Suomen viitatuimpiin tutkijoihin kuuluva professori Markku Kulmala muistuttaa:
Tieteen tason ylläpitäminen edellyttää kovaa työtä
Suomen tieteen tasoa on viimeisen kymmenen
vuoden aikana totuttu pitämään
erittäin korkeana. Menneen vuoden lopussa
julkistetussa Suomen tieteen tila ja taso
2009 -raportissa esitetyt arviot ovatkin herättäneet
hämmennystä, sillä raportin mukaan
tutkimuksen tasossa on havaittavissa
selvä notkahdus, joka ilmenee tutkimusjärjestelmän
poikkeuksellisen vähäisenä kansainvälistymisenä
sekä tieteen laadun ja
vaikuttavuuden kasvun pysähtymisenä.
Professori Markku Kulmalan arvion mukaan
tämä on vain osatotuus. Suomen tiedemaailmassa
moni asia on kohdallaan: varsinkin tutkimuksen
laatu on yhä kaiken kaikkiaan melko korkea. Toisaalta
rahoituksessa on ongelmia, jotka saattavat
heijastua varsinaiseen tutkimustyöhön.
— Tieteen ja innovaatioteknologian osuus
koko bruttokansantuotteesta ei ole riittävä, mielestäni
myös Suomen Akatemian määrärahat ovat
liian vähäiset. Tutkimusryhmillä kuluu paljon aikaa
rahan haalimiseen, mutta tässäkin asiassa on
kaksi puolta. Toisaalta rahoituksen määräaikaisuus
kannustaa seuraamaan tiiviisti, mitä yhteiskunnassa
ja maailmalla tapahtuu. Liian paljon aikaa
nielevä rahoituksen järjestäminen sen sijaan
kuluttaa voimavaroja, jotka ovat pois tutkimustyöstä.
Tärkeää olisi panostaa myös perustutkimukseen,
Suomessa painotus on nimittäin siirtynyt
yhä enemmän soveltavan puoleen, Kulmala
pohtii.
Mikäli tieteen tasoa tarkastellaan suomalaistutkimusten
viittausten ja julkaisumäärien perusteella,
on tason laskeminen osittain harha.
— Vaikka määrät ja taso pysyisivät samana,
osuutemme pienenee suhteessa, koska esimerkiksi
Kiinan ja Intian kaltaisten suurten maiden osuus
tutkimusjulkaisussa lisääntyy. Kyse on siis osittain
laskennallisesta seikasta, Kulmala huomauttaa.
Pitkäjänteistä tutkimustyötä
Helsingin yliopiston fysiikan professorina toimiva
Kulmala on kansainvälisesti tunnettu ilmakehätieteen
tutkija ja edustaa oman alansa huippua.
Tiedemaailman viittauksia seuraava Thomson ISI
on listannut Kulmalan geotieteiden maailmanlistan
yhdeksänneksi viitatuimmaksi tutkijaksi. Tällä
hetkellä Kulmala on myös ISI:n eri listojen
kymmenen joukossa ainoa suomalainen ja kautta
aikojen ensimmäinen geotieteiden maailmanlistalla.
Hän on julkaissut artikkeleita ilmakehän aerosolihiukkasista,
pilvistä ja ilmakehän ja biosfäärin
vuorovaikutuksista. Sitaatiomäärä on syntynyt
234 tutkimuksesta, joihin on viitattu kaikkiaan
noin 5200 kertaa.
Menestyksensä pohjana Kulmala arvioi olevan
pitkäjänteisen työn merkittävän aiheen parissa.
Lisäksi käynnissä on monta tutkimusta samanaikaisesti.
— Tutkimustemme yhtenä perustana ovat ainutlaatuiset, pitkät mittaussarjat. Teemme samanaikaisesti
sekä molekyylitason että globaaleja tutkimuksia,
kehitämme ja rakennamme uusia mittalaitteita,
lisäksi meillä on Euroopan suurin ilmakehän
aerosoleja tutkiva ryhmä. Tästä syystä
ryhmäämme pyrkii jatkuvasti uusia tutkijoita ja
pystymme valitsemaan heistä parhaimmistoa,
Kulmala selittää.
— Omalla alallani rahoitustilanne on kohtuullisen
hyvä, mutta sen pitäisi olla pitkäjänteisempää.
Tieteen korkea taso vaatii kovaa työtä ja sen
saavuttamiseksi täytyisi olla mahdollisuus tehdä
perustutkimusta ja soveltavaa työtä ilman rajoituksia.
Omassa tutkimusryhmässäni yli 80 prosenttia
rahoituksesta on ulkopuolista. Ihannetapauksessa
yhden päätöksen pituus olisi 6 vuotta.
Edelleen olisi ihanteellista, jos rahoitus ei olisi
kertaluonteista, vaan sitä olisi mahdollista jatkaa
tietyin kriteerein.
Aerosolifysiikan ala laajenee jatkuvasti ja mukaan
tulevat uudet teknologiat, joten tutkimukseen
halutaan panostaa vastedeskin. Suomi on
vahvoilla alan tutkimuksessa, tuloksellisuus on
johtanut positiivisen kierteeseen ja kohtuulliseen
panostukseen. Sitaatti-indekseillä mitattuna ala
on siis yhä nousussa.
Ajankohtaisen aiheen parissa
Ilmastonmuutos on monisyinen kysymys, jonka
tärkeys on vasta nyt todella tajuttu myös tutkijapiirien
ulkopuolella. Ilmasto muuttuu, mutta
toistaiseksi on epäselvää, millainen muutos tulee
olemaan. Kulmalan tavoitteena on selvittää, millä
mekanismeilla ja miten paljon uusia nanohiukkasia
syntyy ilmakehään ja miten ne kasvavat. Ilmassa
leijuvat pienhiukkaset ovat merkittävin
epävarmuustekijä arvioitaessa ilmastonmuutosta.
— Vaikeasti hahmotettavaa ilmiötä ei kyetä
ymmärtämään ilman tietoa hiukkasista. Koska ilmiötä
on vaikea ennakoida, tarvitsemme lisää pitkiä
mittaussarjoja. Tutkimuksen perustana ovat
Hyytiälän metsäaseman SMEAR II -asemalla tehtävät
jatkuvat ja monipuoliset mittaukset. Mittausdatan
aikaansaaminen ja mallien kehittymisen
ansiosta ilmastonmuutos on helpommin hahmotettavissa.
— Olisi toivottavaa, että saataisiin jokin poliittinen
päätös päästöjen vähentämiseksi, mutta ainakaan
nyt sen toteutuminen ei vaikuta mahdolliselta. Suunnitelmia on helppo tehdä, mutta käytännön
toimiin on vaikea ryhtyä, Kulmala huokaa.
Kulmala toimii nyt ainakin vuoden verran
Ruotsissa, jossa hän vierailee sekä Tukholman että
Lundin yliopistossa kuningas Kaarle XVI Kustaan
professuurin haltijana.
— Olen Helsingin yliopiston palveluksessa täsmällisesti
sanottuna 55,2-prosenttisesti, ja loput
Tukholman ja Lundin yliopistoissa. Ruotsissa on
ollut varsin mukavaa, mutta omalla alallani Ruotsi
on selvästi meitä jäljessä, siksi minut sinne on
kutsuttukin. Varsinkin tällä alalla suomalaistutkimus
ovat hyvässä maineessa, samoin myös Suomen
koululaitos, jota naapurimaassa pidetään esimerkillisenä.
Kulmala on muuten havainnut Ruotsissa ollessaan
kiinnostavan seikan: naapurimaassa tiede on
Suomeen verrattuna saanut merkittävämmän sijan,
ja erilaisten tutkimusten uutisointi on näkyvää
ja siten päätyy usein myös vaikkapa kahvipöytäkeskustelujen
aiheeksi.
— Eri alojen tutkimusta tuodaan esille esimerkiksi
päivälehdissä, joissa tiedettä käsitellään monipuolisesti
ja aiheet saavat muutenkin enemmän
palstatilaa kuin kotimaani ykköslehdessä, Kulmala
kertoo.
Teksti: Arja-Leena Paavola
Kuvat: Veikko Somerpuro
Markku Kulmala
• Syntynyt vuonna 1958 Forssassa
• FM 1983, Helsingin yliopisto, fysiikka
• FT 1988, Helsingin yliopisto, fysiikka
• Dosentti 1989, Helsingin yliopisto
• Professori 1996, Helsingin yliopisto fysiikan laitos
• Akatemiaprofessori, 2004-2009
• Kotimaisen huippuyksiön johtaja vuodesta 2002
• Pohjoismaisen huippuyksikön johtaja 2003-2008
• Lukuisa määrä erilaisia palkintoja ja huomionosoituksia,
mm. Suomen tiedepalkinto 2003
|