Mittaamisen hurmosta

Mittaaminen ei ole tieteessä uutta, mutta listausten merkitys on noussut arvoon arvaamattomaan, todettiin Tieteen päivien paneelissa.

Tämänvuotisten Tieteen päivien Päivän painissa ja sitä seuranneessa paneelikeskustelussa pohdittiin, mihin mittaamisen hurmos vie tiedettä ja kysyttiin, mahtuuko luovuus enää tieteeseen tänä tulostavoitteiden aikakautena. Painijoina mittelivät professori Jukka Korpela Itä-Suomen yliopistosta ja johtaja Eero Vuorio Biokeskus Suomesta.

Puheenjohtajana toiminut professori Arto Mustajoki alusti keskustelua kertomalla yleisölle, miksi juuri nämä teemat oli valittu Tieteen päiville. Yliopistoissa kysytään tänä päivänä miten työn jatkuva mittaaminen mahdollisesti ohjaa tutkimustyötä. Rahanjako ylipistoille on vaatinut jatkuvasti uusien mittarien ottamista käyttöön. Onko se riski akateemisen tutkimuksen vapaudelle? Ovatko tutkijat mittareiden vankeja?

Mittaaminenhan ei sinänsä ole tieteessä mitään uutta, kaikilla tieteenaloilla matematiikasta humanistisiin tieteisiin on tieteenalan sisällä käytetty mittaamista aina. Tutkijoiden välinen vertaisarviointi eli peer review on mitannut tutkimuksen tasoa ja professorien valinta on kulkenut tiukan seulan läpi.

Uudenlaista mittaamista edustavat kuitenkin listat julkaisujen ja sitaatioiden määristä, joita voidaan tuottaa tietokoneelta nappia painamalla. Niiden perusteella muodostetaan esimerkiksi yliopistojen ja tutkijoiden välisiä ranking-listoja huomiomatta tieteenalojen välisiä eroja julkaisufoorumeissa ja julkaisujen lukumäärissä. Tällaiseen mittaamiseen yliopistoissa suhtaudutaan epäillen.

Professori Korpelan mukaan tämä valuvikainen mittausjärjestelmä saattaa ohjata tutkijat tekemään tutkimusta, joka ei ole kyseisen tieteenalan kannalta järkevää. Mittaamista sinänsä ei kumpikaan painijoista kieltäisi, nykyiset mittarit vain eivät ole yhteismitallisia.

Historian tutkija Korpela kertoi alansa arvostetuimmasta lehdestä, jota julkaistaan viisi numeroa vuodessa ja vain kaksi tutkimusta per numero. Lehteen hyväksytyn jutun julkaisua voi siten joutua odottamaan viisi vuotta. Lisäksi monet historian alan tutkimukset julkaistaan kirjoina, joiden tuottamiseen luonnollisesti kuluu runsaasti aikaa.

Professori Vuorion edustamassa lääketieteessä taas jo yhdestä havainnosta voidaan kirjoittaa julkaisu, jolloin artikkelien lukumäärä helposti kasvaa suureksi. Vuorio kertoi arvioimastaan lääketieteen tutkijasta, jolta löytyi julkaisu vuoden jokaiselta viikolta. Kuitenkin myös lääketieteen sisältä löytyy suuria eroja.

— Sisäkorvatutkijan julkaisujen impact factor ei koskaan nouse yhtä korkeaksi kuin syöpätutkijan.

Päivän painia seurasi paneelikeskustelu, jossa panelistit käsittelivät tutkimuksen mittaamista monesta eri näkökulmasta.

Erilaisista mittareista kertoi esimerkin tietojenkäsittelytieteen professori Esko Ukkonen. Hänen alallaan tutkimukset julkaistaan usein kokousraportteina eli myös tutkimuksen laadunarviointi tapahtuu ei-tyypillisillä mittareilla. Nykyään tällaiset julkaisut arvioinnissa jo hyväksytään, mutta "20 vuotta siihen meni", kertoi Ukkonen ja nauratti yleisöä.

Professori Marja Makarow kertoi esimerkin viimeaikaisesta eurooppalaisesta arviointiprosessista. Hän on toiminut puheenjohtajana EU:n European Research Counsil -neuvoston arviointipaneelissa, jonka tavoitteena on löytää eurooppalaisia nuoria tutkijalahjakkuuksia. Parhaiksi arvioidut hakijat saavat viiden vuoden kattavan EU-rahoituksen työlleen.

Arvioinnin ensimmäisellä kierroksella käytetään mittarina vertaisarviota ja hakijoiden CV:tä. Toisella kierroksella nämä mittarit kuitenkin unohdetaan, ja arvio ja lopullinen valinta perustuvat täysin hakijoiden tutkimussuunnitelmaan ja haastatteluun.

— Mittari on tarpeellinen renki, mutta surkea isäntä. Haastattelukierros on hyvin subjektiivista valintaa, mutta arviointipaneelin täytyykin siksi olla huippuluokkaa, kertoi Makarow.

Tutkimusprofessori Kiti Müller oli huolestunut lisääntyneen mittaamisen vaikutuksista tutkimustyön laatuun.

— Jääkö aivoissa enää tilaa luovuudelle? Uusien ideoiden ja ajatusten syntyminen vaatii aivoille aikaa ja rauhaa. Nyt ollaan menossa yltiöpäiseen raportointihurmokseen. Se on tutkijoiden luovan energian ja tieteellisen osaamisen väärinkäyttöä! harmitteli Müller.

Luovuus ja mittaaminen huolettivat myös Marja Makarowia.

— Luovuus edellyttää itsenäisyyttä, mutta nykyään suositaan suuria tutkimuskonsortioita, joissa yksilöllinen tutkija saattaa unohtua. Suurten yksiköiden on myös helpompi täyttää mittareiden vaatimukset ja kävellä rahanjaossa yksittäisten tutkijoiden yli.

Paneelissa käydyn vilkkaan ja mielenkiintoisen keskustelun veti lopuksi yhteen puheenjohtaja Mustajoki.

— Tutkijat perinteisesti ovat toivoneet rahoittajilta enemmän luottamusta työhönsä. Älkää mitatko koko ajan. Me kyllä teemme fiksuja juttuja.

Suomalaiset poliitikot eivät vain ole aivan valmiita tällaiseen.

Katri Pajusola

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 6