Keskustelua
Johtamisen
ihanuus ja kurjuus
Yliopistojen rakenteita uudistettiin yliopistolain
voimaantulon yhteydessä. Muutaman vuoden hiljaiselon
jälkeen niitä myllätään jälleen. Hallintoa
virtaviivaistetaan, opetus ja tutkimus sopeutetaan
niukkeneviin resursseihin, tutkintoja uudistetaan
laaja-alaisemmiksi. Kaikki tämä vaatii onnistuakseen
johtamista.
Johtaminen on yliopistomaailmassa huonossa
huudossa. Ylin johto saa työskentelystään henkilöstöltä
karuimman palautteen. Tärkeämpää kuitenkin
on, että omaan esimieheen yleensä luotetaan. Se on
valtava voimavara, jonka varassa pärjätään.
Johtamista tarvitaan, isossa ja pienessä. Esimerkiksi
laaja-alaisen tutkinnon antaminen edellyttää
kymmenien ja taas kymmenien opettajien panosta.
Täysin anarkistisella mallilla, jossa jokainen huolehtii
vain omista asioistaan, tuskin voidaan tavoitella
laajemmin opetuksen ja tutkintojen hyvää laatua.
Tarvitaan monen lähiesimiehen johtamista ja toimielimen
toimintaa, jotta opetustoiminnassa kaikki
sujuu sulavasti ja vältetään turha sähläily. Tarvitaan
sopimista, tarvitaan yhteisiä sääntöjä, mutta
tarvitaan myös sovitun mukaan elämistä.
Tutkimustoiminnassakin hankkeen johtaja on muita
selvemmin vastuussa koko hankkeesta, jolloin on
luontevaa, että hänellä on sananvaltaa siihen, kuka
tekee ja mitä. Aktiivinen rekrytointi ja hyvä henkilöstösuunnittelu
edellyttävät, että joku kantaa vastuuta
koko yliopistollisen yksikön tulevaisuudesta.
Johtaminen ei oikein ymmärrettynä uhkaa opetuksen
ja tutkimuksen vapautta, vaan käytännössä
sanottu vapaus edellyttää toteutuakseen sitä, että
johtaminen on kunnossa ja että puitteista huolehditaan.
Yliopistodemokratia valvoo sitä, että johto ei
liiaksi erkane tekijöistä.
Tahtoisin muistuttaa siitä, että yliopistolaisen
olisi hyvä pohtia yliopiston johtamisen ja päätöksenteon
rakenteita. Aivan erityisesti tämä pätee esimiehiin
ja johtajiin.
Liian helposti ajattelemme, että johtosääntöjen ja
työjärjestysten määrittämät rakenteet siinä riittävät.
Laitoksen tai tiedekunnan johtamisen organisaatio on
kuitenkin paljon pienipiirteisempi, ja siinä on myös
päällekkäisyyksiä. Moni johtamisen ongelma nimittäin
juontaa juurensa siitä, että vastuut eivät ole selvät.
Kuka vastaa uuden tulokkaan perehdyttämisestä,
ypj-esimies vai oppiaineen vastuuhenkilö? Opetus-
ja tutkimushenkilöstö kuuluu yhtä aikaa sekä
opetuksen että tutkimustoiminnan organisaatioon.
Vaikka oppiaineen vastuuhenkilö koordinoikin oppiaineen
opetustoimintaa, ei hän välttämättä johda
oppiaineensa tutkimusta yhtä vähän kuin tutkimusryhmän
johtaja johtaa ryhmänsä osallistumista
opetustehtäviin. Kun jokainen, johtajat ja esimiehet
mukaan lukien, ymmärtää omaan tehtäväänsä
liittyvän vastuun, mutta myös antaa tilaa toisille,
esimiestyöhön saadaan jäntevyyttä. Erityisen olennaista
tämä on yliopiston kaltaisessa matriisiorganisaatiossa,
jossa käytännössä jokainen toimija on yhtä
useammassa roolissa.
Organisaation luonteen oivaltaminen helpottaa sen kehittämistä samoin kuin erilaisten uusien tehtävien
ja prosessien omaksumista. Vaikkapa paljon
puhuttu varhaisen tuen malli edellyttää toimiakseen,
että erityyppiset esimiehet pysähtyvät huomaamaan
vastuunsa, kun joku työntekijä tarvitsee
tukea. Monen vastuu johtaa helposti ei-kenenkään-vastuuseen.
Puhe vallan keskittymisestä osuu minusta hiukan
vikaan. Toimivan johdon valta ja vastuu ovat toki
lisääntyneet ja kollegiaalisten toimielinten valta ja
tehtävät vastaavasti heikentyneet, sitä ei voi kieltää.
Vallansiirtoon ja vallan keskittymiseen liittyy kuitenkin
uutta vallan hajautumista. Dekaani sen paremmin
kuin laitosjohtaja ei voi puuttua joka asiaan,
vaan on rakennettava hajautettuja, vuorovaikutukseen
ja luottamukseen perustuvia johtamisjärjestelmiä,
juuri siten kuin edellä kuvataan.
Esimiestyö on hiukan kuin opetustoiminta: kirjavat
käytännöt ja vastuiden epäselvyydet heikentävät
kokonaisuuden laatua, vaikka jokainen sinänsä
pyrkisi hyvään. Johdettu kokonaisuus on meille kaikille
parempi kuin sellainen, jossa kaikista yksityiskohdista
neuvotellaan kaiken aikaa ja jossa jokainen
vie asioita omaan suuntaansa.
Kimmo Nuotio
professori, dekaani
Helsingin yliopisto
- Painetussa lehdessä sivu 40
|