• pääsivu
  • sisällys
  • Vuoden professori Amos Pasternack on munuaistautien tutkimuksen ehdoton auktoriteetti maassamme. Vasemmalla näkyy yksi Tampereen yliopistollisen keskussairaalan monista munuaiskoneista.
    Vuoden professori 1999 - Amos Pasternack

    Ongelmalähtöisen oppimisen isä



    Professori Amos Pasternack otti Tampereen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa ensimmäisenä Suomessa käyttöön ongelmalähtöisen oppimismenetelmän. Pitkälti Pasternackin ansiota onkin, että tiedekunta on jo kahdesti palkittu koulutuksen laatuyksikkönä.

    Dekaanin tehtävissä Pasternack joutui erityisen koville, kun lääketieteellinen tiedekunta taisteli 1990-luvulla olemassaolonsa puolesta.

    Amos Pasternackin (synt. 1936) uravalinta oli aikoinaan selvä - luonnontieteelliset aineet kiinnostivat jo kouluaikoina ja lääketieteeseen suuntautuminen ei aiheuttanut epäröintiä. Tuolloin 1950-luvulla kaikki lukivat ensin lääketieteen kandidaateiksi Helsingin yliopistossa, sen jälkeen oli mahdollista siirtyä myös Turkuun lukemaan.

    Sattumat ovat seuranneet Pasternackin uraa jo ihan sen alkuvaiheessa. Jo ensimmäisenä opiskeluvuonna hän pääsi tutun kautta harjoittelemaan lastenklinikan patologian laboratorioon ja kiinnostui patologin työstä. Niinpä hän väitteli 23-vuotiaana lasten munuaistulehdusten patologisista muutoksista. Tämä siis tapahtui ennen valmistumista lääketieteen lisensiaatiksi.

    Vuonna 1960 Pasternack osallistui Pariisissa Unescon järjestämälle lasten munuaistautien kurssille.

    "Lasten lääkäri minusta piti tullakin kunnes taas sattuma puuttui peliin. Marian sairaalaan oli perustettu Suomen ensimmäinen keinomunuaisosasto. Siellä oli töissä eräs tuttavani, joka loukkasi sormensa ja tarvitsi pikaisesti sijaisen. Ja sille tielle sitten jäin."

    Uusi teknologia vei munuaisten tutkimuksen hurjaan kasvuun ja vähitellen ryhdyttiin tekemään munuaisten siirtoja. Amos Pasternack viipyi Marian sairaalassa vuosia. HYKS:n IV:n sisätautien klinikan apulaislääkärinä ja erikoislääkärinä hän toimi 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa. Vuonna 1973 hänestä tuli apulaisprofessori.

    Tampereelle hän siirtyi saadessaan sisätautiopin professuurin vuonna 1976. Syntyperäisen helsinkiläisen siiirtyminen Pirkanmaalle ei ollut ihan helppoa, mutta muutama vuosi aikaisemmin perustetussa lääketieteellisessä tiedekunnassa riitti työsarkaa.

    "Tavallisen keskussairaalan muuttaminen yliopistolliseksi keskussairaalaksi oli sitkeä prosessi. Vasta 1990-luvulla tämä on tullut kilpailukykyiseksi muiden yliopistollisten keskussairaaloiden kanssa."

    Lääketieteen erottaa muista tieteenaloista juuri intiimi suhde terveydenhuoltoon ja ympäröivään kenttään. Monilla lääketieteellisen tiedekunnan opettajilla on sivuvirka sairaalassa. Pasternack ennustaa, että tulevaisuudessa kahtiajako sairaaloiden ja yliopiston välillä muodostuu nykyistä jyrkemmäksi.

    "Sairaalan hallintotehtävät vaativat enemmän aikaa kuin professorilla on. Toisaalta tieteellinen ura ja tieteen kehityksen hurjan vauhdin seuraaminen vievät myös aikaa aiempaa enemmän."

    Lääketiede taisteli olemassaolosta

    Pasternack on toiminut kahteen otteeseen lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina. Ensin vuosina 1987-1991 ja nyt toista kautta vuodesta 1995 alkaen. Dekaanin vastuu on sattunut samaan aikaan, jolloin Tampereen yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on joutunut taistelemaan olemassaolostaan.

    1980-luvulla ja varsinkin 1990-luvun alussa alettiin puhua siitä, että Suomessa koulutetaan liikaa lääkäreitä ja että 1-2 tiedekuntaa voitaisiin lopettaa. Tampere mainittiin näistä yhtenä.

    "Kova taistelu käytiin 1993-94. Saavutimme eräänlaisen voiton, kun tiedekuntaa ei lopetettu, mutta sisäänottoa pienennettiin asteittain ensin sadasta 65:een ja myöhemmin 40:een. Vuonna 1997 todettiin, että lääkäreitä tarvitaan taas lisää. Meitä yritettiin jälleen huiputtaa: muiden sisäänottoja oltiin kasvattamassa, mutta ei meidän. Eduskunta ratkaisi asian syksyllä 1998 ja saavutimme toivomamme voiton - sisäänottomme nostettiin 80:een."

    Pasternackin mielestä on vaikea käsittää, miksi lääkäritarpeen muutoksia ei kyetä nykyistä paremmin ennustamaan.

    "Osaltaan asiaan vaikuttaa alan naisistuminen ja äitiyslomat. Lisäksi kovan työpaineen takia monet haluavat myös varhais- ja osa-aikaeläkkeelle. Toisaalta myös terveydenhuoltopalvelut kasvavat ja monimutkaistuvat, mikä puolestaan lisää lääkäreiden tarvetta."

    Nyt ollaan taas siinä heilurin vaiheessa, että ensimmäisenä uhkaa pula nimenomaan erikoislääkäreistä. Ikäjakauman epäedullisuuden takia monet siirtyvät eläkkeelle samaan aikaan. Pasternackin mukaan jo nyt tarvittaisiin kovasti lisää mm. psykiatrian erikoislääkäreitä, mutta monella muullakin alalla tulee ongelmia.

    Mikä sitten lopulta ratkaisi sen, että Tampereella on edelleen lääketieteen yliopistollista koulutusta? Pasternack pitää ratkaisevana seikkana maakunnan yhteishenkeä.

    "Opetusministeriö ja muut yllättyivät rajusta paikallisesta yhteishengestä. Maakuntaliitto, yliopisto ja vaalipiirin kansanedustajat toimivat yhdessä."

    Myös dekaanin aktiivisuudella oli suuri merkitys.

    "Koskaan en ole joutunut kokemaan sellaista painetta", Pasternack huokaa.

    Laadukkaan opetuksen yksikkö

    Vuoden professoria valitessaan Professoriliiton hallitus halusi tällä kertaa korostaa etenkin opetukseen liittyviä ansioita. Juuri Paster- nackin aloitteesta Tampereen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa otettiin ensimmäisenä maassamme käyttöön ns. ongelmalähtöinen oppimismenetelmä. Tästä syystä tiedekunta on kahdesti palkittu koulutuksen laatuyksikkönä.

    1980-luvun puolivälissä tiedekunnassa tehtiin inventaariota opintovaatimuksista. Tietoaines oli kasvanut valtavasti ja kaikkea uutta ei voinut mahduttaa ohjelmaan. Niinpä kehiteltiin ns. ongelmalähtöinen oppimismenetelmä, jossa opiskelijat ottavat itse vastuun omasta oppimisestaan. Oppimismenetelmä kannustaa opiskelijoita hankkimaan aktiivisesti itse uusinta tietoa lähdekirjallisuutta ja sähköistä tiedonvälitystä käyttäen. Opintojen edetessä opiskelijat myös kouliintuvat potilaiden tutkimisen ja hoidon edellyttämään ryhmätyöskentelyyn. Opiskeltavat asiat koostuvat eri aloista integroiduista aineistoista ja näin opiskelijoille syntyy kokonaisvaltainen käsitys terveestä ja sairaasta ihmisestä yksilönä ja yhteiskunnan osana.

    Ensin uutta menetelmää kokeiltiin vanhan rinnalla, mutta se ei toiminut. Koko opetus siirtyi käyttämään ongelmalähtöistä tapaa lukuvuoden 1994 alusta. Ensimmäiset tuolloin aloittaneet lääkärit valmistuvat ensi keväänä.

    Pasternackin mielestä uudesta menetelmästä saadut positiiviset kokemukset ovat ylittäneet kaikki odotukset:

    "Opiskelijat ovat aktiivisia, oma-aloitteisia ja keskustelevia. Tietojen hankinta ja uuden omaksuminen ovat heille helppoa."

    Tampereen "lääkiksen" neljännen ja viidennen vuosikurssin opiskelijoita otetaan myös erityisen mieluusti harjoittelijoiksi, koska he ovat empaattisia ja tulevat toimeen potilaiden kanssa. Näin sanotaan palautelomakkeissa, joita harjoittelupaikat palauttavat tiedekuntaan. Opiskelijat tapaavatkin potilaan jo ensimmäisen opiskeluviikkonsa aikana.

    "Nyt opetukseen on integroitu myös paljon sellaisia yhteiskunnallisia aineita, jotka olivat aiemmin vastenmielisiä opiskelijoille. Tällaisia ovat mm. kuntoutus, sosiaaliluokan merkitys sairauden synnyssä. Terveydenhuollon etiikka on myös mukana koulutuksessa jo johdantojaksosta alkaen."

    Munuaistautien tutkimuksen auktoriteetti

    Amos Pasternackin mielestä Tampereella vallitsee nyt hyvä opetuksen ja tutkimuksen tasapaino. Myös tiedekunnan opettajakunta on huomannut aiemmin ehkä välttämättömänä pahana pidetyn opetuksen merkityksen. Vaikeat ajat, kun tiedekuntaa oltiin ajamassa alas, houkuttivat tietysti monia lahjakkaita tutkijoita muualle.

    Lääketieteellä ei kuitenkaan ole mitään vaikeuksia rekrytoida uusia päteviä tutkijanalkuja.

    "Opiskelijat vedetään jo varhaisessa vaiheessa mukaan tutkimusryhmiin. Aikainen kipinä tutkimuksen tekemiseen on mielestäni myös selitys sille, miksi lääketieteestä tulee niin paljon tohtoreita. En ollenkaan usko väitöskirjojen muita matalampaan tasoon."

    Vuoden professorin oma tutkimustyö on viime aikoina jäänyt vähemmälle. Hän on edelleen munuaissairauksien ehdoton auktoriteetti maassamme. Hänen kirjoittamansa kirja "Munuaistaudit" on kulunut monien opiskelijapolvien käsissä. Pasternackin ohjauksessa on valmistunut yli 20 väitöskirjaa.

    "Vahva porukka, yhteensä toistakymmentä tutkijaa jatkaa munuaistautien tutkimusta."

    Ansioistaan munuaistautien tutkijana ja alan opetuksen kehittäjänä Pasternack saikin vuonna 1998 Pohjola-yhtiöiden lääketieteen palkinnon.

    Ihmisen terveyttä ei ratkaista geenien avulla

    Kun Amos Pasternackia pyytää arvioimaan lääketieteen kehityksen visioita uuden vuosituhannen alkaessa, hän pitää selvänä, että molekyylibiologian rintama jatkaa vahvaa etenemistään. Ihmisen genomi on kohta selvitetty ja muita merkittäviä keksintöjä tehdään.

    "Ihmisen terveyttä ei voida kuitenkaan niiden avulla ratkaista. Miten ihmistä voidaan auttaa, se ei ole geeneistä kiinni."

    Pasternack syyttää lääketieteen viime aikojen huimaa etenemistä tietystä vauhtisokeudesta, joka on unohtanut yhteiskunnallisen kehityksen ja yhteiskunnan rakenteiden merkityksen ihmisten sairauksien synnyssä.

    "Lääkäreiden mahdollisimman monipuolinen koulutus voisi kenties auttaa tähän vauhtisokeuteen. Avarakatseisuutta tarvitaan entistä enemmän."

    Tampereella lääkäreiden koulutuksessa tätä avarakatseisuutta kehitetään mm. yhteistyöllä yliopiston taideaineiden laitoksen kanssa. Humanisteilla ja lääkäreillä on yhteisiä seminaareja sairauksien ja taiteen välisestä yhteydestä. Yksi seminaari käsitteli viime syksynä Pentti Saarikosken runoutta ja runoilijan juoppoutta.

    "Mielestäni on erittäin tärkeää innostaa lääketieteen opiskelijoita ymmärtämään aiempaa enemmän humanistisia aineita. Ruotsissa ollaan meitä pidemmällä, siellä on jo humanistisen lääketieteen professuuri. Ala on kasvussa myös Yhdysvalloissa."

    Taidetta ja humanismia lähellä on myös Vuoden professorin harrastukset. Klassisen musiikin ja jazzin kuuntelu auttaa rentoutumaan.

    "Kuusivuotias tytär syyttää eristäytymisestä, kun isä yrittää rentoutua musiikin parissa", Pasternack naurahtaa.

    Teksti ja kuva:
    Kirsti Sintonen