantuntijatehtävissä olevien palkkatasosta ja -kilpailukyvystä. AKAVA-JS on lähettänyt yliopistoalan työnantajille tätä koskevan kirjeen (ks. lehden sivu 11-12). Tämän kirjeen torjumiseksi ei riitä pelkkä viittaus yliopistojen rahapulaan. Kirjeen liitteenä olevan taulukon pitäisi olla kuvaava ja työnantajien todellisiin toimenpiteisiin johtava.

    Yliopistoissa toimijoina ovat pääasiassa yliopistoalan järjestöjen alayhdistykset ja osastot sekä AKAVA-JS:n-luottamusmiesorganisaatio.

    Jorma Virkkala
    3.10.2000