1/09

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    Tuula Teeri haluaa tehdä Aalto-yliopistosta vahvan brändin.

     

    Tuula Teeri haluaa kehittää tutkijan urapolkuja

    Aalto-yliopiston rehtorina 1. huhtikuuta aloittava Tuula Teeri haluaa kehittää tutkijan urapolkuja nykyistä kannustavimmiksi. Viisivuotiskautensa Teeri aikoo aloittaa kuuntelemalla yliopistoyhteisön edustajia.

    Aalto-yliopiston rehtorin haussa käytettiin sekä avointa hakua että kansainvälisen hakukonsulttiyrityksen palveluksia. Lisäksi valintaa valmisteli hakukomitea, johon kuuluivat professori Risto Nieminen (TKK), professori Tapio Vapaasalo (Taideteollinen korkeakoulu) ja professori Jyrki Wallenius (Helsingin kauppakorkeakoulu). Hakukomitea käsitteli yli 60 ehdotusta ja teki Aaltokorkeakoulusäätiön hallitukselle esityksen tehtävään parhaiten sopivista henkilöistä.

    Aalto-korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta korosti rehtorin julkistustilaisuudessa 19. joulukuuta Dipolissa, että sekä hakukomitea että hallitus olivat yksimielisiä professori Tuula Teeren valinnasta. Matti Alahuhdan mukaan uusi rehtori täyttää muutosjohtajan keskeiset kriteerit. Hän kehui Teeren vankkaa tieteellistä asiantuntemusta ja johtamiskokemusta.

    Tuula Teeri myönsi avoimesti tiedotustilaisuudessa, että hän ei olisi ollut kiinnostunut tehtävästä ilman uudenlaista hakuprosessia. Hakukomitea otti häneen yhteyttä. Ennestään hän ei tiennyt Aalto-yliopistosta juuri mitään.

    Tuula Teeri on toiminut viimeiset 12 vuotta professorina Kungliga Tekniska Högskolanissa (KTH) Tukholmassa ja vuoden 2008 alusta sen vararehtorina. Teeri vakuutti omaavansa hyvän kuvan kansainvälisen yliopistomaailman toimintaedellytyksistä.

    -Perinteinen yliopisto on muuttumassa. Poikkitieteellinen yhteistyö korostuu yhä enemmän. Mielestäni Suomessa on osoitettu hyvää näkemystä Aalto-yliopiston perustamisessa. Se on kansainvälisestikin ainutlaatuinen hanke, Teeri totesi.

    Aallon muutosprosessi on Tuula Teeren mukaan edennyt hyvässä yhteistyössä henkilöstön kanssa. Ensi töikseen uusi rehtori haluaa kiertää eri yksiköissä ja kuunnella yhteisön edustajia. Aallon keskeisiksi tavoitteiksi listattuja opiskelijakeskeistä kulttuuria ja kannustavien urapolkujen kehittämistä, hän piti erittäin hyvinä.

    -Suomessa ja Ruotsissa käytävä yliopistopoliittinen keskustelu on identtistä. Tutkijan urakehityksen selkeyttäminen on tavoitteena molemmissa maissa, koska kummassakin maassa on post doc -pilvi, Teeri sanoi.

    Rehtorin julkistustilaisuudessa kysyttiin myös Aalto-yliopiston rahoitustilanteesta. Yksityisestä 200 miljoonan euron potista puuttuu vielä noin 88 miljoonaa euroa. Jos yksityinen taho onnistuu tavoitteessa, valtio on luvannut antaa 500 miljoonaa euroa. Nykyinen taloudellinen tilanne ei ainakaan helpota viimeisten miljoonien keräämistä.

    - EK ja teollisuus ovat vastuussa varainkeruusta. Uskon, että ne onnistuvat tehtävässään erittäin hyvin, Teeri vastasi epäilyyn.

    Tuula Teeri suoritti filosofian tohtorin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1987. Väitöskirjaa hän teki VTT:n Biotekniikan laboratoriossa, jossa hän työskenteli erilaissa tutkimus- ja johtotehtävissä vuoteen 1992 saakka. Teeri on syntynyt vuonna 1957 Espoossa.

    Kirsti Sintonen