Tieteentekijän uran riskit jo sietämättömän suuria

Kilpailu ja riskit ovat aina kuuluneet tieteentekijän uralle, mutta nyt niiden haittavaikutukset ovat kasvaneet kohtuuttoman suuriksi.

Akatemiatutkija Petri Koikkalainen aloitti Tieteentekijöiden liiton puheenjohtajana tämän vuoden alusta. Koikkalainen (43) on yhteiskuntatieteiden tohtori ja valtio-opin yliopistonlehtori Lapin yliopistossa.

Liitolla ja sen johdolla on edessä tärkeitä asioita, jotka edellyttävät tarkkaa seurantaa ja vaikuttamista: palkansaajakeskusjärjestöjen yhdistymishanke (ks. juttu), eduskuntavaalit ja hallitusohjelma, korkeakoulukentän remontti – duaalimallin kohtalo, yliopistojen profilointi, kilpaillun tutkimusrahoituksen osuuden kasvu.

Puheenjohtajavalinta tehtiin liiton syysliittokokouksessa, jonka yhteydessä annettiin tiedote Vuoden tieteenteon esteestä. Esteeksi valittiin tieteellinen kilpajuoksu, jonka kiihtymiselle ei näy loppua.

Kilpailu on aina kuulunut tieteen tekemiseen, ja akateemisen urapolun rakenne on perinteisesti ollut pyramidin mallinen, mutta nyt ollaan jo lähellä äärirajoja. Koikkalainen vertaa julkaisemisen, projektihakemusten ja tehtävistä kilpailemisen muodostaman kilpajuoksun kiihtymistä sammakon keittämiseen vedessä. Epävarmuus ja kilpailu ovat tutkijalle ”luonnollinen” osa ympäristöä, mutta jossain elämän tai uran vaiheessa liian moni alkaakin miettiä, oliko kisassa mitään järkeä.

— Vaikka hyväksyisimme, että tieteellisillä urilla on valikoivuutta, ja että pyramidi on ylöspäin kapeneva, niin satunnaisten tekijöiden vaikutus tieteentekijöiden uraan ja elämään alkaa olla sietämättömän suuri.

Väitöskirjaa tekemään lähtenyt nuori tutkija on aina ymmärtänyt akateemiseen uraan liittyvät epävarmuudet. Samoin tiedossa on ollut se, että tohtorinhattu ei turvaa taloudellista asemaa. Pääkaupunkiseudulla, jossa asuntojen hinnat ovat muuta maata huomattavasti kalliimmat, tilanne kärjistyy eniten: perheen perustaminen siirtyy, elämää ei uskalla suunnitella eteenpäin sumuisten uranäkyminen ja mahdollisten työttömyyskausien takia.

— Tieteellisen uran vaatimat uhraukset ja palkinnot eivät ole enää järkevässä suhteessa toisiinsa. Ihmiset elävät vaatimattomilla ansioilla, eivät uskalla perustaa perhettä. Loistavistakaan meriiteistä ei seuraa välttämättä palkkiota. Alakohtaisesti on varmaankin eroja, mutta ei ole täysin kohtuuton kärjistys sanoa, että yliopistotaustainen ihminen voi suunnilleen samoilla meriiteillä olla nykyään yhtä hyvin kansainvälistä uraa tekevä tutkija kuin pitkäaikaistyötön.

Silppuuntuva rahoitus heijastuu työsuhteisiin

Siihen, miksi tilanne on nyt heikentynyt entisestään, Koikkalainen näkee monta syytä.

— Iso syyllinen on yleinen tiedepolitiikka, jossa sekä strateginen/poliittinen ohjaus että kilpailuttaminen — myös tutkijoiden kilpailuttaminen toisiaan vastaan — lisääntyy. Poliittislähtöiset kehittämistavoitteet, kuten nyt tutkimuslaitosuudistus, toteutetaan resurssivähennysten ja kilpailuttamisen kautta.

Uudeksi kilpaillun rahoituksen välineeksi on tullut strateginen tutkimusrahoitus. Siihen siirretään vuosien 2015—2017 aikana 57 miljoonaa euroa. Valtioneuvosto päätti ennen joulua kolmesta teema-alueesta. Tammikuussa Strategisen tutkimuksen neuvoston oli määrä ratkaista se, miten laajat teemat jaetaan ohjelmiksi.

Kilpaillun rahoituksen osuutta kasvattaa lisäksi ns. profilointiraha: yliopistojen perusrahoituksesta vietiin 50 miljoonaa euroa Suomen Akatemialle. Profilointirahan hakuaika päättyi tammikuun lopussa. Yhtenä monista myös Koikkalainen on ollut kirjoittamassa pohjatekstejä profilointirahan hakua varten. OKM:n taholta on uhiteltu, että tämä 50 miljoonaa ei välttämättä jää viimeiseksi, ellei yliopistojen profiloituminen edisty.

Tiedepoliittiset isot linjaukset nähdään usein vain ylätason ratkaisuina, jotka eivät juurikaan heijastu yksittäisten tutkijoiden arkeen. Näin ei kuitenkaan ole.

— Tiedepolitiikan päätöksiä voi tarkastella periaatteellisesti yliopistojen autonomian ja tutkimuksen vapauden kautta, mutta myös käytännöllisesti, sillä ne johtavat järjestelmän monimutkaistumiseen ja rahoituksen silppuuntumiseen ja näin ollen epävarmempiin ja epävakaammalla pohjalla oleviin työsuhteisiin.

Päättäjät perustelevat tehtyjä linjauksia ja organisaatiomuutoksia globaalilla ympäristöllä ja kansainvälisen kilpailun kiristymisellä.

— Ristiriitaista tässä on se, että tutkijat eivät pysty itse aidosti kohtaamaan kansainvälistä tutkimusympäristöä, koska kansalliset tulosohjausvaatimukset tulevat väliin. Markkinat eivät toimi aidosti. Tässä on varmaan ihmettelemistä amerikkalaisilla tutkijoilla. Suomalaisen tiedemaailman institutionaaliset ja kulttuuriset kummallisuudet amerikkalaisen tutkijan silmin tulevat paljastavasti esille Finlandia-palkinnon voittaneen Jussi Valtosen kirjassa He eivät tiedä mitä tekevät.

Tohtoreiden työllistymisen monet esteet

Sitä saa, mitä tilaa. Tiedepoliittiset päätökset ja määristä palkitseva rahoitusmalli ovat osasyyllisiä siihen, että tohtoreita on yhä enemmän työttöminä. Tieteentekijöiden liiton lokakuun alun tiedote nosti tohtorityöttömyyden julkiseen keskusteluun, joka on jatkunut lehtijuttuina tämän vuoden puolelle. Erityisen huolestuttavaa on se, että pitkäaikaistyöttömyyden osalta tohtoreitten tilanne on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita pahempi.

Osaamisen merkitystä korostavassa maassa on peräti outoa, että tohtoreitten monipuolista osaamista ei osata hyödyntää.

— Suomalaiset työmarkkinat ovat työnhakijan kannalta jäykät ja lokeroivat — vain tietynlainen tutkinto kelpaa. Toisaalta työnantajat ja hakijat itsekin eivät ehkä tunnista tohtoreiden osaamista muun muassa verkostoitumisessa, hankehallinnossa, kansainvälisten kontaktien hoitamisessa, "konseptin" muotoilemisessa ja markkinoinnissa, laajojen selvitysten tekemisessä ja raportoinnissa jne.

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti puolisen vuotta sitten tutkijanuratyöryhmän. Edellinen työryhmä oli tätä asiaa pohtimassa vuonna 2008. Petri Koikkalainen on Tieteentekijöiden liiton edustaja uudessa työryhmässä. Toimenpide-ehdotuksia tutkijanuran esteiden poistamiseksi voidaan odottaa syyskuun loppuun mennessä. Onko työryhmän työskentelyssä mielletty uranäkymien riskit?

— Kasvaneista riskeistä on puhuttu ja tohtorintutkintojen määriä on käyty läpi. Näyttää siltä, että tilanne ymmärretään, mutta siitä, johtaako oivaltaminen toimenpiteisiin, en ole ihan varma.

Jos työmarkkinat eivät vedä, pitäisi Koikkalaisen mielestä myös tohtorintutkintojen määrää arvioida kriittisesti. Liitto on jo pitkään vaatinut ainakin alakohtaista tarkastelua.

Yliopistot juoksevat ministeriön rahan perässä

Yliopistojen rahoitusmalli palkitsee edelleen määristä, vaikka laadullisten tekijöiden merkitystä on yritetty uudessa mallissa lisätä. Uusi malli tuli käyttöön vuoden 2015 alusta, mutta sitä on tarkoitus arvioidakin jo tämän vuoden aikana.

Se, miten yliopistot juoksevat ministeriön rahan perässä, on aika karua. Rahoitusmallin ohjaava vaikutus on iso.

— Kun opiskelijapalaute tuli mukaan rahoitusmalliin, opettajat ovat alkaneet soitella opiskelijoiden perään, että vastatkaan nyt ihmeessä palautekyselyyn. Nyt kilpaillaan siitä, missä saadaan korkein vastausprosentti. Onko tässä järkeä?

Opiskelijoita kuullaan, mutta malli ei ota ollenkaan huomioon henkilöstön näkemyksiä. Koikkalaisen mielestä rahoitusmalli voisi palkita yliopistoja myös siitä, miten ne hoitavat työsuhteet ja henkilöstöpolitiikan. Henkilöstötilinpäätöksille tulisi antaa suurempi merkitys.

Henkilöstön mielipide ei kiinnosta yliopistolakiuudistuksen arvioinnissa

Hyväksyessään yliopistolain eduskunta edellytti, että opetusja kulttuuriministeriö teettää siitä arvioinnin. Ensimmäinen vaikuttavuusarviointi valmistui vuoden 2012 keväällä. Tämän vuoden aikana käynnistetään toinen arviointi. Nyt samassa hankkeessa on mukana myös ammattikorkeakoulu-uudistuksen arvio. Onko tämänkin oireellista duaalimallin kannalta?

OKM asettaa hankkeelle tukiryhmän, johon se pyysi eri tahoja nimeään jäseniä 9. tammikuuta mennessä. Näitä pyydettiin luonnollisesti yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta. Mukana ovat myös mm. SYL, SAMOK, Akava, EK ja Suomen Yrittäjät. Sen sijaan yliopistojen henkilöstöjärjestöjen mielipide ei näytä opetusministeriötä kiinnostavan.

— Tämä on jotenkin oireellista. Eihän rahoitusmallissakaan olla kiinnostuneita siitä, miten yliopistot kunnostautuvat henkilöstöpolitiikan hoitamisessa. Aivan hyvin voitaisiin palkita esimerkiksi niitä yliopistoja, joissa työsuhteet ovat edes kohtuullisen pitkiä tai joissa urapolut ja nuorten tutkijoiden asiat on järjestetty hyvin, toteaa Petri Koikkalainen.

Esimerkiksi Ruotsissa SULF:lla on paljon läheisempi suhde vastaavaan ministeriöön. OKM on joskus perustellut henkilöstöjärjestöjen poisjättämistä sillä, että yliopistojen henkilöstöjärjestöjä on niin monta. Yliopistolain edellisen arvion yhteydessä tukiryhmässä oli tämän lehden julkaisijaliittojen yhteinen edustaja. Liitot voisivat keskenään sopia yhteisedustajista myös muissa yhteyksissä, jos kerran heitä muuten tulee ”liikaa”.

teksti Kirsti Sintonen
kuva Veikko Somerpuro

• Painetussa lehdessä sivu 28