1/11

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Kirja-arviot

    Nobel-palkitut kiittävät intuitiota

    Tony Dunderfelt: Intuitio
    — Sisäinen viisaus. Kirjapaja,
    Helsinki. Paratiisipokkarit-sarja.

    Psykologi, työyhteisöjen ja esimiesten valmentaja Tony Dunderfelt selvittää kirjassaan intuition olemusta ja kertoo myös keinoista, kuinka intuitiota voi vahvistaa ja kehittää. Dunderfelt määrittää intuition sisäiseksi havaitsemiseksi. Tähän viittaa myös sanan pohjalla oleva latinankielinen ilmaus intueor, joka tarkoittaa sisäistä katsomista.

    ”Intuitio on inhimillinen kyky havainnoida kokonaisuuksia ja hahmoja suoraan, välittömästi. Tiedemies käyttää intuitiotaan, kun hän pohtii, mikä on se kokonaisuus, joka antaisi merkityksen yksittäisille tutkimustuloksille. Kokonaisuus ilmenee hänelle intuitiivisena ideana”, Dunderfelt pohtii.

    Lääketieteen Nobel-palkinnon saaja Michael Brown on kuvannut työryhmänsä tutkimusta näin:” Tunsimme ajoittain, että näkymätön käsi ohjasi meitä. Etenimme vaihe vaiheelta eteenpäin ja jotenkin tiesimme, mikä oli paras tapa edetä, enkä tosiaan pysty tietämään, miten me tämän tiesimme.”

    Erään selvityksen mukaan 72 nobelistia 83:sta tieteen Nobelin saajasta kertoi intuition olleen tärkeä tekijä menestyksessään. Dunderfeltin mukaan intuitio on luonnollinen osa psyykkistä toimintaamme ja persoonallisuuttamme. Eräs pahimpia esteitä intuition toiminnalle on kiire.

    Siksi Dunderfelt ohjaakin luomaan pohjan intuitiolle toiminnalle sillä, että harjoittaa kykyään olla läsnä nyt —hetkessä. Intuitio ilmenee aina tässä ja nyt, joten läsnäolon harjoittaminen luo herkkyyttä huomata nopeasti ohikiitäviä intuitioita.

    Toinen hyvä perusharjoitus on viiden aistin avoimena pitäminen, sillä intuitio on ennen kaikkea havaitsemista.

    ”Kävellessäsi luonnossa kuuntele, kosketa ja haistele ympäristöäsi tavallisen katsomisen lisäksi. Tee teatterissa havaintoja lavasteista, esiintyjistä ja ohjauksesta. Voit harjoitella avointa havainnointia myös niin, että otat esityksen vastaan sellaisenaan, ilman jatkuvaa sisäistä tuomitsevaa kriittisyyttä.”

    Tärkeätä on myös vahvistaa kehotietoisuuttaan, esimerkiksi kuntoilun ja liikkumisen avulla. Ei pidä liikaa liidellä omissa korkealentoisissa ajatuksissaan, jottei menetä otettaan keholliseen intuitioon.

    Neljäs peruspilari on rentoutumisen taidon harjoittaminen. Vaikka asioita tapahtuu eri tavalla kuin toivoisit niiden tapahtuvan, tunne, kuinka jatkat hengittämistä, kehosi on lämmin ja mielesi pysyy rauhallisena.

    ”Intuitio ilmenee sekä kirkkaana tietämisenä pään alueella (oivallus, välähdys, palaset loksahtavat paikoilleen) että hieman epämääräisempänä tunteena, joka yleensä koetaan keskikehossa (fiilis, vaisto, varoitus)”, Dunderfelt kuvailee.

    Toiveet, pelot ja harhaluulot voivat tuottaa vääriä intuitioita. On kuitenkin mahdollista oppia erottamaan intuitio toiveista, luuloista ja peloista. Intuition tutkimus kertoo, että ilmiö on usein hyvinkin järkevä ja luotettava.

    Kaiken kaikkiaan on kyse asiasta, jota emme ymmärrä vielä kokonaisuudessaan, onhan psykologia nuori tiede. Tarvitaan siis avoimuutta ja rohkeutta lähestyä aihepiiriä, sekä uusia käsitteitä, jotka ehkä mahdollisesti tulevat laajentamaan ja syventämään maailmankuvaamme.

    Tuula-Maria Ahonen
    vapaa toimittaja ja kriitikko


    Ylioppilaiden oma talo

    Jan Eerola ( toim.): Uusi ylioppilastalo. 100 vuotta Helsingin sydämessä. Gaudeamus 2010. 308 s.

    Uusi ylioppilastalo on jäänyt Vanhan ylioppilastalon varjoon. Liittyyhän Vanha moneen merkittävään kansalliseen tapahtumaan. Vanhan ylioppilastalon kansakunta lahjoitti juhlallisesti toivoilleen ja Vanhan valtauksesta on tullut suoranainen 60-luvun radikalismin symboli.

    Mutta myös Uudella ylioppilastalolla on ansioita, jotka kohottavat sen Vanhan rinnalle. Uuden ylioppilastalon perustivat ylioppilaat itse ja omatoimisesti ja siitä tuli ylioppilasnuorison toinen koti. Tämän takia on paikallaan julkaista sata vuotta täyttävän Uuden ylioppilastalon kunniaksi upeilla kuvilla ja piirustuksilla varustettu monipuolinen teos.

    Uusi ylioppilastalo -kirjassa tarkastellaan Uutta ylioppilastaloa niin osakuntien yhteisönä ja vapaa-ajan vieton paikkana kuin liikeyrityksenä, joka vuokrasi tilojaan kaupoille ja yrityksille. Myös talon arkkitehtuuri kartoitetaan yksityiskohtaisesti patsaita ja muita koristeita myöten, eikä henkilökuntaakaan unohdeta.

    Mutta miksi Uusi ylioppilastalo ylipäänsä rakennettiin? Taustalla on pääkaupungin ja yliopiston siirtyminen Helsinkiin ja valtionhallinnon kasvanut virkamiestarve, minkä seurauksena myös opiskelijoiden määrä kasvoi rajusti. Uusi ylioppilastalo tarjosi kodin muualta Suomesta Helsinkiin opiskelemaan tulleille valkolakeille.

    Niin kuin kaikki uusi, myös ylioppilastalon rakennushanke — etenkin kun sitä olivat pystyttämässä nuoret itse — kohtasi vastustusta ja arvostelua. Koska köyhät opiskelijat joutuivat ottamaan lainaa hanketta varten, kyynikot epäilivät pystyvätkö lainaajat maksamaan velkaansa takaisin. Tietysti pelättiin, että nuoret villiintyvät ja juhlivat yöt päivät ja unohtavat opiskelun kokonaan.

    Kuitenkin hanke saatiin käyntiin, ja vaikka talossa juhlittiin, juotiin ja tanssittiin, myös opiskelut ja muut velvollisuudet hoidettiin kunnialla. Taloudellista tilannetta kohensi kirjava joukko vuokralaisia, autoliikkeistä ja vaatekaupasta ravintoloihin ja elokuvateattereihin asti.

    Mutta tehtiin talossa paljon muutakin kuin bisnestä. Koska talo sijaitsee Helsingin sydämessä, se on ollut todistamassa monia yhteiskunnallisia muutoksia ja murroksia. 1917 Suomen irtautumista Venäjästä ajavat kokoontuivat Uudessa ylioppilastalossa. Sisällissodan aikaan punakaartilaiset pitivät vähän aikaa taloa hallussaan. Kieltolain aikana pirtu virtasi iloisesti huvittelunhaluisen ylioppilasnuorison kurkusta alas Dallape-orkesterin säestyksellä. Lain päättymisen jälkeenkin iloinen ja huoleton ylioppilaselämä on ollut monien moralistien suuri huolenaihe.

    Kuria ja järjestystä vaalivalla 30-luvulla suomenkielistä ylioppilasmaailmaa hallinnut Akateeminen Karjala-Seura julisti Suur-Suomi-aatettaan Uudella Ylioppilastalolla, ja myös (harjoitus-)pistoolit paukkuivat sen tiloissa. Talvisodan pommituksista ylioppilastalo selvisi vaurioitta, vaikka Kolmen sepän patsas osumia saikin. Jatkosodan aikana talo oli Saksan armeijan Wehrmachtin käytössä ja alakerran Bio-Bio-teatteri näytti paljon saksalaisia elokuvia.

    60-luvun radikalismin aikoina Uusi ylioppilastalo jäi Vanhan varjoon, mutta huvielämässä se oli ajan hermolla, kun disko ja rock syrjäyttivät perinteiset paritanssit ja prässihousut ja hameet vaihtuivat farkkuihin. 70-luvulla Perunatorilla nähtiin monia mielenosoituksia. Esimerkiksi Koijärvi-liike kohotti kylttinsä ja banderollinsa Bio-Bion edustalla. Ylioppilastalon A-rapusta tuli 80-luvulla vaihtoehtokulttuurien — vihreistä punkkareihin — näyttämö ja majapaikka.

    Entä nyt? Uusi ylioppilastalo on edelleen yliopistotoiminnan keskeisimpiä paikkoja, vaikka sen merkitys on vähentynyt. Osaksi syynä on se, että uudet kampukset ovat verottaneet ylioppilastalon kävijäkuntaa. Myös Internet on siirtänyt sosiaalista toimintaa virtuaalimaailmaan. Kirjan tekijät kuitenkin uskovat, että vaikka uudet rakennukset ja keskukset kilpailevat elintilasta, Uuden ylioppilastalon paikka valtionhallinnon, rahoituslaitosten verkoston ja maan suurimman yliopiston keskellä turvaa sen aseman pitkäksi aikaa.

    Sen asemaa vahvistaa myös Uusi ylioppilastalo -teos. Se tarjoaa värikkäiden ja jännittävienkin tarinoiden lisäksi ainutlaatuista kuvamateriaalia, joka loihtii niin Uuden ja Vanhan ylioppilastalon kuin ympäröiväwwn Helsingin keskustan 100 vuoden aikana kokemat muodonmuutokset kiehtovalla ja mieleenpainuvalla tavalla esiin lukijan ihasteltavaksi. Uusi ylioppilastalo on mitä mainioin lahja uusille kevään ylioppilaille.

    Pekka Wahlstedt

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 43