1/16

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Projektitutkija - tietoyhteiskunnan työläinen

    Tutkimus, yliopistojen toinen päätehtävä, on yhä enemmän tilapäisessä asemassa olevan työvoiman varassa. Kari Kuoppala, Elias Pekkola ja Taru Siekkinen kirjoittavat Projektitutkija - tietoyhteiskunnan työläinen -kirjastaan, joka tarjoaa kokonaiskuvan määräaikaisissa työsuhteissa olevien projektitutkijoiden tilanteesta.

    KUVIO

    Kirjan aluksi luodaan katsaus niihin laajempiin yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin, joilla on heijastusvaikutuksia akateemiseen työhön ja sen muutoksiin. Tällaisina tekijöinä otamme esiin tietotalouden ja informaatioyhteiskunnan kehityksen, työelämän yleisemmät muutokset ja työn uudet muodot sekä tutkimustyölle ominaisen projektoitumisen. Seuraavaksi tarkastelemme lähemmin yliopistotutkimuksen organisointiin vaikuttavia tietotalouden tekijöitä, jotka välittyvät tutkimustyön organisointiin. Esiin nousevat yliopisto-organisaation löyhäsidonnaisuus, akateeminen työsuhde, senioriteetti ja hierarkia, yksikkökoko, tieteenalat ja niiden kulttuurit, kansainvälistyminen, sukupuoli sekä tutkimusrahoituksen ja politiikkaohjauksen vaihtelut.

    Kirjassa luodaan melko perusteellinen katsaus parin viime vuosikymmenen aikana tehtyyn erityisesti kvantitatiiviseen akateemisen pätkätyön tutkimukseen. Tutkimusta on jäsennetty paitsi ajallisesti myös tutkimusten kohteessa tapahtuneiden muutosten mukaan. Yliopistoja tarkastellaan työnantajina lähtien liikkeelle ajasta, jolloin yliopistoilla oli hyvin vajavainen työnantaja-asema osana valtionhallintoa. Uuden yliopistolain mukanaan tuoma kokonaisvaltainen työnantaja-asema ja sen taustat on pyritty selvittämään haastattelemalla työmarkkinaosapuolina toimineita sekä ennen uutta yliopistolakia että sen jälkeen ja kuvaamalla mm. neuvottelujärjestelmässä tapahtuneita muutoksia. Yliopistojen muuttuneen työnantaja-aseman viime vuosien kehitystä valotetaan kohdeyliopistojen henkilöstöpäälliköiden haastattelujen kautta.

    Tutkimuksemme yksi keskeisimmistä tuloksista on se, että yliopistoissa on kulttuurisesti itsestään selvänä pidetty asia, että toinen yliopiston päätehtävistä, tutkimus, on työtä, josta huomattava ja viime vuosikymmeninä voimakkaasti kasvanut osa tehdään määräaikaisissa työsuhteissa ja niiden myötä epävarmoissa ja stressiä aiheuttavissa elämänolosuhteissa. Jatkuvasti kiristynyt kilpailu rahoituksesta ja rahoituksen hakemista huonosti tukevat rakenteet johtavat tämän epävarmuuden pysyvyyteen ja outoon tilanteeseen, jossa organisaation päätehtävää hoidetaan jatkuvasti enemmän tai vähemmän tilapäisessä asemassa olevan työvoiman varassa. Tällä asetelmalla on välttämättä vaikutuksensa siihen, mitä tutkitaan, kuinka laadukasta tehty työ on ja miten hyvin tutkimus palvelee sille asetettuja yhä monimuotoisempia tavoitteita. Suomalaisen tutkimuksen tulevaisuus ei näytä valoisalta, kun tähän kuvaan liitetään yliopistoihin kohdistuvat laajamittaiset rahoituksen leikkaukset ja niistä seuraavat henkilöstön supistamiset.

    Tutkijakunnasta on olemassa kaksi seurattavaa kansallista aikasarjaa, joista toinen muodostuu opetus- ja kulttuuriministeriö keräämästä tulosohjaus/tilastoaineistosta (KOTA), toinen puolestaan tilastokeskuksen palkkatilastoista. Molempiin tilastoihin yliopistojen oikeudellisen aseman muutos muodostaa katkoksen. Opetus- ja kulttuuriministeriön tilastointikäytänteet muuttuivat muun muassa henkilöstöpoliittisen ohjauksen muuttuessa ja palkkatilastoissa yliopistojen työntekijät siirtyivät julkisen sektorin tilastoinnista yksityisen sektorin tilastoihin. Tämä on harmillista, sillä osa muutoksesta tai jatkuvuudesta saattaa tässä merkittävässä murrosvaiheessa jäädä havainnoimatta. Erityisen ongelmallinen siirtymä on KOTA-tilastojen kannalta. Varsinkin kun vapaakäyttöoikeus on nyttemmin vanhaan järjestelmään poistunut.

    Tutkijoiden määrää voidaan kansallisesti arvioida kahdella eri tavalla. Joko tekemällä oletus, että ulkopuolisella rahoituksella palkattu tutkimushenkilökunta muodostaa tämän joukon (KOTA) tai poimimalla yliopiston henkilökuntaan kuuluvista nimikkeiden perusteella tutkijat (Tilastokeskus).

    Molempien tilastojen mukaan tutkimushenkilöstö muodostaa merkittävän osan akateemisesta henkilöstöstä. Se kattaa laskentatavasta riippuen noin puolet akateemisesta henkilöstöstä ja hieman alle 2/5, mikäli varsinaisia tohtorikoulutettavia ei tähän joukkoon lasketa. Toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa tutkijoista työskentelee alle kymmenys. Akateemisesta henkilöstöstä siis noin 30–40 % työskentelee erilaisissa määräaikaisissa tehtävissä, jotka eivät liity suoraan jatko-opiskeluun. Tätä tarkkuus tasoa pidemmälle ei tilastollisessa tarkastelussa päästä.

    Aikasarjana tutkijakunnan työn kehitystä voidaan laadullisesti tarkastella oikeastaan ainoastaan Tieteentekijöiden liiton jäsenkyselyiden avulla alkaen vuodesta 2004. Tämäkään aineisto ei muodosta varsinaista paneeliaineistoa vaan kysymys on kolmen vuoden välein suoritetusta jäsenkyselystä, jossa vastaajat saattavat olla osittain samoja. Jäsenkyselyaineiston mukaan tutkijakunta on naisistunut, vanhentunut ja sen koulutustaso sekä kokemus ovat nousseet. Työ jäsentyy edelleenkin varsin lyhyiden pätkien ympärille ja epävarmuus aiheuttaa haitallista työstressiä. Positiivisiakin signaaleja on nähtävissä. Tyytymättömyys palkkaukseen ja stressin kokeminen ovat vähentyneet.

    Omassa hankkeessamme toteutettu kysely perustuu nimikkeittäin poimittuun tutkijapopulaatioon kahdeksassa suurimmassa yliopistossa. Poiminta tehtiin siten, että akateemisesta henkilöstöstä poissuljettiin selkeästi opetuspainotteiset tehtävät. Tarkoituksena oli saada ensimmäistä kertaa kokonaiskuva erityisesti määräaikaisten projektitutkijoiden työstä. Kyselyn vastaajamäärä oli 810 ja vastausprosentti 22,3. Esitämme tässä tutkimuksen keskeiset havainnot kahden määrittelyn avulla, joista toinen kuvaa projektitutkijan prototyyppiä ja toinen tutkijan työn ulottuvuuksia. Projektitutkijan prototyypin kaltaisia tutkijoita aineistosta oli 38 %, muilla vastaajilla oli joitain opetuksellisia tai hallinnollisia asemia, tutkijakoulupaikka, viransijaisuus tai muu vastaava. Laatikossa on esitetty projektitutkijan prototyypin "perusominaisuudet".

    Kyselyaineiston avulla saimme mielenkiintoista tietoa määräaikaisten maisteri- ja tohtoritutkijoiden työstä ja työoloista. Tutkimuksessa hahmotimme myös kahtatoista projektitukijan työtä kuvaavaa ulottuvuutta, jotka olivat: Määräaikaisuuden aiheuttama epävarmuus, määräaikaisuus ja tutkimus, tyytyväisyys palkkaukseen, työn autonomia, työn merkityksellisyys, työn tehokkuus, hyvinvointi, ura ja yhteisöllisyys, uran hallinta, hyvä ilmapiiri, negatiivinen ilmapiiri ja stressi. Kaikki kyseiset työn ulottuvuudet, stressiä lukuun ottamatta, muodostettiin aineistossa yhdistämällä useampi samaa asiaa kuvaava väittämä summamuuttujaksi. Stressin kokemista mitattiin aineistossa yhden väittämän avulla (katso lisää aineiston analyysistä: Siekkinen, Kuoppala, Pekkola 2015).

    Kuten edellisen sivun kuviosta voi havaita, kyselyaineiston valossa voidaan sanoa että akateemiset projektitutkijat kokevat työnsä melko ristiriitaisena: työ koetaan hyvin merkitykselliseksi mutta myös epävarmaksi ja stressaavaksi. Suurimmaksi ongelmaksi koettiin yksimielisesti määräaikaisten työsuhteiden aiheuttama epävarmuus, jonka vaikutukset näkyvät negatiivisena niin tutkimustyössä kuin vapaa-ajallakin; turvattomuutena ja taloudellisena epävarmuutena.

    Väittämän "määräaikaiset työsuhteet vaikeuttavat tieteellistä työtä" kanssa puolet vastaajista oli täysin samaa mieltä. Palkkaukseen oltiin kokonaisuudessaan melko tyytyväisiä, mutta siihen liittyvät väittämät jakoivat mielipiteitä; sitä ei pidetty kovin oikeudenmukaisena eikä siihen liittyviä toimintatapoja pidetty täysin johdonmukaisina. Työssä koettiin melko paljon autonomiaa, tosin tässäkin väittämässä esiintyi paljon hajontaa.

    Oma työskentely koettiin tehokkaana, varsinkin väittämän "saavutan sovitut työtavoitteet" kanssa oltiin samaa mieltä, kuitenkaan aikatauluissa pysyminen ei aina onnistu. Määräaikaiset maisteri- ja tohtoritutkijat kokivat pääasiassa olevansa osa tiedeyhteisöä sekä omaa työyksikköään ja tutkimustyö koettiin hyvin merkitykselliseksi, etenkin väittämän "tutkimustyö ja siinä kehittyminen ovat minulle tärkeää työssäni" kanssa oltiin samaa mieltä. Lähes kaikki maisteri- ja tohtoritutkijat kokivat hyvinvointia, tosin stressin kokeminen oli myös hyvin yleistä: 60 % määräaikaisista maisteri- ja tohtoritutkijoista vastasi sitä koskevaan väitteeseen täysin tai osittain samaa mieltä.

    Tutkijat kokivat ilmapiirin melko hyväksi, reilu 2/3 koki että yksikön ilmapiiri on mukava ja leppoisa sekä myös sukupuolten tasa-arvoa koskevan väittämän kanssa oltiin melko samaa mieltä. Negatiivista ilmapiiriä kuvaavien väittämien kohdalla oli paljon hajontaa, yksikön ilmapiiri miellettiin melko epävarmaksi. Yli 60 %:lla aineiston määräaikaisista maisteri- ja tohtoritutkijoista oli suunnitelma omasta urastaan, mutta kuitenkin he myös kokivat, että oma ura yliopistolla perustuu lähinnä sattumiin.

    Kari Kuoppala, tutkija, Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu
    Elias Pekkola, yliopisto-opettaja, TaY:n johtamiskorkeakoulu
    Taru Siekkinen, projektitutkija, Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitos


    Suomalainen projektitutkija kyselyaineiston valossa vuonna 2013:

    • nainen (52 %)
    • iältään 31-40 vuotta (61 %)
    • äidinkieli Suomi (83 %)
    • asuu pääkaupunkiseudulla (työskentelee Aalto-yliopistossa tai Helsingin yliopistossa, 32 %)
    • korkeimman suoritetun tutkinnon koulutusala on (30 %), teknistieteellinen(22 %) tai yhteiskuntatieteellinen (11 %)
    • tämänhetkinen tutkimuksen päätieteenala on tekniikka (25 %), yhteiskuntatiede (21 %) tai luonnontiede (18 %)
    • elää avo- tai avioliitossa/rekisteröityneessä parisuhteessa (71 %), ei lapsia (51 %)
    • koulutukseltaan tohtori (67 %), korkein tutkinto on suoritettu vuonna 2010 (18 %)
    • bruttopalkka on keskimäärin 3190 €/kk
    • vajaa puolet on työskennellyt myös muun työnantajan palveluksessa kotimaassa, 15 prosenttia noin vuoden, 18 prosenttia 2-5 vuotta.
    • 42 prosentilla työtehtävät sijoittuvat vaativuustasolle 5, 69 prosentilla vaativuustasoille 4, 5 tai 6
    • 28 prosentilla henkilökohtaisen suoriutumisen taso on 5, 58 prosentilla se on 4, 5 tai 6.
    • 19 prosenttia on työskennellyt ulkomailla, suurin osa yhden vuoden ajan
    • 19 prosenttia ollut työttömänä uransa aikana noin vuoden ajan
    • 22 prosenttia ollut äitiys- tai vanhempainvapaalla enintään 1-2 vuotta
    • tekee työssään tällä hetkellä yhden (46 %), kahden (26 %) tai kolmen (14 %) tutkimushankkeen tehtäviä
    • osallistuu vuodessa keskimäärin kahden (25 %) tutkimushankkeen valmisteluun, joista noin yksi (41 %) on onnistunut.
    • on saanut urallaan keskimäärin kaksi päätoimiseen työskentelyyn tarkoitettua apurahaa
    • 91 prosentilla palvelussuhde on kokoaikainen, 44 prosentilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa palvelussuhteen kokoaikaisuuteen ja 82 prosenttia on sitä mieltä, että osa-aikaisuus ei olisi oman elämäntilanteen kannalta hyvä vaihtoehto.
    • työskentelee usein yksin (53%), mutta myös pienessä, 2-10 henkilön ryhmässä (72 %), ryhmän jäsenet ovat usein samasta työyksiköstä (57 %) mutta myös muista yliopistoista (45 %). Ryhmän jäsenet edustavat usein samaa tieteenalaa (54 %) mutta myös muita tieteenaloja (51 %).
    • ei opiskele työn ohessa (62 %) tai suorittaa jatko-opintoja (28 %).
    • ei käytä työajasta opiskeluun yhtään (58 %) tai käyttää siihen alle 10 prosenttia työajasta (21 %)
    • rahoittaa opintojaan muun rahoittajan rahoittamassa tutkimusprojektissa tai päätoimen palkkauksella tekemällä jatko-opintoja vapaaajalla (18 %), tutkijakoulupaikan palkkauksella (8 %), toimimalla opetus- tai tutkimustehtävissä (6 %) tai Suomen Akatemian tutkimusprojektissa (6 %).
    • 71 prosenttia kuuluu johonkin ammattijärjestöön

    Teksti Kari Kuoppala, Elias Pekkola ja Taru Siekkinen

    • Painetussa lehdessä sivu 32