JProfessori Karl-Erik Michelsen toimi Saako tieteessä epäonnistua? -paneelin puheenjohtajana. Panelisteina olivat akateemikko Eva-Mari Aro, professori Elina Pirjatanniemi, toimitusjohtaja Iiro Jussila sekä tutkijatohtorit Ville Kivimäki ja Johanna Ylipulli.

Saako tieteessä epäonnistua?

Tieteessä saa epäonnistua, ja hienot tutkimussuunnitelmat voivat mennä pieleen monin eri tavoin. Epäonnistumisissa on eroja tieteenalojen välillä ja niiden kokeminen voi vaihdella tutkijanuran eri vaiheissa.

Vuoden Professori 2018 Karl-Erik Michelsen sekä Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto järjestivät Tieteen päiville paneelikeskustelun teemasta Saako tieteessä epäonnistua. Tieteen, teknologian ja modernin yhteiskunnan tutkimuksen professorina LUT-yliopistossa toimiva Michelsen oli paneelin puheenjohtaja.

Panelistit edustivat eri tieteenaloja sekä eri tutkijanuran vaiheita.

Jo titteli akateemikko osoittaa sen, että Eva-Mari Aron oma tutkimusura on onnistunut. Siltä hän kokee, että epäonnistumisia on kertynyt matkan varrelle paljon enemmän.

— Stressiä siitä, onko tarpeeksi hyvä, on saanut kokea koko ajan, Aro totesi.

— Epäonnistumisia tapahtuu jatkuvasti, mutta pitää kääntää asiat nurin ja etsiä uusi näkökulma, katsoa tutkimusongelmaa uudesta vinkkelistä, hän neuvoi.

Aron mielestä epäonnistumiset ovat mahdollisia nimenomaan perustutkimuksessa.

— Tilaustutkimus on eri asia. Rahoittaja odottaa, että tuotat sen minkä olet luvannut.

Åbo Akademissa kansainvälisen oikeuden professorina toimiva Elina Pirjatanniemi kertoi myös epäonnistuneensa monia kertoja.

— Oikeustieteestä usein ajatellaan, että se ei ole tiedettä lainkaan. Pitää vaan osata avata lakikirja oikeasta kohtaa. Epäonnistuminen on kai sitten se, että avaa sen väärästä paikasta, Pirjatanniemi naurahti.

Hän muistutti, että juristeilla on tahto voittaa juttu. On tärkeää osata perustella, miten on päätynyt tähän ja tähän lopputulokseen. Epäonnistumisena voidaan pitää sitä, ettei ole pystynyt identifioimaan ongelmaa.

— Tieteessä täytyy saada epäonnistua. Tieto lisääntyy pienissä erissä. On syytä säilyttää nöyrä asenne tiedon karttumiseen.

Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Iiro Jussila edusti paneelissa tutkimuslaitoksen ja soveltavan tutkimuksen näkökulmaa. Jussila on aiemmin toiminut professorina Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Hän katsoi, että uusi tieto tuottaa tiekarttaa yhteiskunnalle. Epäonnistumiset kuuluvat tieteen tekemiseen. Uudet löydökset edellyttävät riskinottoa.

Tutkijatohtori Ville Kivimäki Tampereen yliopistosta on tutkinut mm. viime sotien ajan historiaa. Kivimäen väitöskirjan suomenkielinen versio Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945 voitti vuoden 2013 Tieto-Finlandian.

— Historiantutkijan näkökulmasta tieteessä saa epäonnistua — totta kai. Historiantutkimuksessa ei voida tehdä toistettavia kokeita kuten luonnontieteissä. Epäonnistuminen voi tapahtua siinä, että lupaava tutkimuskysymys voi osoittautua hedelmättömäksi tai vielä tyypillisempää on, että lähteitä ei löydy. Mutta taitava tutkija pystyy kääntämään tutkimuskysymyksen.

Kivimäki myös muistutti pätkätyötä tekevän tutkijan arjesta.

— Tutkijoita mitataan koko ajan. Onko sinulla leipä kolmen vuoden päästä? Tutkijoiden tehtävä ei hankkeiden läpivienti vaan tiedon lisääminen ja ymmärryksen kasvattaminen.

Tutkijatohtori Johanna Ylipulli on kulttuuriantropologi, joka työskentelee nyt Helsingin yliopiston kaupunkitutkimuksen instituutissa. Hän on tehnyt monitieteistä tutkimusta mm. arkkitehtien ja teknologian tutkijoiden kanssa.

— Antropologina kriittisin vaihe on aineiston keruu. Se, että löytää oikeat ihmiset. Kriittistä on myös yhteistyön onnistuminen eri alojen kanssa.

Kivimäen tapaan Ylipulli otti esille pätkätyötä tekevien tutkijoiden tilanteen.

Tutkimuksessa saa epäonnistua, mutta se on syytä piilottaa visusti. Pätkäprojektien rahoituksen hakemisessa ansioluettelon kiillotus on avainasemassa. Sinne kerätään onnistumiset. Sinne ei voi laittaa edes niitä, jotka ”liippasivat läheltä”.

—Akateemisella uralla menestyy ne, joilla on lahjakkuutta ja loputon kyky hakata päätään seinään, Ylipulli totesi.



teksti Kirsti Sintonen

Painetussa lehdessä sivu 14