Kansainvälinen rekrytointi

Yliopistot ovat aina olleet kansainvälisiä, vaikka ne ovat syntyneet pitkälti kansallisista tarpeista. Siitä huolimatta että yliopistojen ensisijainen tavoite on supistunut kansallisen edun ajamisesta maakunnan kasvukeskuksina toimimiseen, on kansainväliseen tiedeyhteisöön liittyminen pysynyt muuttumattomana vaatimuksena.

Yliopistojen merkitys uuden tutkimustiedon tuottajina ja valtavasti kasvaneen tietomäärän välittäjinä yhteiskuntaan on lisääntynyt. Yliopistoissa tehtävän tutkimuksen odotetaan sekä tuottavan uutta tutkimustietoa että välittävän kansainvälistä tutkimustietoa yhteiskuntamme käyttöön ja siten nostavan maamme sivistystasoa ja lisäävän hyvinvointia.

Kansainvälisyys edellyttää omaa korkeatasoista tutkimusta, jotta voisimme toimia globaalin tiedeyhteisön tasavertaisina jäseninä.

Toiseen maailmansotaan saakka Suomi oli tiukasti kiinni Keski-Euroopan, lähinnä Saksan, yliopistoissa. Sodan jälkeen Yhdysvaltojen voimakas tuki maamme tieteen kehittämiseksi ja valta-asema tieteessä suuntasivat kiinnostuksen ja tutkimusyhteistyön Yhdysvaltoihin. Kolmen viime vuosikymmenen aikana eurooppalaisen tutkimuksen voimistuminen on johtanut yhteistyön lisääntymiseen ja nostanut Euroopan tärkeimmäksi tutkimusyhteistyöalueeksi.

Tietotekniikan käyttöönotto tietoverkoissa on merkittävin kansainvälistymiseen liittyvä murros. Se on merkinnyt kansainvälisyyden arkipäiväistymistä. Jokapäiväistä on tiedon hakeminen globaaleista tietokannoista, sähköpostin välityksellä käytävä reaaliaikainen keskustelu kollegojen kanssa ja www:n mahdollistamat yhteiset työpöydät tutkimuksen tekemisessä.

Jäljellä on edelleenkin kansainvälisen yhteistyön kannalta keskeisin kysymys: yliopistojen ja tutkimuslaitosten on voitava kilpailla paitsi oman maamme myös muiden maiden parhaista lahjakkuuksista.

Vaikka meillä alkaa olla kansainvälisesti kilpailukykyisiä tutkimusympäristöjä, jäljellä on merkittävä heikkous. Suomessa professorien palkat eivät kestä kansainvälistä vertailua.

Kansainvälistyneen teollisuutemme tarpeista lähtien on ulkomaalaisten erityisasiantuntijoiden rekrytoimiseksi jouduttu luomaan verohelpotuskäytäntöjä. Kun palkkaraja on asetettu 35 000 markkaan kuukaudessa, niin yliopistojen tarvitsemien henkilöiden rekrytoinnissa alarajaa ei ole.

Tämä on osoitus kahdesta asiasta. Myönnetään, kuinka tärkeää yliopistoihimme on saada kansainvälisesti merkittäviä tutkijoita ja sitä halutaan tukea. Samalla kuitenkin tunnustetaan, että yliopistojen ja tiedemaailman erityisosaajat ovat lähtökohtaisesti alemmin palkattuja kuin elinkeinoelämän tarvitsemat henkilöt.

Kun professorin virkojen täytössä kansainväliset haut ovat muodostuneet tavanomaisiksi, yliopistot ovat joutuneet houkuttelemaan ulkomaisia hakijoita suomalaisille hakijoille tarkoitettua korkeammilla palkkatarjouksilla. On kestämätöntä, jos ulkomaalaisuus merkitsee tieteellisen pätevyyden ohittavaa palkkausperustetta.

Professorin työssä nykyisin vahvasti korostuva ulkoisen rahoituksen hankinta ja ulkoisella rahoituksella tehtävien hankkeiden johtamisen korvausjärjestelmän puuttuminen asettavat myös ylimääräisiä esteitä ulkomaisen professorin rekrytoinnille ja hänen toimimiselleen suomalaisessa tiedeyhteisössä. Kun ulkoiseen rahoitukseen liittyy usein paitsi tieteellisesti kilpailukykyinen tutkimus myös sen kaupallinen hyödyntäminen, niin rahoituksesta kilpailtaessa on eduksi tuntea julkisen ja yksityisenkin tiedettä rahoittavan suomalaisen yhteisön käytännöt.

Professorien palkkojen kilpailukyky on viime vuosina jatkuvasti heikentynyt. Tilanteen korjaaminen on yksi tutkimuspolitiikkamme ja yliopistojemme kansainvälistymisen onnistumisen edellytyksistä.

Juhani Keinonen
puheenjohtaja
Professoriliitto