1/13

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Yliopistoneuvottelujen kevät lienee rauhallinen

    Yliopistojen työmarkkinatilanne kevätkaudella 2013 tulee olemaan ilmeisesti melko rauhallinen. Yliopistojen osalta voimassaolevat sopimukset päättyvät maaliskuussa 2014. Sopimuskauden korotukset ovat sovitut ja työrauhavelvoite vallitsee. Myös valtion sopimus päättyy samana ajankohtana.

    Yleisesti pyritään pidentämään työuria ja vaikuttamaan maan hallituksen päätöksiin ja toimenpiteisiin alkuvuonna 2013. Seuraavaan kierrokseen valmistautuminen on käynnistymässä. Tilanne voi kehittyä myös niin, että jo kevään kuluessa tai vähän myöhemmin yritetään saada kasaan suurta työmarkkinaratkaisua. Tämä vaikuttaisi myös yliopistoihin ja valtioon.

    Suomessa vallitsee toissasyksyiseen raamisopimukseen perustuva työrauhavelvoite. Nykyisten sopimusten voimassaoloaika päättyy eri sektoreilla eri ajankohtina, yksityisellä suurelta osin ensi syksynä ja yliopistoissa ja valtiolla 31.3.2014.

    YPJ:ssä siirryttiin kokonaisarviointiin

    Raamisopimuksen ja viimekesäiseen sopimukseen perustuen yliopistoissa tuli vuoden vaihteessa kaikille 1,2 prosentin yleiskorotus taulukkoihin. Uudet taulukot on julkaistu muun muassa liittojen verkkosivuilla.

    Vuoden vaihteessa yliopistojen palkkausjärjestelmään YPJ:hin kuuluvan henkilökohtaisen suoriutumisen arvioinnissa siirryttiin kokonaisarviointiin. Opetus- ja tutkimushenkilöstön suoriutumisen arviointikriteereinä ovat edelleen 1) opetukselliset ansiot, 2) tutkimukselliset ansiot ja 3) yliopistoyhteisölliset ja yhteiskunnalliset ansiot. Niitä ei kuitenkaan enää erikseen pisteytetä vaan arvioidaan kokonaisuutena suhteessa työsuunnitelmaan. Muulla henkilöstöllä pääarviointikriteerit ovat

    1. ammatinhallinta,
    2. vastuullisuus työssä ja toiminta työyhteisössä sekä
    3. laatu ja tuloksellisuus.

    Kukin pääarviointikriteeri arvioidaan erikseen muun henkilöstön järjestelmässä ja tulokseksi saadaan niiden keskiarvo. Molemmissa järjestelmissä arviointiasteikko on 1—9.

    Seuraavan kerran henkilökohtaisen suoriutumisen arviointi tapahtuu yleensä kevään 2013 kuluessa. Tällä perusteella mahdollisesti tulevat korotukset maksetaan kesäkuun alusta. Esteitä ei ole siihen, että korotukset olisivat maksussa jo ennen sitä. Näinhän menetellään Itä-Suomen yliopiston professorien osalta. Viimekesäiseen sopimukseen perustuen tämän vuoden lokakuun alusta YPJ:hin tulee uusi elementti suorituskorotus, joka nostaa saajansa palkkaa noin 3 prosenttia. Tuolloin arviolta runsas 20 prosenttia yliopistolaisista tulee saamaan suorituskorotuksen.

    Mikäli edetään pelkästään yliopistojen nykyisten sopimusten pohjalta, tulee kevätkausi 2013 olemaan työmarkkinallisesti yliopistojen osalta melko rauhallinen.

    JUKO ei hyväksy palkanalennuksia

    Pöydässä on keskusjärjestöjen ja valtiovallan tasolla monia asioita. Kolme koulutuspäivää on edelleen auki odottaen ratkaisuaan. Työurien pidentäminen on esillä monessa muodossa (mm. ammattikorkeakouluihin kaavaillut lyhyet korkeakoulututkinnot kuuluvat tähän; nyt näyttää siltä, että yliopistot pystyvät välttämään nämä tutkinnot). Eläkeikäkysymystä käsitellään lähes päivittäin jossain muodossa. Seuraava työmarkkinakierros nousee esiin.

    Maan hallitus on antanut työmarkkinajärjestöille tehtävän tai mahdollisuuden laatia 13.2.2013 mennessä ohjelman, joka uudistaisi rakenteita, pidentäisi työuria ja loisi kasvua. Hallituskauden puolivälitarkastelu on helmikuun lopulla ja kehysbudjettiriihi maaliskuun puolenvälin jälkeen. Tuolloin ratkaistaan käytännössä myös yliopistoindeksin kohtalo kulumassa olevan vuoden jälkeen. Paljon on siis pelissä.

    Eri tahoilta on tullut esimerkkejä tai vaatimuksia palkkojen alentamisesta. EK on tosin viime aikoina puhunut enemmän nollaratkaisusta ja työaikojen pidentämisestä, mikä ei asiallisesti olisi kovin kaukana palkkojen alentamisesta. Järjestöpuolella palkanalennuksiin suhtaudutaan torjuvasti. Juuri äsken neuvottelujärjestö JUKO ilmoitti julkisesti, ettei se hyväksy palkanalennuksia.

    Varsinkin teknologiateollisuudesta on viestitetty, että kokonaisratkaisujen aika on ohi.

    Kaikista työmarkkinoiden epäluuloista ja epäselvyyksistä huolimatta täysin poissuljettu ei kuitenkaan ole jonkinlainen työmarkkinoiden kokonaisratkaisu vielä kevään kuluessa tai vähän myöhemmin. On esimerkiksi väläytelty, että sopimuksia voitaisiin tavalla tai toisella pidentää vaikkapa vuodella.

    Mikäli kevään kuluessa tai vähän myöhemmin kasattaisiin kokonaisratkaisua, merkitsisi se myös yliopisto- ja valtiosektorin työmarkkinaneuvottelujen tuntuvaa vilkastumista.

    16.1.2013

    Jorma Virkkala
    Professoriliiton toiminnanjohtaja
    JUKO n yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 8