1/11

  • pääsivu
  • sisällys
  • Tapani Kaakkuriniemi
    Liitot eivät voi kiillottaa ja vahata yliopistojen julkikuvaa. Meidän tulee antaa realistinen kuva tilanteesta, Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi linjaa.
     

    Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi:

    Kutsumus ei elätä

    Kokonaistyöaikaa tekevät ihmiset painavat yliopistoissa 1600 tunnin sijasta 2200—2300 tuntia vuodessa.

    — Kutsumus on hyvä, mutta se ei elätä. Kutsumus ei saa olla peruste sille, että työnantaja voi systemaattisesti pitää yllä työlainsäädäntöä rikkovia käytäntöjä, Tieteentekijöiden liiton uusi puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi painottaa.

    Henkilöstöltä huonon arvosanan saanutta yliopistouudistusta ei voida peruuttaa. Kaakkuriniemen mukaan tilanne vaatii ehdottomasti järkevöittämistä ja painopisteen siirtoa yliopistoväen työoloihin.

    — Yliopistouudistus on ajassa elävä ilmiö eikä sitä voida vetää takaisin. Mutta tilanteen järkevöittäminen on välttämätöntä.

    Tieteentekijöiden liiton ja Professoriliiton teettämä yliopistouudistuskysely antoi huolestuttavia viestejä työilmapiiristä. Hieman yli 70 prosenttia vastanneista katsoi, ettei työilmapiiri ole yliopistouudistuksen myötä parantunut. Yhtä moni oli täysin tai melko eri mieltä väitteestä ”työtyytyväisyyteni on yliopistouudistuksen myötä parantunut”.

    — Huomio tulee nyt pikaisesti siirtää työoloihin. Kiireellisimmin pitää puuttua niihin epäkohtiin, joissa on menty eniten metsään. Tietojärjestelmät tulee korjata toimiviksi ja nippeliasioita pitää vähentää. Ei ole esimerkiksi mitään järkeä siinä, että kirjastoissa kirjataan työaikoja 15 minuutin tarkkuudella.

    — Huippuyliopistoksi ei nousta tällaisilla näpertelysysteemeillä. Kaakkuriniemi puuskahtaa.

    Realistinen kuva yliopistojen arjesta

    Yliopistouudistuskyselyn saama runsas julkisuus on pantu merkille myös päättäjien taholla. Liittoihin on kiirinyt mm. yliopistotyönantajalta jonkin verran palautetta siitä, että annamme yliopistoista liian negatiivisen kuvan. Jotkut ovat kyselleet, emmekö ole huolissamme yliopistojen imagosta ja houkuttelevuudesta työpaikkana?

    — Emme voi kiillottaa tai vahata julkikuvaa. Sille emme voi mitään, että henkilöstön mielestä monet asiat ovat kehittyneet huonompaan suuntaan: työmäärä on kasvanut ja kiire painaa päälle entistä enemmän.

    Tapani Kaakkuriniemen mielestä henkilöstöjärjestöjen tulee antaa tilanteesta realistinen kuva.

    — Mieluummin olemme realisteja kuin naturalisteja. Pelotella emme halua. Ellemme tuo epäkohtia esille ja puutu niihin, mitään liikahduksia parempaan ei tapahtuisi.

    — Myös yliopistotyönantajan tulisi olla huolissaan yliopistojen ammatillisesta mielikuvasta. Sillä on vaikutuksia julkikuvaan enemmänkin kuin jollain brändinrakentamisella.

    Ainakin Tieteentekijöiden liitto aikoo lähivuosina satsata siihen, että yliopistoista tulisi entistä parempia työpaikkoja. Syysliittokokous hyväksyi liiton strategian vuosille 2011—2015. Strategia on otsikoitu: Tiedeyhteisöstä on tehtävä hyvä työyhteisö (ks. juttu).

    Harmaaseen ylityöhön tulee puuttua

    Yliopisto on tuhansien ihmisten työpaikka, mutta kaikkia ns. tavallisen työyhteisön tunnusmerkkejä ei se täytä. Lukuisista epäkohdista huolimatta kutsumus ja palo tieteen tekemiseen vetävät ihmisiä akateemiselle uralle ja pitävät siellä.

    — Kutsumus on hyvä, mutta se ei elätä. Kutsumus ei saa olla perusteena esimerkiksi sille, että työnantaja voi jatkuvasti pitää yllä käytäntöjä, joilla rikotaan työlainsäädäntöä.

    Kaakkuriniemi viittaa kokonaistyöajan ylityksiin. 1600 tunnin sijasta opetus- ja tutkimushenkilöstö painaa 2200—2300 tuntia vuodessa. Toimistotyöajassa olevissakin on huomattava osa sellaisia, joiden työ ei ole perinteistä kahdeksasta neljään toimistotyötä.

    — Ellei tähän harmaan ylityön ja liian työn teettämiseen kukaan puutu, sillä ei pian ole äärtä eikä laitaa.

    Muihin työpaikkoihin verrattuna yliopistot pitävät edelleen kärkisijaa määräaikaisten määrässä. Yliopistouudistusta markkinoitiin henkilöstölle sillä, että pätkätyöt häviäisivät melkein yhdessä yössä, kun siirrytään virkasuhteista työsuhteisiin. Perusteettomiin määräaikaisuuksiin puuttuminen on keskeisellä sijalla liiton uudessakin strategissa.

    — Viime vuonna tuli ilmi useita ketjutustapauksia, joissa samalla ihmisellä oli teetetty samaa työtä 2—3 kuukauden pätkissä. Yliopistoihin ikävästi pesiytyneellä McDonald’s-tyylillä työnantaja ei voi puhua henkilöstön sitouttamisesta.

    Tieteentekijöiden liiton puheenjohtajuuden lisäksi Kaakkuriniemi valittiin loppusyksystä Helsingin yliopiston pääluottamusmieheksi. Maan suurimmassa yliopistossa toimii kaksi jukolaista pääluottamusmiestä.

    Pääluottamusmiehen tehtävä takaa puheenjohtajalle hyvän tuntuman yliopistoväen arkeen. Eri yliopistojen pääluottamusmiehillä on myös toimiva verkosto, jota kautta saa tietoja muidenkin yliopistojen tilanteista.

    Varainkerjuu ja pehmeät tieteet

    Uusi julkisjohtaminen, new public management, yksityistäminen, uusliberalismi, tehostaminen, hyötyajattelu. Yliopistouudistus, varainkeruu, toimipaikkojen karsiminen ovat Kaakkuriniemen mukaan näiden ilmentymiä. Rahojen kerjuun vaikutuksista toiminnan sisältöön ei ole saatu vielä kuin esimakua.

    — Onko esimerkiksi varainkeruu syy vai seuraus humanististen tieteiden asemaan? Jos autokauppias sanoo, että filosofian voisi lakkauttaa, asia sopii yhteen varainkeruun kanssa.

    Kumman nopeasti ja samaan aikaan varainhankintakampanjoiden kanssa on eri yliopistoista kiirinyt tietoja humanististen tieteiden ahdingosta. Itä- Suomen yliopiston Joensuun kampukselta lakkautettiin filosofia. Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan väki aloitti marraskuun lopussa adressin keruun. Ennen joulua Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen ja estetiikan oppiaineet ilmoittivat, että lukuisia tälle vuodelle suunniteltuja kursseja perutaan, koska tuntiopetuksen järjestämiseen ei ole rahaa.

    — Adressien kerääminen ja poliitikkojen tapaamiset voivat olla ihan hyviä keinoja. Mutta jos yhden yliopiston ihmiset lähtevät sille tielle, poliitikot voivat olla vähän ihmeissään. Pitäisi löytää kohtalotovereita ja liittolaisia muista yliopistoista, niin vaikuttaminen olisi vahvempaa.

    Niin sanottujen pehmeiden tieteenalojen kannalta huolestuttavia viestejä sisältyy ennen joulua vähin äänin julkistettuun tutkimus- ja innovaationeuvoston linjauspaperiin vuosille 2011–2015. Siinä ennakoidaan yliopistojen rahoitusmallin uusimista siten, että voimavaroja kohdennetaan yhä enemmän tutkimuksen hyödynnettävyyteen.

    Rahoitustilanne tulee pikaisesti selvittää

    Syyskauden alussa rehtorit toitottivat lukuvuoden avajaispuheissa, että yliopistojen rahoitustilanne on paremmalla tolalla kuin vuosiin, Samaa suitsutusta kuulee hallituspuolueiden poliitikoilta. Laitosten rahapula on kuitenkin todellisuutta. Mikä mättää? Vetääkö joku välistä?

    — Tiedekunnissa ei tiedetä, paljonko rahaa on jäljellä ja paljonko on käytetty. Koneiston eri tasoilla olevat ihmiset antavat erilaisia tietoja. Minne rahat katoavat keskushallinnon ja yksiköiden välillä? Toimiiko taloushallinnon seuranta ollenkaan?

    Tilanne herättää hieman epäilyjä siitä, olivatko yliopistot oikeasti valmiita ottamaan vastaan suuremman taloudellisen autonomian. Tai iso muutos ja vastuu tulivat niille liian nopeasti. Työehtosopimuksessa sovittuja palkankorotuksiakaan ei ole pystytty syksyllä maksamaan koko henkilöstölle sopimustekstissä sovittuna määräaikana.

    Kaakkuriniemi esittää, että yliopistotyönantajan tulisi teettää rahoitustilanteesta selvitys. Tällainen epävarmuus ei voi jatkua.

    Puheenjohtajat liikkuvat raiteilla

    Jyväskylästä tuli tämän vuoden alusta yliopistojen henkilöstöjärjestöjen johdon keskittymä. Professoriliiton uusi puheenjohtaja Maarit Valo toimii professorina Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksessa (ks. juttu) ja Yliopistojen opetusalan liiton YLL:n puheenjohtaja Tuula Hirvonen on saman yliopiston kielten laitoksella englannin kielen lehtorina.

    Tapani Kaakkuriniemi työskenteli Jyväskylän yliopistossa neljännesvuosisadan opetustehtävissä ja amanuenssina. Vuodesta 1998 hän on ollut töissä Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa, mutta on viikonloppujyväskyläläinen ja maksaa sinne edelleen kunnallisveronsa.

    — Jyväskylän ja Helsingin välistä junamatkaa tulee seilatuksi. Jyväskylän rautakaupat ovat tulleet tutuiksi, mutta jos joku kysyy, mihin kulttuuririentoihin siellä kannatta mennä, en osaisi enää neuvoa, Kaakkuriniemi naurahtaa.

    teksti Kirsti Sintonen
    kuva Veikko Somerpuro

    Tapani Kaakkuriniemi

    • syntynyt 1953 Kuivaniemellä
    • yhteiskuntatieteiden maisteri, 1985, Jyväskylän yliopisto
    • amanuenssina ja erilaisissa opetustehtävissä Jyväskylän yliopistossa n. 25 vuotta
    • vuodesta 1998 koulutuspäällikkönä Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa
    • johtaa 12 yliopiston ylläpitämää verkostomaista monitieteistä Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen maisterikoulua
    • Tieteentekijöiden liiton suurimman jäsenyhdistyksen Helsingin yliopiston tieteentekijöiden puheenjohtaja 2010
    • Tieteentekijöiden liiton hallituksen jäsen 2008- 2010
    • JUKOn pääluottamusmies Helsingin yliopistossa 2011-, varapääluottamusmiehenä 2007-2010 harrastuksia: moninaiset luottamustehtävät, raivaus- ja moottorisahan heiluttelu perityillä pienillä metsäpalstoillailuttelu perityillä pienillä metsäpalstoilla
    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 20