1/15

  • pääsivu
  • sisällys
  • Seppo Sainio
    puheenjohtaja, Yliopistojen opetusalan liitto YLL
     

    Pääkirjoitus

    Edessä muutosten vuosi jälleen

    Talouskurjuus ei ota talttuakseen. Mistä laman pitkittyminen johtuu? Syyksi on arveltu kehnoa tuottavuutta, korkeita yksikkökustannuksia sekä puutteellisesta markkinointi- ja tuotekehittelyosaamista. Syyllisiksi on esitetty myös ammattiyhdistyksiä ja yleissitovia sopimuksia. Pääministerikin moitiskeli Suomeen juurtunutta pohjoismaisen konsensuksen perinnettä.

    Usein unohdetaan mainita, kuinka järkyttävän vakaa ja luotettava yhteiskunta Suomi on yritystoiminnalle. Pitkälti siitä on kiittäminen julkista sektoria, erityisesti tasa-arvoa ja osaamista tuottavaa koulutusjärjestelmää. Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat kaksi kertaa peräkkäin sopineet maltillisista palkankorotuksista ja päättäneet eläkejärjestelmän uudistamisesta. Ammattijärjestöt ovat kantaneet kortta kekoon.

    Päättäjien suunnalta saamme kuitenkin kuulla, että työnteko entiseen malliin ei riitä. Viesti on epämääräinen. Monille nimittäin entiseen malliin jatkaminen merkitsisi sitä, että työt tehdään tunnollisesti, asioita hoidetaan tietoliikenteen avulla vielä illalla kotoa käsin ja työhön sitoudutaan. Välillä kuitenkin tuntuu, että akateemistenkin pitäisi potea huonoa omatuntoa riittämättömästä tuottavuudesta ja yksikkökustannuksista.

    Hyvä koulutus ja tutkimus ovat henkilöstön ja opiskelijoiden työn tulosta. Työn laatuun vaikuttaa työpanoksen ja henkilökohtaisen osaamisen lisäksi lisäarvo, joka tulee yhtäältä verkostoitumisesta, toisaalta yliopiston tuesta perustehtävän toteuttamiseen (tietokannat, palvelut, opetustoiminnan johtaminen). Lisäksi keskeinen laatuun vaikuttava tekijä on akateeminen vapaus. Hyvä opetus esimerkiksi perustuu siihen, että jokaisella opettajalla on itsenäistä päätäntävaltaa opetussuunnitelman linjakkaasta toteuttamisesta, mukaan lukien opetuksen metodit, oppimisympäristöjen käyttö, arviointi. Tästä pitää tuottavuusdiskurssin jyllätessä pitää kiinni.

    Jotain odotetaan nyt kuitenkin tehtävän. OKM teettää parhaillaan selvitystä, jossa tarkastellaan suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kehittämistarpeita suhteessa Tanskan, Sveitsin, Irlannin ja Alankomaiden korkeakoulumalleihin. Taustalla on näkemys, että suomalaisen korkeakoulutuksen, osaamisen ja tieteen tasoa on nostettava kilpailijamaita nopeammin, jotta talous kasvaa ja Suomeen syntyy uusia korkeaa osaamista vaativia työpaikkoja.

    Näkemykseen on helppoa yhtyä, mutta sillä on kääntöpuolensa. Yliopiston tehtävä nykyyhteiskunnassa on talouskasvun tuottaminen. Kasvu ei ole enää portti sivistykseen ja rikkaaseen henkiseen elämään, vaan globaalissa kilpailussa pysymisen tae.

    Tutkintoja on Bologna-prosessin jälkeen jatkuvasti uudistettu. Seuraavaksi edellytetään tieteenalojen profilointia. Samaan aikaan henkilöstöä kuormittaa monin paikoin jatkuva epävarmuus oman koulutusohjelman tulevaisuudesta. Mahdollisuus keskittyä tuloksen tekemiseen on ollut toissijaista uusien uudistusten rinnalla.

    Tampereella puolestaan kolme korkeakoulua on lähtenyt selvittämään yhteistyön syventämistä. Reformit, joiden toteuttaminen vaatii koko yliopistoyhteisön ponnistelua, on perusteltava erityisen hyvin. Tavoitteet on tehtävä ymmärrettäväksi, ja muutoksen käytännön toteuttajat henkilöstö on osattava sitouttaa muutoksen tavoitteisiin ja toteuttamiseen.

    Epävarmuuden ilmapiiri ei ole optimaalinen opetussuunnitelmatyölle ja päätösten tekemiselle laitoksilla. Vuodelle 2015 kaavailtujen uudistusten yhtenä keskeisenä näkökulmana tulisikin olla työrauhan palauttaminen ja jatkuvan epävarmuuden kitkeminen.

    Seppo Sainio
    puheenjohtaja, Yliopistojen opetusalan liitto YLL

    • Painetussa lehdessä sivu 2