• pääsivu
  • sisällys
  • Ulkomaanlehtorit opinto- ja neuvottelupäivillä Helsingissä

    Suomen kieltä ja kulttuuria ulkomailla opettavat lehtorit olivat 2.-4.8. CIMOn johtajan Ulla Ekbergin kutsusta koolla Helsingissä vuotuisessa kesätapaamisessaan, uutta oppimassa ja kollegoja tapaamassa. Päivien yhteydessä pidettiin myös Ulkomaanlehtoriyhdistyksen kokous, jossa liiton tilannekatsauksen esitti YLL:n puheenjohtaja Vesa Kulmala.

    450-vuotisjuhlaansa viettävä kulttuurikaupunki Helsinki tarjosi eri puolilla maailmaa olevista asemapaikoista tulleille suomen kielen lehtoreille mielenkiintoista koettavaa varsinaisen ammatillisen ohjelmatarjonnan lomassa. Kesäpäivien ohjelma on perinteisesti ollut laadukasta ja monipuolista. Tänä vuonna painopistealueita olivat kirjallisuushistoria ja monikulttuurisuus, luennoitsijoina mm. Heikki Ylikangas, Yrjö Varpio ja Pertti Lassila.

     

    Kiitospuheen eläkkeelle siirtyvälle Outi Karanko-Papille piti Madridissa toimiva kollega Ursula Ojanen (toinen vas.) ja lahjat ojensi Anna-Maija Luomi (vas.).

     

    Työskentelystä monikulttuurisessa työympäristössä kertoi valloittavasti ja erinomaisella suomen kielellä Kansainväisen kulttuurikeskuksen Caisan tiedottaja Ahmed Akar, monikulttuurisen kääntämisen ongelmista EU:n piirissä Aino Piehl ja Euroopan kielten teemavuodesta 2001 Kalevi Pohjala. Lisäksi osanottajilla oli mahdollisuus tutustua suomen kielen ja kulttuurin opetusmateriaaliin, mm. viedeouutuuksiin ja kirjanäyttelyyn. Suomen kielen uusinta oppimateriaalia esitteli YLL:n kirjankustantamon FinnLecturan toimitusjohtaja Mika Perttola.

    Tavoitteena työehtosopimus

    Vastuu ulkomaanlehtoreiden työsuhteen ehdoista siirtyi pari vuotta sitten Kansainvälisen henkilövaihdon keskukseen CIMOon, johon lehtoreista ennen huolehtinut UKAN eli ulkomaisten yliopistojen suomen kielen ja kulttuurin opintojen neuvottelukunta nyt kuuluu. UKANin puheenjohtaja on professori Jyrki Kalliokoski. Ulkomaanlehtorit eivät ole virkaehtosopimuksen piirissä, vaan heidän työsuhteen ehdoissaan noudatetaan ohjesääntöä. Tämä ilmeisesti johtaa epäyhtenäisiin käytäntöihin lehtoreiden työehtojen suhteen, mitä pidetään epäkohtana. Olisi tärkeätä tukea kaikkia lähtijöitä samalla tavalla esimerkiksi muutto- ja kuljetuskustannusten kattamisessa työantajan taholta. Myöskin ns. "Suomi-rekvisiittaa", jota nämä kulttuurilähettiläät tarvitsevat asemamaassaan tulisi voida antaa ja lähettää lehtoreille työnantajan kustantamana.

     
    CIMOn tiedotustoimittajalla Tiina Lehmusvaaralla oli salkussaan uutta materiaalia suomen kielen markkinoimiseksi maailmalla

    Lehtoriyhdistyksen kokouksessa puhunut YLL:n puheenjohtaja Vesa Kulmala tähdensikin, että kevään ponnistukset saada OPM:lle lisää määrärahoja yliopistojen perusopetuksen ja _tutkimuksen kattamiseksi toivottavasti tulevat tarjoamaan myös CIMOlle lisäresursseja ulkomaanlehtoritoiminnan hoitamiseen. Hän korosti myös työehtosopimuksen saamisen tärkeyttä ja pahoitteli sitä, että uudesta ohjessäännöstä ei ole vielä päästy sopimukseen työnantajan kanssa, vaan joudutaan soveltamaan vanhaa.

    Kesäpäivien yhteydessä pidetystä työsuhdeasiain klinikasta, jossa CIMOn edustajat apulaisjohtaja Kirsti Aaltonen ja henkilöstösihteeri Marjatta Iivonen yhdessä OAJ:n edustajan Vesa Kulmalan kanssa selvittivät ulkomaanlehtoreille heidän työsopimustensa yksityiskohtia Kulmala totesi, ettei se ole työehtosopimuksen korvike, vaikka onkin välttämätön välivaihe siihen pyrittäessä.

    CIMOssa valmisteilla materiaalia

    Suomen kielen ja kulttuurin opintojen markkinointiprojektista kertoi CIMOn tiedotustoimittaja Tiina Lehmusvaara. Aloite on lähtenyt lehtoreilta: toivotaan apuvälineitä tilanteisiin, joissa suomen opintoja on tarpeen markkinoida. Työryhmässä on kehitetty esite ja juliste, joiden keskeisenä viestinä on, että suomen opiskelu kannattaa ja että suomea voi oppia. Materiaali kertoo myös suomen kielen piirteistä ja siitä, missä ja miten suomen kieltä voi opiskella.

    Hyvänä kontaktikanavana CIMOn ja kentällä työskentelevien lehtoreiden välillä toimii UKANET.

    Outi Karanko-Pap eläkkeelle

    Ulkomaanlehtoriyhdistyksen kokouksessa hyvästeltiin lahjoin ja puhein pitkään Budapestissa suomen kielen lehtorina ja "kulttuurilähettiläänä" toiminut Outi Karanko-Pap. Hän toimi puheenjohtajana yhdistyksen kokouksessa, jossa valittiin uudelleen yhdistyksen puheenjohtajaksi Sirkka Ojaniemi.

    Kokoukseen osallistui myös Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen amanuenssi Eira Penttinen, joka oli vuosina 1988-1993 suomen kielen lehtorina Romaniassa Cluj-Napocan eli Kolozsvarin yliopistossa. Eira Penttinen on hyvä esimerkki siitä, miten suomen kielen lehtorit voivat asemamaissaan joutua keskelle poliittista myllerrystä ja toimimaan hyvinkin vaikeissa olosuhteissa. Hän piti erittäin tärkeänä sitä, että lähtevät lehtorit varustetaan työnantajan taholta hyvin sekä henkisesti että materiaalisesti ja että heitä tuetaan jatkuvasti työssään: "Lehtorit tekevät niin arvokasta Suomi-peeärrtyötä, että heihin kannattaa käyttää ihan konkreettisesti rahaa.

    Ja aina iloisemmin tekevät työtä, kun tuntevat että isänmaa heitä arvostaa ja heihin luottaa".

    Teksti ja kuvat: Maj-Len Rönkä