1/12

  • pääsivu
  • sisällys
  • Tuula Hirvonen
    puheenjohtaja
    Yliopistojen opetusalan liitto YLL
     

    Rahoitusmalli ei saa eriyttää koulutusta ja tutkimusta

    Opetus- ja kulttuuriministeriön työ yliopistojen uudesta rahoitusmallista on ollut lausunnolla ja mallin hiominen loppuun on alkamassa. Toinen kevätlukukauden ajankohtainen asia on henkilöstöjärjestöjen ja työnantajan yhteisesti toteuttama koulutus yhteistoiminnasta yliopistoissa.

    Kokonaisuudessaan esitetty rahoitusmalli on selkeämpi ja läpinäkyvämpi kuin nyt käytössä oleva malli. Koulutuksen osuus säilytetään ennallaan. Koulutus ja opetus on yliopiston yksi päätehtävä ja sitä voidaan tukea mallilla. Opettajankoulutukseen tarvitaan vähintään esitetyn suuruinen rahoitustekijä erillisistä opinnoista ja avoimen yliopiston suorituksista.

    Malli sisältää kuitenkin joitakin heikkouksia erityisesti monialaisten yliopistojen kannalta. Tärkein korjattava seikka on, että koulutuksen laadullisia kriteerejä ei vieläkään ole otettu malliin mukaan. Opetuksen laadun paras mittari olisi opiskelija—opettaja–suhdeluku ja opetushenkilökunnan kannalta kuulostaa verukkeelta se, että luotettavat kansalliset mittarit puuttuvat. Mittareita olisi ollut aikaa kehittää ja niitä tulisi ryhtyä kehittämään nyt. Samoin pedagoginen osaaminen tulee ottaa huomioon kriteereissä.

    55 opintopistettä vuodessa suorittaneiden määrä mittaa opintojen etenemistä, mikä saattaa myös olla laadun mittari. Jotta kaikilla aloilla ja kaikessa koulutuksessa päästään siihen, että 55 opintopisteen suorittaminen vuodessa on mahdollista laadukkaasti, tarvitaan kuitenkin panostusta opetukseen ja ohjaukseen. 55 opintopisteen ohjaavaa vaikutusta tutkintojen laatuun tulee seurata ja tulee harkita tämän mittarin painoarvon pienentämistä mallissa.

    Mallissa julkaisujen määrän painoarvo kasvaa merkittävästi nykytilanteesta. Julkaisufoorumiluokitus herättää huolen siitä, miten alakohtaiset erot otetaan huomioon ja miten tarkkaan luokittelu yleensä voidaan tehdä.

    Kaikilla aloilla tulee olla myös ylimmän tason foorumeita ja eri alojen kuten taidealojen ja opetusintensiivisen opettajankoulutuksen erityispiirteet tulee ottaa huomioon. On todennäköistä, että paljon opettavilla ei ole aikaa julkaista parhaissa julkaisuissa, ts. opettajat tekevät opetuksen ja näin raivaavat tilaa tutkijoille julkaista. Koulutus ja tutkimus eivät kuitenkaan saa eriytyä toisistaan, vaan niiden täytyy tukea toisiaan.

    Mallin kriteereitä täytyy kehittää ja tähän työhön tulee ottaa mukaan kaikki osapuolet, siis myös koulutuksen toteuttajat. Mittarien toteutumista ja ohjaavaa vaikutusta tulee myös seurata. Opiskelijapalautteen käyttö vuodesta 2015 alkaen on esimerkki siitä, että kriteeristö on määriteltävä tarkkaan: tulee määritellä missä opintojen vaiheessa palaute kerätään ja mihin muihin tarkoituksiin palautetta mahdollisesti käytettäisiin. Henkilöstöjärjestöjen tulee voida olla mukana kehittämässä palautteen keruuta ja käyttöä.

    Alkavan kevätlukukauden aikana henkilöstöjärjestöt yhdessä työnantajan kanssa tarjoavat kattavan koulutuksen yhteistoiminnasta. Jotta saadaan rakennettua luottamusta osapuolten välille, yhteistoiminnan merkityksen ymmärtäminen ja pelisääntöjen selkiyttäminen kaikilla tasoilla yliopistojen arjessa on ensiarvoisen tärkeää.

    Tuula Hirvonen
    puheenjohtaja
    Yliopistojen opetusalan liitto YLL

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 2